»Ja kanteleet me ripustimme pajuihin»
| Nyt se sitten tulee | Syrjäseutulaisen näkökulmasta »Ja kanteleet me ripustimme pajuihin» Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Helmikuu on taasen tullut |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 21.1.1932, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3184910?page=3 / Viitattu 11.2.2026 |
Luin tässä hiljattain tunnetun nimimerkki Tiituksen pakinan, missä kerrottiin lemulaisten laulutaidon ja -harrastuksen alentuneen, mihin ikävään seikkaan syypääksi oli arveltu yhtä jos toistakin kunnon lemulaista. Nämä syntipukit kuitenkin olivat jyrkästi torjuneet heihin kohdistetut syytökset, ja niin ollen on vielä selvittämättä, kuka on musiikkiharrastuksen vienyt Lemun pitäjästä.
Vilpittömällä osanotolla, milteipä hienoisella säälillä, ajattelin tuota pitäjää, missä ei laulu enää kajahda entiseen hyvään tapaan. — Mutta kesken säälittelyni sain piston sydämeeni, kun sattumalta äkkäsin, ettei meidän asiamme taida olla myöskään »all right». Me suodenniemeläisetkin olemme tainneet, ainakin noin suurin piirtein katsoen, ripustaa kanteleemme pajuihin, koskapa ei täällä ole edes vakituista kuoroakaan, puhumattakaan muista, vaativimmista musiikkipuolen harrastuskunnista ja -yhtymistä. — Taidammepa olla, niin harmillista kuin se onkin myöntää, lemulaisten kanssa kohtalotovereita.
Mutta ei silti pidä kenenkään luulla, että itse laulutaito olisi pitäjästämme kadonnut. Ei ollenkaan, sillä materiaalia meillä löytyy puoleentusinaan kuoroon, kunhan vain osataan sopivat yksilöt poimia suuresta joukosta. Kuuleehan naisten ja miesten arkiaskareitaan toimittaessaan laulaa lurittelevan helein äänin ja innostunein rinnoin tanssikappaleita ja sekaan joukkoon muitakin sävelmiä, joten taitoa sekä harrastusta vielä on. Pitäisi vain, kuten jo edellä huomautin, näistä, useinkin kainoista ja arvostelunaroista yksilöistä koota, muodostaa ja ennen kaikkea harjoittaa pysyväinen ja aina esiintymisvalmis kuoro.
»Ei laulamalla leivässä pysytä», kuulee usein sanottavan, kun musiikkiasioista puhe tulee. — Ei kylläkään, mutta jonkinlaista särvintä se kuitenkin on, ellei juuri vatsalle, niin ainakin rasitusten painamalle mielelle. Ajatelkaapas vain, miten suuren lisän hyvä kuorolaulu tai soittoesitykset toisivat juhliin, iltamiin y.m. yhteisiin tilaisuuksiin! Tuskinpa musiikkiesitysten ajaksi yleisö painuisi lipettiin, kuten on laita silloin, kun »kuivempia» ohjelmanumeroita kansalle tarjotaan. — Musiikilla on myös se verraton etu, että sen liikkuma-ala on kansainvälinen ja esitykset voidaan helposti pitää puolueettomina, joten musiikilla, jos millään, on yhdistävä ja kokoava vaikutus.
— »Jaa, jaa», tuumii varmaankin moni pitäjäläinen, »kyllähän se musiikkipuolikin olisi kannatuksen arvoinen asia, mutta ei siitä täällä tule mitään.» Sitten seuraa ehkä pitkä syyttely ja iänikuinen juttu hommaajien puutteesta. — Tämä on kuitenkin turhaa puhetta.
