Suomi

Suomi. Kirjoittanut Nikolai Kari

Oi Suomi, sä Pohjolan ihana impi,

Sun otsas on kirkas kuin kultainen koi,

Sun luontos on luja, sun syömessäs lempi

Mi onnea oikeaa tarjota voi.

Kuin kimmellys heleäin helmien päilyy

Sun ylläsi järvet nuo tuhantiset,

Ja rinnoillas, helmoillas ilmassa häilyy

Vyö-vuorilta hongikot juhlalliset.

Myös Vellamo suopea, sylissään pitäin,

Käs’varsinpa vaahtisin nostavi sun,

Ja ylhäältä ympäri katsella suo, näin

Näät Pohjolan raittihin, rakastetun.

Näät talvisin taivaalla Pohjolan palon

Yön synkkyyttä, kammoa karkoittavan

Ja kesäisin yölläkin auringon valon

Uutt’ eloa ijäistä ennustavan.

Näin luontos on lempeä, lumoavainen,

Ja voimasta valon sä kirkastut vaan.

Myös nuoruus ja vapaus sull’ on sellainen

Ett’ taivutat itseäs ihailemaan.

Kaikk’ katsovi nuoriso sun suloisuuttas,

Käy kilvalla sinua kosimahan.

Se turvata tahtovi tulevaisuuttas

Ja päästä sun suosios nautintahan.

Mut kosijat kaikki ei lempeää voita:

Pois mielestäs unhotat unelijaan,

Sä siedä et vapautes vangitsijoita,

Et niitä kuin kieltäs käy kahlehtimaan;

Vaan vapauden, totuuden taisteluss’ sulla

Ken huomavi hamehes hurmeutuneen,

Ken sankariks taisteluis tahtovi tulla

Sen tunnustat sulhokses sulkeutuneen.

Siis taisteluun totuuden puolesta miehet!

Päin valoa suloista Suomen käy tie!

Tää morsian soinnuttaa, jalostaa mielet

Ja kosijat onnelaan ohjavi, vie.

Siis Suomi, kun suonissas virtavi veri,

Mi heloittain hehkuu, ja voimalla lyö,

Sä meitäkin lämmitä, johda ja peri

Niin siunauksen tuottavi lempemme työ.

[Nikolai] kari.

Lähde: Savo 17.10.1879.