Kortin lyönti

Wikiaineistosta
Kortin lyönti *).
(Suomentama Fredmanin Lauseista, N:o 42).
Kirjoittanut Carl Michael Bellman


          Jo ma luulen, uskon sen,
          Sull’ on vuoro, veikkonen!
          Sotkek kortit, jakaa siitten
                     Meillen niitä
                             Kultainen!
          Ristii-ässän – jokos sait?
          Rouvan myös! – No oles vait. –
          Kuninkaspa paras teällä;
                     Pistäk peälle!
                             Mitäs hait?
Muoriseni, kultainen, uotappas, uota!
          Pistäk tuota! Pistäk tuota!
                     Pistäk kultainen!
          Ulla sini-puvussaan,
          Hieno helma istuu voan. –
          Kaulallansa helmeet väilyy,
                     Solet häilyy
                             Rinnassaan.
          Miten nyt on? Heitäk sie!
          Hertta-rouva tilin vie.
          Viisi-silmäkin on tuolla,
                     Toisten puolla!
                             Miten lie?
Äläpäs sä kultainen huolikkaan tuota!
          Lykkeä luota, lykkeä luota!
                     Kuka jakaapi?
          Pata-kakkonenpa toi!
          Heti Ulla senki soi;
          Hitto, eipä ässä puonnut!
                     Eikä tuonut
                             Voiton. Voi!
          Kiitän nöyrimmästipä,
          Etkös sait jo ässän sä?
          Muistak, veikkoinen, niin meilläik
                     Oli eilläik
                             Voittoki!
Näytäppäs sie valttiais – lyö jotta pöllyy.
          Heitäk, heitäk! heitäk, heitäk,
                     Heitäk heitä jo!
          Ullan pienet sormet voan
          Pilkistäiksen toisinaan,
          Korttiloissa onnen antaa –
                     Voiton kantaa
                             Tosiaan.
          Katos kuin tuo, silmillään,
          Kahtoo tännek. Jopa neän!
          Sormuksenpa sormessansa,
                     Nauraissansa,
                             Pitää hään.
Huuappas ja huu’a! Kas Muovits, tuo koira,
          Viepi kaikki, viepi kaikki,
                     Korjaa käsillään.
          Mutta kuulkaa, veikkoiset,
          Avatkeeppas oven het’!
          Talven pakkaiset – ne vaipuu,
                     Pois jo taipuu
                             Kylmimmät.
          Muori Kaisa, katoppas!
          Tähet kiilteä taivahass’–
          Kuu jo tavallaanpa si’ittyy,
                     Vesi riittyy –
                             Kahoppas.
Viskooppas sa peälleisi voatteisi Ulla!
          Paha tulla, paha tulla
                     Ehkä sairahaks’.
          Lammilla ajetaan toi,
          Kuules kuinka kulit soi!
          Jeä se kesteä, kunnek’ puhkii;
                     Jopa uhkii!
Minkäs voi?
          Kahok varsa, voahessaan,
          Kultaisissa valjaissaan!
          Kuinka’ juostensa jo koipii.
                     Ehkä voipii
                             Vuoronsa!
Voi kahtokeppas tuonnek, kuin miehet ne ajaa –
          Hyvin loaja, hyvin loaja,
                     Ympäir lampia.
          Kappas Ruunain! Kappas viel’ –
          Joll’ on harjuistimet – siel’.
          Kuin se, kavioillaan, keikkuu;
                     Etkös, veikko,
                             Tekis’ miel’?
          Kennen sälkö, kilvan peäll’,
          Juoksoopi, kuin poro, jeäll’?
          Jopa kuuleppas – kuin räikkyy!
                     Etkös säiky
Olla teäll’?
Pojatpa nuo luistaavat rantoja myötä;
          Puolen yötä, puolen yötä
                     Kiitä kiertelee.
          Oriik tuolla, veikkonen,
          Lenteä täyttä nelisin;
          Pilku peä, ja jauho turpa,
                     Kaunis kurkku,
                             Kultainen!
          Mutta valkoinenpa, tuo
          Joka avannosta juo,
          Kahok kuin se häntäns’ heittää!
                     Kohti meitä
                             Silmäns’ luo.
Kuules kuin nuo miehet – ne kiljuu ja huutaa?
          Mitäs muuta, mitäs muuta?
                     Viinoa ne juo.
          Suet ulvoo konsanaan;
          Jopa sataa, kylmeä soan.
          Oven kiini! Pistäk uuniin
                     Puita, suinkin,
                             Pistäk voan!
          Neät kuin puihen laivat, täss’,
          Seisoo hallan huuhtehess’;
          Vainiot ja pellot, huuhat,
                     Lehot, luhat
                             Iljanness’.
Kultaini, tuo laskuin! jo vilut mun puistaa –
          Kehnomp’ muista, kehmomp’ muista,
                     Kohta kuolen täss’.
          Kuules kuinka – seinän taa
          Tuiskuu, ryöpyy, lunta sa’a,
          Tuulet tuntuu, kuu jo kammoo,
                     Tähet sammuu,
                             Vuoronsa.
          Tässä seurassa niin myö,
          Kosk’ on kolkko päivä, yö,
          Viinan voimoapa kiitämm’;
                     Otak siitä!
                             – Juo ja syö!
Muistiksi mun tyttöni, armahi aina!
          Kortit lainak, kortit lainak!
                     Tuloo uusi työ.

*) Lauletaan kuin: ”Ren Calad jag spår och tror” &c.


Lähde: Suomi 29.5.1847.