Ensiksikin: Miks'ei muka täällä saada kuoroa pystyyn, kun esim. naapuripitäjissä on kuorojen lisäksi vielä torvisoittokunnat tai orkesterit. Olen siksi suuri nurkkapatriootti, että uskon täällä pystyttävän siihen kuin jossain muussakin samankokoisessa pitäjässä. Ja onhan täällä ennenkin laulettu! — Muistan joskus vihreässä nuoruudessani nähneeni täällä pysyväisen kuoron ja kuulleeni sen esityksiä, jotka, sikäli kuin osaan arvostella, olivat olosuhteisiin katsoen täysipainoisia. Kuoroa johtivat useinkin naiset, mutta ei pidä luulla, että laulu silti hameilta tuoksui.
— Toiseksi: Syyttelyillä ei päästä eteenpäin eikä niihin ole aina aihettakaan. Olen monasti seurannut, miten kuoronjohtaja tuntikausia odottelee laulajia turhaan. Meneehän siinä halu keneltä tahansa, se täytyy myöntää, ja siksi onkin syynä lauluharrastuksen puutteeseen pidettävä etupäässä yleistä välinpitämättömyyttä, joka ensi töiksi olisi ravistettava pois. —Alkuun päästään kyllä, kun jokaiselle kulmakunnalle perustetaan harjoitusryhmä. siis pieni kuoro, joista esim. kuukausittain pidettävillä yhteisharjoituksilla piankin saataisiin pitäjän yhteinen, suuri kuoro. — Sillä tavalla kanteleet otettaisiin pajun oksilta oikeaan käytäntöönsä.
Väärinkäsitysten välttämiseksi (niitä kun pakkaa aina tulemaan) huomautan, etten ole mikään musiikkimies. Vaivoin erotan Porilaisten marssin »Lentäjän valssista». — Mutta, jos olenkin sopimaton aktiiviseen musiikkiharrastukseen, niin sitä mieluummin olen kuuntelijana, sillä kauniista laulusta osaan kyllä nauttia. Samoin on monen muunkin laita, eikä siinä ole ihmettelemistä, sillä eroitammehan me ihmiset kaikin tuoreen kananmunan pilaantuneesta, vaikka emme munimaan kykenekään. — Ehkä on vielä syytä tässä mainita, että aiheen tälle kyhäykselleni ovat antaneet monet pitäjäläiset, jotka kaipaavat musiikin balsamia maailman huolten ja murheiden vastapainoksi.
Yhdyn täydestä sydämestäni näiden pitäjäläisten toivomukseen. Kunpa vain tämä toivomus ei jäisi kauniiksi, |saavuttamattomaksi unelmaksi.
Sivukulman Santeri
P. S. Olen kuullut sellaisia juttuja, että monet kuntalaiset myös aikovat »ripustaa kanteleensa pajuihin», sikäli mikäli on kysymys kunnan hommista. Ja tuon voi kyllä ymmärtää kaikkien niiden syyttelyjen jälkeen, joita tunnetun kavallusjutun johdosta on tehty useita kunnallisen hallinnon elimiä kohtaan. Yhden henkilön rikoksen johdosta tehdään syntipukeiksi joukko miehiä, jotka, se kai täytyy kaikkien myöntää, ovat toimineet vilpittömässä mielessä. Erehdyksiä kyllä sattuu kenelle hyvänsä, joten luulisi yleisen mielipiteen olevan arvosteluissaan vähemmän ankaran. -— En tällä tarkoita suinkaan arvostella kunnan asianajajia, sillä heidän toimintansa on tavallaan sidottua ja vailla muita vaikutteita kuin kunnan edun ajaminen. — Mutta niissä syyttelyissä, joita nykyisin saa tavan takaa kuulla ja jotka useinkin tarrautuvat pelkkiin huhuihin tai aikaisemmin tehtyihin muodollisuusvirheisiin, on paljon aiheetonta ja joutavaa, joka sellaisenaan on kaikkea muuta kuin rakentavaa. —- Rikos ja erehdys on mielestäni kaksi eri asiaa, joten, jos ne samanarvoisiksi rinnastetaan, ovat käsitteet pahasti sekaantuneet.