Kirkko-Tarha
| Kirkko-Tarha. Kirjoittanut Jaakko Juteini |
- Harvoin välillä syndymän, haudan,
- muistan muuta kuin ruumihin laudan;
- tänne itkulla ihminen syndyy,
- tääldä tuskalla takaisin käändyy.
- Mutta tuskamme palkitsee toivo,
- jossa vaikenee jokaisen voivo.
- Etsi elämän merellä lautaa,
- jollas julkenet lähetä hautaa.
- Tänne luovataan onnemme laivat,
- tässä vaipuvat tuskat ja vaivat;
- kautta kuoleman tuonelaan tullaan,
- ääni Luojalda laupias kuullaan.
- Jos on kuolema elämän kouko,
- Kirkko-Tarha on taivahan touko.
- Kalma riutuvan ruumiimme kandaa
- tänne, tääldä sen takaisin andaa.
- Maahan murtuvat ihmisen raajat,
- muisto-merkit ja ristit ja vaajat;
- mutta murtunut olendo voittaa,
- koska autuuden auringo koittaa.
- Vaikka kandakon valdikan, sauvan;
- eipä varjossa viivytä kauvan;
- Luoja uudistain luotunsa nostaa,
- kaikki tekomme palkitsee, kostaa.
Lähde: Sanan Saattaja Viipurista -lehden vuosikerta 1833, 26. tammikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 23.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Sanan Saattaja Viipurista, vuosikerta 1833. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ssv/ssv1833_rdf.xml.