Ankaralla poudalla

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ankaralla poudalla.
(18 27/7 75.)
Kirjoittanut Olli Wuorinen


Jo kedot, kummut kellastuu,
Jo ruohot ratki raukeaa,
Ei laula lintujenkaan suu,
Pois kukat kuihtuu, laukeaa.
Jo lehmät, lampaat suojihin
Pois laitumilta rientävät;
Mut toiset metsämaillekin
Jo taudin uhriks nääntyvät.
Ja murhemielin peltomies
Nyt vainioitaan katsahtaa,
Kun katovuoden, kukaties,
Jo lähestyvän aavistaa.
Jo koko luonto surkastuu, –
Voi, mistä moinen lemmettyys?
Lopuss’ ei vielä Heinäkuu,
Ah, jokos tuhon tuopi syys?
Ei syys; mut poudan kuume nyt
Tään surkastuksen aikaan saa,
Kun taivaan nesteet kätketyt
On tuiki vahvan salvan taa.
Nyt makeammat hunajaa
Kyll’ olis sade-pisarat:
Janohon pakahtuupi maa
Myös riehuu metsävalkeat.
Kun pilvii taivahall’ ei näy,
Ja päivä lisää hellettään,
Jo synkät murhepilvet käy
Nyt sydämiä peittämään.
Jos Luoja kasteen vuodattais
Jo lääkkeeks poudan polttamiin,
Niin murhe-pilvet puhkeais
Viel’ ehkä ilo-kyyneliin!


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.