”Kyynel-lampi”

”Kyynel-lampi”. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Rajajoen tuolla puolla

”Kyynel-lampi” mainitahan,

lienee syytä, että tässä

vähän siitä kerrotahan.

Lampi pieni koivikossa

joen lähellä on aivan,

siinä moni rajalapsi

itki synkän sydänvaivan.

Jonkun matkaa etäämpänä

synkän rakennuksen tapaa,

talon tavoista ei muista

enää moni miesi vapaa.

Siihen ennen rajalapsi

vietiin vitsoin lyötäväksi,

siellä raisut monen pieksi

iäksensä itkeväksi.

Siellä lyötiin miestä, naista,

lasta, vanhustakin siellä,

siihen silloin katsoi kansa

vavisten ja hirmumiellä.

Se ol’ rajan ”rampatehdas”,

veri virtain vuodattaja,

se ol’ kansan ”orjankirkko”,

kaiken kauniin kuolettaja.

Sieltä ”Kyynel-lammen” luokse

kulki kansa kaihossansa,

siellä itki sydänitkun,

hyiset haavat rintahansa.

Siellä lauloi orjavirret,

lauloi synkät rajasoitot,

joissa helmet: verihelmet,

kerrotahan kauhunkoitot.

Siellä huokas isä, äiti,

rajan orjakauden lapsi,

siellä iäks’ ilo siirtyi,

harmaaks’ harmen moni hapsi.

Kansa kertoo, että siellä

missä pieksättihin hän kerta,

akkunasta illoin näkyi

käsi, mistä vuoti verta.

Taru elää yhä vielä,

kertoo sitä moni miesi,

kertoo: isänisä näki – ja

sen monet todeks’ tiesi.

Siellä, rajan tuolla puolla

”Kyynel-lampi” yhä heillä,

siellä syömmet särkyneinä

perintönä elon teillä.

Konsa kuivuu ”kyynel-lampi”,

konsa suistuu rajasuru,

konsa saapuu päivänsäteet,

rajaonnen ensi muru –?

Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.