Aliina: XIV. luku
| XIII. luku | XIV. luku Aliina Kirjoittanut Kauppis-Heikki |
Aliina |
Aliina oli hyvillään, kun tovereista eroaminen muodostui näinkin iloiseksi. Olisi melkein saattanut kääntyä takaisin ja olla loppuun asti. Mutta tehty mikä tehty. Ja sitä paitsi Iida... Kuka sen tietää, miten siellä on...
Hän ajoi levähtämättä seuraavan yönkin, sillä matka kului hitaasti, kun tiet olivat paikoin sulana. Linnut jo laulelivat riemuiten kesän tulosta ja virkistivät matkamiehenkin mieltä.
Kotiin tultua alkoi jokainen kysellä, miksikä nyt pois ennen loppua. Aliina sanoi kelin huononemisen takia pyrkineensä ja toiseksi päästäkseen katsomaan Iidaa. Sinne hän tahtoikin aivan heti ja sai isältään hevosen ajaaksensa. Moniin kyselyihin kansanopistosta lupasi hän sitten antaa selityksiä, kun tulee takaisin.
Iidan tapasi hän vielä sairaana. Silmät vettyivät molemmilta, kun he yhtyivät taas tuossa kansakoulun ajoilta tutussa kamarissa.
– Jopa sinä Iida-rukka olet laihtunut! surkutteli Aliina istuen sängyn laidalla ja sivellen ystävänsä käsiä. Alkanethan toki jo parantua?
– Sitä tässä toivotaan, sanoi Iida. – Olen minä ollut huonompikin. Mutta mitenkä sinä nyt jo tulit?
– Se soveltui tällä lailla ja halutti tulla sinuakin katsomaan.
– Niin, sinä olet todella hyvä, tunnusti Iida. – Mutta ehkä sinä kumminkin tulit etupäässä sen vuoksi, että saat olla enemmän aikaa kotonasi, ennenkuin joutuu sinne sairashuoneelle menon aika.
– Ei, hyvä Iida, en minä mene sinne sairashuoneelle. Minä lähetin jo tiedon, etten tule.
– Miksikä, ihmetteli Iida. – Olisithan sieltä saanut hyvän palkan.
– Kyllä, mutta mitä varten minä matkustaisin tuntemattomaan paikkaan, tuntemattomia sairaita hoitamaan, silloin kun on kotona kylliksi tekemistä omaisteni hyväksi. Kyllähän minua kunnian ja voiton himo pyrki vielä sittenkin riipomaan pois oikealta tieltä, kun olin jo päässyt tietämään, että rakkaus lähimmäisiin on Jumalan käskyistä tärkein. Mutta nyt olen sen kiusauksen voittanut ja menen kotiini ja koetan tehdä minkä voin kärsivän äitini hyväksi. Onpa siellä vielä isäpoloinenkin sekä siskot, jotka ovat jo hyvällä alulla itsekkyyden tiellä. Enhän ole heillekään vielä yhtään hyvää neuvoa antanut, ainoastaan riidellyt. Sinne menen ja toivoisin, että sinäkin Iida tulisit, kun joudut, minulle toveriksi... Kuoppa-aholle ovat jo kansakoulun hirsiä vetäneet...
– Siinä teet oikein, tunnusti Iida, ja silmät täyttyivät kyynelistä. – Jos Luoja suopi elämän aikaa, niin minä tulen myös.