»Mun muistuu mieleheni nyt, Suloinen Savon maa»

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
»Mun muistuu mieleheni nyt, Suloinen Savon maa».

Kirjoittanut anonyymi


Kunnioitettu lukia! Jos seisosimme Hattelmalan harjalla ja voisimme sieltä nähdä yli koko Suomen maan, mikähän ensisti silmihimme pistäisi? Katselisimmeko maamme kauneutta, kuinka tyynet järvet kuvastavat rantansa synkkiä metsiä, kuinka villava vesi kolkissa pyörii kivien ympäri, kuinka veneet purjeillansa sujahtavat satamissa? Taikka katselisimmeko kuinka ihmiset työksentelevät tupiensa likitienoilla, kuinka isännät hihovat kirveitänsä eli kuinka emännät korjaavat karjansa? – Vaikka maamme on niin ihana, että sitä silmäilessä, voisi viettää koko elämänsä ja vaikka kansamme meille on niin rakas, ett’emme kyllästyisi ihastua kotoiseen onneensa, niin taitaisimme sittenkin heti heittää semmoiset katselmukset. Sillä jyskeet jalkoimme alapuolella, läjähykset etelästä, työmiesten telme, kivi-kärryjen kolina, herättäsivät meidät unelmistamme. Ja mistä hälinä, mistä pauhina? Mitä kumpaiset osottavat? Sitä näyttävät, sitä julistavat että työtä täällä tehdään aika tavalla. Rautatie on raivattava Helsingistä Hämeenlinnaan. Ahkerasti täytyy käsiä ja koipia kohottaa, sillä jo pyrkivät Hämeen härät meren rannoille ja siellä muille maille. Jo seisovat suolasäkit pää kaupungin satamassa ja ovat siellä ylä-seuduille saateltavat. Muita emme keski tekoista työtä kauvan silmillämme seuraisi. Kohta nämä siirtyisivät itä puolelle Viipurin väljille vesille. Ja kats’ siellä on liikunto ja kunno kaupan pito! Satamassa lepää, tuulen puhalluksilla hiljaan liikuteltu, rauhallisessa sovinnossa koto- ja ulkomaan laivoja. Muutamista nousevat, merimiesten laulaessa, tänne tuodut siirtomaan tavarat, toisihin lankkuja tarkasti tungetaan. Laivojen välillä kiirehti kettärästi höyryaluksia. Matkojansa kerralla ei mahda mainita. Mikä Uuraaseen lankku veneitä vetää, mikä Pietariin pistäikse, mikä Helsinkiin hätäisesti heiluu. Mutta siirräpäs silmäsi luonnon salaman toiselle puolelle, niin sittenhän vasta hyväksi muuttuu mielesi! Samassa kuin alukset satamasta likenevät siltaa, niin vierretään sillan puolisko varovasti paikaltansa ja pönäkästi, niinkuin sota-päälikkö miestensä rivien välillä, astuu alus vähitellen ylä-valkamalle. Mutta kauvan siellä ei saa viipyä, sillä jo huudetaan Savolinnasta ja Kuopiosta tulleilta aluksilla: »Pois tieltä» ja nyt on parasta tarttua höyry-laivan köyteen, niin pääsee helposti kanavan sulkujen lävitse Saimaan aukeille ulapoille. Huvittava on näytelmä tämänkin järven rannoilla. Hämmästyneiltä näyttävät ihmiset. Mitä jo ammoin ovat ikävöineet, se on nyt täytetty. Soloistansa pääsevät vaikka ulkomaille. Senlähden kiirehtivätkin. Kirvein-iske kaikuu kauniisti. Aluksia täytyy valmistaa, ilman voit kotona vanhentuvat. –Varkauksessa vahvat vasarat alaisinta varistavat ja Kallavedellä hirsiä yhteen-liitetään. Jos nyt käänäimme pohjoiseen ja sitten länteen päin, niin sielläkin on kova kiiruh. Aina Oulusta ja Torniosta Turun tienoille on sama meno. Pelloiksi on Pelson suo perattava. Porista tuli puikot länsi-maille lähetetään. Uudet höyryt häärivät Pohjan-lahdella ja pois vietään poltettu terva. – Ilahuttava kyllä on tämä ahkeruus, multa ei tässä vielä saada ylpeillä. Siirtäkäämme silmämme Suomen sisä seuduille taikka jos vielä ranta maillekin. Joko kaikki niityt ovat mättäistä vapaat ja metsättömiksi muuttuneet? Joko kaikki suot ovat ojitetut? Eivät ole, ja niin kauvan kuin niiden hallat haittavat viljamme, niin ei meidänkään sovi pöyhistellä. Mikä on tehty, se on tehty, mutta mikä vielä tehtävänä on, siihen on epäilemättä hampain, kynsin tartuttava. Kunnollinen mies auttaa aina itsensä, ja elköön juohtuko meidänkään mieleen, muukalaisilla apua odotella. Ennen Suomen järvet läikkykööt yli Suomen maan ja hukuttakoot meidät kaikki! Pieni kyllä on kansamme, multa missä esi-vanhempamme taistelivat luonnon voimia vastaan, siinä täytyy meidänkin näyttää ett’emme isiämme heikompia ole. Siunatkoon Jumala työmme!

W. L.


Lähde: Sanan-Lennätin 18.6.1858.