Ankaralla poudalla

Ankaralla poudalla. (18 27/7 75.) Kirjoittanut Olli Wuorinen

Jo kedot, kummut kellastuu,

Jo ruohot ratki raukeaa,

Ei laula lintujenkaan suu,

Pois kukat kuihtuu, laukeaa.

Jo lehmät, lampaat suojihin

Pois laitumilta rientävät;

Mut toiset metsämaillekin

Jo taudin uhriks nääntyvät.

Ja murhemielin peltomies

Nyt vainioitaan katsahtaa,

Kun katovuoden, kukaties,

Jo lähestyvän aavistaa.

Jo koko luonto surkastuu, –

Voi, mistä moinen lemmettyys?

Lopuss’ ei vielä Heinäkuu,

Ah, jokos tuhon tuopi syys?

Ei syys; mut poudan kuume nyt

Tään surkastuksen aikaan saa,

Kun taivaan nesteet kätketyt

On tuiki vahvan salvan taa.

Nyt makeammat hunajaa

Kyll’ olis sade-pisarat:

Janohon pakahtuupi maa

Myös riehuu metsävalkeat.

Kun pilvii taivahall’ ei näy,

Ja päivä lisää hellettään,

Jo synkät murhepilvet käy

Nyt sydämiä peittämään.

Jos Luoja kasteen vuodattais

Jo lääkkeeks poudan polttamiin,

Niin murhe-pilvet puhkeais

Viel’ ehkä ilo-kyyneliin!

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.