Virgilion Bucolica: Toinen Ecloga

Toinen Ecloga.
Alexis.
Kirjoittanut Vergilius

Paimen Corydon paloi (rakkaudesta) kauniisen Alexiin, joka oli isäntänsä lemmikki; mutta eipä saanut mitä toivoi. Ehtimiseen kulki hän vaan tihiässä, lakkapäisessä pyökki-metsässä; siellä hän yksinäisyydessään vuorille ja metsille turhaan lateli nämät sieventämättömät värsyt:

”Tunnoton Alexis! Etkö huolikaan lauluistani? Eikö käy sinun minua sääliksesi? Joko ainaki otat minulta hengen? Karjatki jo nauttivat siimeksen viileyttä, viheriät sisiliskotki jo kätkeytyvät tappurapensaistoihin, ja Thestylis murentaa kovasta helteestä uupuneille elontekijöille kynsilaukan ja ajuruohon hajullisia yrttiä. Mutta minulle, kun polttavassa päiväpaisteessa noudattelen askeleitasi, vastaavat heinäsirkat viidakoista sähinällänsä. Eikö olisi parempi ollut kärsiä Amaryllin tuimia vihoja ja ynsiätä halveksimista, eikö parempi kärsiä Menalcasta, vaikka tämä on musta ja sinä olet kirkas kuin päivä? Oi ihana poikanen! Elä luota liioin kauneuteesi. Valkoiset ligusterit jätetään varisemaan; mustat mustikat poimitaan. Sinä halveksit minua, Alexis, etkä kysy, kuka olenkaan, kuinka rikas olen lumivalkiasta karjasta, kuinka maidosta rikas. Tuhat lammasta kulkee minulla laitumella, Sicilian vuorilla. Tuoretta maitoa ei minulta puutu kesällä, ei talvella. Minä laulelen samaa, mitä Circen Amphioninki oli tapa laulella Aracynthon vuorella Atticassa, kun kutsui karjaansa kotiin. Enkä ole niin tuiki rumakaan. Nykyjään näjin rannalla kuvani, kun meri tuulilta seisoi tyvenenä. Jos tahdot arvostella, niin en pelkää Daphnia, saati vaan ei kuvani minua petä. Oi, joska sinulle lystäisi asua kanssani näillä ylenkatsotuilla maaseuduilla ja näissä mataloissa majoissa, sekä ampua hirviä ja saatella kililaumaa viheriöitsevän ibis-juuren luokse! Silloin täällä metsissä minun kanssani osoitteleisit Pania laulannossa. Pan oli ensimäinen, joka opetti vahalla yhdistämään usiainpia ruokoja. Pan pitää huolen lampaista ja lammasten paimenista. Etkä tarvinne katua huilulla kuluttaneesi huuliasi. Sitä samaa osataksensa, mitä ei Amyntas tehnyt? Minulla on seitsemästä eripaksuisesta katkon-putkesta liitetty huilu, jonka Damoetas muinen minulle lahjoitti, sanoen kuollessansa: sinä olet toinen, jolla tämä nyt on. Näin sanoi Damoetas; ja tyhmä Amyntas kadehti tätä. Ilman tätä on minulla kaksi valkian-kirjavata metsäkaurista, jotka löysin vaarallisessa laksossa. Nämät tyhjentävät jokapäivä kahden lampaan nisät, ja niitä pidän minä sinua varten. Jo ammoin on Thestylis pyytänyt saada viedä ne minulta; ja hän ne saapiki, koska lahjani ovat mielestäsi halvat. Tule siis tänne, kaunis poikanen! Kah, kuinka nymphit kantavat sinulle lemmenkukilla täytettyjä vasuja! Valkoinen Najadi poimii sinulle keltavia orvokkia ja valmukukkia, joihin liittää narcissia ja hyvänhajuisia tillikukkia; sitte koristelee hän pehmeitä vaccini-kukkia kellahtavilla kultakukilla, seotellen niihin villikaneelin ja muita sulohajuisia kukkasia. Itse olen poimiva harmaita omenoita lienteine untuvineen, sekä kastani-pähkinöitä, joita Amaryllini rakasti. Näihin olen lisäävä vahakeltaisia luumuja: kunnia on annettava tälleki hedelmälle. Teitäki, laakerit, olen poimiva, ja sinua myrttipensas, joka olet sitä lähin arvossa; koska sillä tapaa aseteltuina annatte suloisia sekahajuja. Corydon! Sinä olet talonpoikainen. Alexis ei huoli lahjoistasi; ja jos lahjain annossa kilpailet, niin ei Iolas ole huonompi sinua. Voi, mitä nyt, raukka, itselleni tein? Päästin, onneton, etelätuulen kukkasiin ja metsä-siat kirkkaille lähteille. Ketä pakoilet, mieletön? Jumalatki ja Dardanian Pariski asuivat metsissä. Pallas itse asukoon linnoissa, jotka rakenti; meille kelvatkoot metsät ennen kaikkia. Julma leijona ajelee sutta, susi itse vuohta; vallaton vuohi etsiskelee kukoistavaa cytiso-pensasta, Corydon sinua, Alexis! Oma mielipiteensä viehättää itsekutaki. Katsos, kuinka härjät tuovat takasi auroja, jotka rippuvat ikeissä, ja kuinka laskeutuva aurinko kaksikerroittaa kasvavat varjot. Rakkaus polttaa minua yhtähyvin; sillä lieneekö rakkaudella määrää? Oi Corydon, Corydon! Mikä mielettömyys sai sinussa vallan? Puolileikattuna rippuu sinulla viiniköynnös lehtevässä jalavassa. Miksi et kernaammin pajun oksista ja pehmeistä kahiloista nido ehki jotaki, mitä tarve vaatii? Kyllä olet löytävä toisen Alexin, jos tämä sinua halveksii.”