Kirkko-Laulu

Wikiaineistosta
Kirkko-Laulu.
(Annettu.)
Kirjoittanut anonyymi


Vielä lamppu pimeänä
Sydämmissä paistaa,
Vaikka armon valkeuutta
Kaikki saapi maistaa.
Tavan vuoksi temppelissä
Joka juhla juostaan,
Parannusta eivät etsi
Itsellensä tuostaan.
Vaikka pappi sanosikin
Maa ja taivas hukkuu,
Moni vielä yhtä kaikki
Temppelissä nukkuu.
Papin sanat torkkuessa
Pahoin heille kaikuut,
Siitä kohta kotonansa
Pappiansa haukkuut.
Koska ääni lukkarilla
Ylimmäksi yltyy,
Siittä moni virttä vasta
Etsimähän ryhtyy.
Numeroita unissansa
Tuskin vielä tuntoo,
Huuteloovi yhtä kaikki
Sieltä täältä ulkoo.
Tämä kaikki vanhemmillen
Tähän asti sopii,
Tästä lähin paremmiksi
Pyytäkäme oppii.
Muistoksi nyt nuorisollen
Panen pari värssyy,
Koska eivät puoleikana
Etsi Herran käskyy.
Kirkko tiellä huljamahan
Kaikki tyyni kulkoo
Kultiansa katsomahan
Sisältä ja ulkoo.
Kaikki koko saarna-ajan
Kengät kaulla kapsaa,
Saranat ja lukko-raudat
Yhellähän rapsaa.
Toiset vielä tohiseevat
Penkkilöissä nauraat,
Niinkuin paras tuuli-mylly
Suurimoita jauhaa.
Minkä penkin parahaksi
Koreammat löytäät,
Siitä kohta huonompia
Torumalla työntäät.
Siitt’ kuin viritä veisataan,
Kirjan auki kieppaa,
Vaikka pää kuin lampahalla
Sinne tänne lieppaa.
Hivuksissa koristukset,
Joita kohta korjaa,
Niitä aina kääntelöövi
Ettei väärin herjaa.
Kuin nyt siellä kirkkotiellä
Kultaisensa tapaa,
Vieretysten lepakossa
Synnin unta makaa.
Tuskin siitä ensinkänä
Moni tarkoin taitaa,
Kyllä rymä opettaapi
Salaisesti naimaan.
Siittä käyvät elin-ajan
Keskenänsä juttuu,
Koska saavat lapsi raukan
Itkemähän tuutuun.
Hiki kyllä pappi-loilta
Kulme-luista kulkoo,
Raamatuita saarnatessa
Sisältä ja ulkoo;
Vaan ei tehdä parannusta
Koska Herra tarjoo,
– Tuskin viimmen kuolemassa
Löytäneevät armoo.
Paatumus ja pahat tavat
Pudottaavat kuoppaan,
Siittä jääpi ijäisesti
Ruman hengen nuottaan.


Lähde: Sanan-Lennätin 17.12.1858.