Amerikan suomalaisten kielinäytettä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amerikan suomalaisten kielinäytettä.

Kirjoittanut anonyymi


Tommi, kotoisin Pohjanmaalta, ja Jani, Etelä-Suomesta Turun läänistä, ovat joutuneet samalle asemalle junaa odottamaan. Heidän välillään syntyy seuraava keskustelu:

Jani: Wat koutri juu?

Tommi: Finlanteri minä oon.

J.: Oleks sää jo kauan eläny tääl Junaisteetis?

T.: Viis vuotta yhtä rupeamaa, mutta minä oon ollu nyt oolkontris kaksi vuotta.

J.: Mehes sä ny olet menos, kus sä treinii orotat?

T.: Tuonne ma oon aikeis travellata Minnesootan tukkikämpille taikka jonnekki lumperijaartille. En minä enää mene mainiin vorkkimaan, kun se on niin vaarallista. Minä olen jo kahreesti loukannu ihteni. En oo saanu komppanialta mitään helppaustakaan, kun ne loijarit vaativat niin paljo pisnessistään, Offiisis on aina vaan käsketty loijarin kautta hakea korvausta.

J.: Se ei paha. Ei niit loijaree vähäl saa eikä niihii ol luottamistkaa. Kaik trämpit tääl pakkaa loijariks. Mut eiks mennä sulunaa ja oteta piirii, kosk ei treinikä viel tule ennenkö puolen aurin pääst? Tuol saitvookin pääs o saluuna.

T.: Tenks vaan, mutta en minä nyt tule saluunaan. Minä muistan niin pahalta sen kun mua heitettiin ulos saluunasta Vustas.

J.: Ooh, kuis se kävi?

T.: No minä olin vorkkimas siellä Vustan lankamyllyn muhluhaussis. Kun aamulla menin työhön, niin rupesi mun paanarini haastamaan mua saluunaan ja lupasi kauntata kaikki. Minä menin. Paanari osti viskiä ja antoi kahren taalan rahan. Kiippari pisti sen paksiin eikä antanut takaasiin. Kun paanari rupesi vaatimaan rahaa takaasiin, huusi kiippari kaksi trämppiä helppariiksensa ja me molemmat nakattiin triitille. Paanari oli hyvä jumppaamaan eikä loukannu ihteään juuri ollenkaan. Mutta minä lensin pää erellä saitvookin yli triitille ja olisin kukaties jääny triitkaaran alle, jos ei paanari olis saanu helpatuksi. Mulla oli ruokapeili käres. Se lensi keskelle triitiä. Peilin kansi meni auki. Milkki juoksi ulos. Porksapin palat, äpylijmit ja pari keekiä lensivät kauas triitille. Mun täytyi mennä takaasin haussille ja maata koko se viikko. En tahtonu saara haussiränttyä maksetuksi, kun olin juuri päässy muhluhaussiin jaarlilta, jossa maksettiin pieni palkka. Minä päätin siitä asti olla saluunaan menemättä.

J.: Mitä se o. Ei mittää. Vietii multki Ispees 20 taalan rahaa ja uuret ropessit ja sai viel selkään ku sanoon ettei sil poortitalon kiipparin missil anneta laisint, ku se ol liia nuar. Mut saluunas mää senttään käy. Eks sää enää mittää väkeväät juusa?

T.: Nosse, en minä juusa. Kyllä se moni muutoonkin menee, kun täytyy ajaa treinis ja vielä olla työttömänäkin. Mulla on nytkin paljo poortivelkaa. Suutarisappaankin pitää maksaa kaksi taalaa ja ostaa ihtelleni ropessit ja everhaalit. Sitten täytyy vielä ostaa touvikin haussiin, jos sen saa räntätyksi.

J.: O mulki velkkaa. Mää olen pitänyt omaa poortii, ku siel poortitalos ottava niin paljo. Toorimies käy joka päivä hakemas rahaa. Em mää ei viäl kauntanukka kuip pal sitä velkkaa o. Se on paksu puuka se tooripuuka.

T.: Tuolla tulee jo treini. Siinä on kaksi inssiä.

J.: Viitiks sää maksaa? Jumppaa niinku määki.

T.: En minu viihti trämpiksi ruveta. Pääsee vaan lakoppiin.

J.: Kuokkaa lakopiski saa. ja hyvää ruokkaa. Ja kun trämppinä kulkee, niin säästää.

T.: Monta trämppiä on paiskattu kaarasta ja jäänyt trekille inssin alle.

J.: Kovarti mies. Olisit näkemas ku mää jumppaa.

T.: Mun täytyy mennä. Kupai.

J.: Kupai.


Lähde: Työmies 14.10.1901.