Ikaalisten kauppalan perustaminen

Wikiaineistosta
(Ohjattu sivulta Ikaalisten kauppala)

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus[muokkaa]

pienemmän kauppalan perustamisesta Turun ja Porin läänissä olevaa Ikaalisten kirkonkylään.

Annettu Helsingissä, 21 päiw. Huhtikuuta 1858.

ME ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venäjänmaan yli sekä Suomen Suuriruhtinas, y. m., y.m., y. m.

Teemme tiettäväksi: Syyskuun 18 päivänä 1856 annetun Armollisen Asetuksemme toimeen panemisesta, sikäli kuin se koskee kaupungin perustamista Turun ja Porin läänissä olevaan Ikaalisten pitäjään, olemme Me, siitä tehdyn alamaisen esityksen johdosta ja miettiessämme kaupungin tässä luonnostaan osaksi kurjassa ja harvaan asutussa paikkakunnassa vasta pitemmän ajan perästä saattavan päästä mihinkään kuntoon, sekä kuin mitä kysymyksessä olevalla uudella kaupungilla on tarkoitettu, nimittäin että Ikaalisten pitäjälle ja sen ympäristölle valmistettaisiin maatavaroiden myöntipaikka ja tilaisuutta saada välttämättömiä tarpeitansa, sillä tavalla myöskin ennätetään, että varsinaisitta kaupungin oikeuksitta oleva kauppala perustetaan sanottuun pitäjään, Armossa hyväksi katsoneet säätää että sopivaan paikkaan Ikaalisten kirkonkylässä pitää Ruunulle ostettaman tarpeellinen maan-ala pienemmän kauppalan perustamiseksi, joka oikeusasiainsa suhteen kuulukoon seudun Kihlakunnanoikeuden alaan ja hallitus-hoitonsa puolesta läänin Kuvernöörin ja paikkakunnan Ruununpalvelijain huomaan. Tähän tulevaan kauppalaan, joka Ikaalisten aluudessa on Lääninlääkärin asuntopaikkana oleva, ja johon apteekki myöskin on laitettava, asettautukoon Kuvernöörin kirjallisesti annettavalla luvalla neljä eli viisi hyvämaineista henkeä, jotka todistuksilla saattavat näyttää taitavansa tyydyttävästi kirjoittaa, lukua laskea ja kauppias-kirjoja hoitaa, jos vaan Ruunulle vuotuisesti maksavat mitä Suomeen asetettu Senaattimme Kuvernöörin esityksestä määrää, ollen heillä oikeus ostaa paikkakunnan tuotteita, sekä avonaisessa puodissa kaupaksi pitää kotomaisia ja omassa maassa ostamiansa ulkomaan tavaroita. Myöskin on jokaisella hyvämaineisella ja ammatissaan oppineella käsityöläisellä valta sinne asumaan muuttaa ja, nyt voimassa olevien ammatti-asetusten estämättä, joko avuksensa otetuilla kisälleillä ja oppipojilla eli niitä paitsi käsityötänsä harjoittaa, kuin vaan Ruunulle maksaa sen erinäisen elatuskeinoilija-veron, jonka paljous elatuskeinon ja liikkeen suuruuden mukaan Kuvernööriltä määrätään. Jokainen asianomaisella luvalla kauppalaan asettautuva saakoon myöskin kauppalata varten ostetusta maasta määrä-vuosiksi itsellensä arennille hankkia tarpeellisen tonttipaikan, Kuvernööriltä, aluuden jakoa myöten tontteihin, toreihin y. m. määrättäviä ehtoja vastaan; jota paitsi maanpaikan asianomaisessa järjestyksessä otetuilla ammattimiehillä on oikeus kauppalaan asettautua ja ammattiansa siellä samalla oikeudella ja ehdoilla kuin maallakin harjoittaa, niinkuin myös maalaisetkin siellä saavat myödä ja kaupaksi tarjota kaikkia semmoisia tavaroita ja tuotteita, joilla asetusten mukaan maalla saadaan kauppaa käydä.

Sielun hoidon ja kirkko-kurin suhteen tuleepi kauppala kuulumaan Ikaalisten pitäjään, oikeudella sen emäkirkkoa viljellä, sekä siellä olevalta papiskunnalta kohtuullista palkintoa vastaan saada papillista palvelusta: Ja luetaan kauppala myöskin Ikaalisten pitäjän vaivaishoitokuntaan.

Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 21 päiv. Huhtikuuta 1858.

Keisarillisen Majesteetin Oman Päätöksen mukaan ja Hänen Korkeassa Nimessään,

Suomeen asetettu Senaattinsa:

L. G. v. HAARTMAN.

A. L. BORN.

ROBERT TRAPP.

B. FEDERLEY.

V. FURUHJÉLM.

Carl Björkman.

Asetus Ikaalisten kauppalan perustamisesta.[muokkaa]

Suomen asetuskokoelma 370/1971.

Annettu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1971.

Sisäasiainministerin esittelystä määrätään, että Ikaalisten kunnan alueesta, josta osa ennestään on ollut kauppalana, perustetaan 1 päivästä tammikuuta 1972 lukien kauppala, jonka nimenä on Ikaalinen.

Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1971.

Tasavallan Presidentti

URHO KEKKONEN

Sisäasiainministeri Artturi Jämsén