»Kinder, Küche und Kirche»
| Ihmisen kroppa | Syrjäseutulaisen näkökulmasta »Kinder, Küche und Kirche» Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Näyttämötaide |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 25.5.1933, s. 2-3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3184993?page=2 / Viitattu 14.2.2026 |
Kävin äskettäin tapaamassa tuttavaani Kalle Koikkalaa, jonka kanssa on mukava aina silloin tällöin jutella »syntyjä syviä», sillä Kalle on luonnostaan puhelias mies ja lisäksi omintakeinen mielipiteiltään. — Kalle sattuikin olemaan kotosalla, ja sisään astuessani hän ahkerasti tuherteli paperiarkille yhtä ja samaa lausetta, elikkä oikeastaan vain kolmea sanaa: »Kinder, Küche und Kirche».
Jaaha, naapuri on ruvennut opiskelemaan saksaa, lausuin hyvän päivän sanottuani. Mutta sano nyt, hyvä veli, mitä helgolantia tuo oikein koittaa!
— Etkö sitä tiedä, tai, niin — hm — mistä sinä sen voisitkaan tietää, vastasi Kalle sellaisella säälivällä äänenpainolla, jollaisella oppikoulun kolmasluokkalainen puhuttelee kouluakäymätöntä lapsuustoveriaan. — Tuo lause — »Kinder, Küche und Kirche» — on suomeksi sanottuna »Lapset, keittiö ja kirkko».
— Vai niin, vai sitä se on, vai sillä tavalla, sanoin vain jotakin sanoakseni. Ihmettelin kovasti, miksi Kalle mokomien sanojen kriipustelemiseen tuhlaa kokonaisen arkin virallista paperia.
Pian arvoitus selvisikin, sillä Kalle rupesi näitä sanoja tekstinään käyttäen esitelmöimään. Vaikea on suppeampaan muotoon koota hänen ajatuksiaan, varsinkin, kun hän puhui kauan ja yritti lisäksi päästää suustaan kolmekin sanaa yht'aikaa. Mutta suurin piirtein ottaen Kalle puheli jotenkin tähän tapaan:
— Lapset, keittiö ja kirkko, siinä on se toimintapiiri, joka kuuluu nykyajan — tai paremminkin tulevaisuuden — saksalaiselle naiselle. Saksassa on, kuten tiedät Hitlerin Aadolf nykyisin ohjaksissa ja hänen mielipiteensä on se, etteivät Saksan naiset saa huhkia miehille kuuluvissa hommissa, vaan he saavat hoitaa lapsia, häärätä keittiössä ja käydä silloin tällöin kirkossa.
— Tämä sopii prikulleen minunkin makuuni, vaikken ylimalkaan suosikaan vierasperäisiä aatteita enkä kannata sen paremmin fascismia kuin kommunismiakaan enkä yleensä mitään -ismiä, kaiken vähemmin reumatismia, vaikka tämä viimeksi mainittu minua tuntuukin yksipuolisesti rakastavan.
— Mutta niinhän on meillä Suomessakin, huomautin väliin. Keittiössä meilläkin naiset hääräävät, hoitavat lapsia ja kirkossa käyvät ahkerammin kuin miehet.
— Joo. joo, niin tekevät, kutka tekevät, lausui Kalle. Mutta minä tarkoitinkin, että Saksassa eivät naiset saa tehdäkään mitään muuta. Meillä taas naiset valtaavat miehiltä kaikki alat. Heitä on, paitsi opettajina, jossa heitä vielä voi suvaita, myös asianajajina, lääkäreinä, saarnaajina, autonkuljettajina, lentäjinä, kauppamatkustajina, eduskunnan jäseninä vieläpä joskus ministereinäkin. J.n.e. loppumattomiin. Sitäpaitsi yliopistoissamme parast'aikaa opiskelevista on enemmistö naisia, joten, jos tämä meininki jatkuu, on meidän miesten toimintapiirinä pian lapset, kyökki ja kirkko.
— Eikä sillä hyvä, että naiset kilpailevat kaikilla aloilla miesten kanssa, jatkoi Kalle, vaan he ovat vielä kaiken lisäksi tehneet täydellisen vallankaappauksen muussakin suhteessa. Miehen, luomakunnan kruunun, valta on siirtynyt heikommalle astialle. Ei saa mies enää olla perheen ja vaimon pää, niinkuin Raamatussa kauniisti sanotaan, ei saa, sillä laki sen kieltää. Meillä miesparoilla ei ole enää mitään edusmiehisyysoikeutta, ei isäntävaltaa talossa eikä ylimalkaan mitään oikeuksia. Mutta velvollisuuksia kyllä! Täytyy olla naisille kohtelias, ritarillinen ja nöyrä, niinkuin ennenkin, silloin, kun mies vielä todella oli mies ja nainen heikko astia, jota täytyi suojella ja hellitellä. Ja monta muuta velvollisuutta on miehen harteille yksipuolisesti sälytetty, vaikka hän saakin kaikki oikeudet jakaa tasan naisen kanssa.
— Niin, niin, sellaistahan se on, myöntelin Kallen puheen välissä. Mutta mikä kerran on tullakseen, niin se tulee. Saksassa palaavat naiset takaisin keittiöön ja kuulema vielä hyvin mielellään. Tämä oli siellä tullakseen. — Mutta jos meillä Suomessa mies pannaan naisten hommiin ja nainen miehen, niin sekin on niin säädetty. Turha on potkia tutkainta vastaan.
— Ei, jukupliut! täräytti Kalle. Emme me miehetkään sentään ole lampaita! Paavalikin sanoi, että nainen vaietkoon seurakunnassa ja Paavali tiesi mitä sanoi. On Raamatun vääristelyä, ellei tätä paikkaa hyväksytä sellaisenaan, samaten kuin sitäkin, että mies on vaimon pää. Ja se on! Minä ainakin! — Tästälähtien nähdään, kuka on herra meidän talossa!
Se nähtiinkin pian. — Kallen aviosiippa tuli juuri parahiksi huoneeseen ja käski Kallen mennä lullaamaan lasta, viemään laskuämpäri ulos ja välillä hämmentämään vellipataa. Rouvan itsensä täytyi nimittäin mennä kokoukseen, missä vaadittiin naisille edustusoikeutta kirkolliskokouksiin. (En tiennytkään ennen, että se oikeus vielä naisilta puuttuu.)
Kalle meni kiltisti. Olin kuulevinani, kuinka hän hiljaa jupisi mennessään: »Kinder, Küche und Kirche».
Minä lähdin myöskin. Mieleni oli jostain syystä käynyt alakuloiseksi ja kotimatkalla tuumailin, että voi sinua, Paavali, joka käskit naisen vaieta seurakunnassa.
Sivukulman Santeri