Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa: I. luku

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa I. luku
Arvostelu Neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa
Kirjoittanut Minna Canth
II. luku


Viime syksynä piti neiti Ellen Key, joka kieltämättä on Ruotsin etevimpiä naisia, esitelmän Köpenhaminassa ”Väärinkäytetystä naisvoimasta” ja sittemmin, jatkoksi tälle, toisen Tukholmassa tämän vuoden tammikuussa ”Luonnonmukaisista työaloista naiselle”. Nämä molemmat esitelmät, jotka myöskin ovat ilmestyneet painettuina ja täydennettyinä, ovat herättäneet suurta melua pääasiallisesti Ellen Keyn itsensä vuoksi, eikä suinkaan sen tähden että hänen esiintuomansa mielipiteet sisältäisivät mitään uutta, selvittävää, mieltä ylentävää taikka muuten millään tavalla huomiota ansaitsevaa. Päin vastoin osoittavat siinä esiintuodut vanhat, ijänikuiset väitteet suurinta johdonmukaisuuden puutetta ja kumoavat tykkänään toinen toisensa, joten kirjan lopputulos on – plus minus noll, toisin sanoen: ei mikään, niinkuin tuonnempana tulen osoittamaan. Mutta hämmästyttävää todellakin on, että näiden esitelmien pitäjä, tämän kirjasen tekijä on: Ellen Key, hän jonka tähän saakka olemme oppineet tuntemaan etevänä naisasian kannattajana ja selväpäisenä, järkevänä, itsenäisenä ja kyvykkäänä yhteiskunnallisten olotilojen arvostelijana. Se kuitenkin on psykolooginen ilmiö, jolle historiassa löydämme vertoja melkein kaikkien aatteiden harrastajissa. Ottaaksemme lähimpänä olevia esimerkkiä, ei tarvitse mennä etemmäksi kuin fennomanian alkuaikoihin meillä. Kuinka silloinkin moni mies, joka ensin oli innokkain innokkaimmista, väsähtyi ennen pitkää ja teki äkkiarvaamattoman kuperkeikan. Se nyt kuuluu ihmisellisiin heikkouksiin, eikä auta niistä sellaisista tapauksista masentua. Sillä onneksi eivät suuret aatteet riipu horjuvista kannattajistaan, ne menevät eteenpäin niistä huolimatta, jättäen luopurit jälkeensä.

Palatkaamme neiti Keyn esitelmiin. Kun väistämme syrjään kiertopuheet ja korulauseet, on ajatuksen ydin ensimmäisessä lyhyesti seuraava: Nainen on etupäässä sukupuoliolento. Erotiikka, sukupuolivaisto, jo siitä johtuva äidillisyys on hänen oikea alansa. Siinä hänen luontonsa omituisuus, jota tulee silmällä pitää hänen työalaansa määritellessä.

Väärin tekee nainen siinä kun pyrkii miesten työaloille, erinomattainkin niille, jotka vievät henkiseen suuntaan. Hänen tehtävänsä on elämän synnyttäminen ja siitä johtuu, ettei hänellä ole voimaa henkiseen tuotantoon. Ei yhdenkään naisen nimi loista ihmiskunnan ijänkaikkisten nimien joukossa. Eikä nainen sillä alalla milloinkaan ole mitään kunnollista matkaan saanut, hänen työnsä on ollut ja tulee aina olemaan puolinaista, sillä hänellä ei ole sitä halua tehtäväänsä kuin miehellä. Hän ei antaannu sille kokonaan niinkuin mies, sillä sukupuolivaistosta johtuva persoonallisen antautumisen tarve ehkäisee hänen intonsa semmoiseen työhön, joka ei ole tämän hänen sisimmän luontonsa omituisuuden kanssa yhteydessä.

Todistuksena tähän mainitsee neiti Key, ettei tälläkään vuosisadalla, vaikka se onkin ”naisten vuosisata” ole mitään etevämpää naisvoimaa henkisellä alalla ilmestynyt. Vaikka nainen onkin velvollisuuksistaan pitävä ja ahkera, vaikka hän erikoistehtävissä on täsmällinen ja tarkka, ei hänellä ole sitä initsiatiivin ja luomisvoiman kykyä kuin miehellä. Ei hän pysty raivaamaan itselleen tietä pienemmistä tehtävistä suurempiin tehtäviin. Pankeissa ja toimistoissa hän jää alempiin asemiin sillä välin kuin mies syventyy alaansa ja kohoo korkeampiin. Tehtaissa tyytyy nainen koneensa automaattiseen käyttämiseen, jota vastoin mies ottaa selkoa tuon koneen rakennuksesta ja toiminnasta.

Turhaa on ajatellakaan, että nainen koskaan kohoisi henkisesti miehen rinnalle ja kykenisi tällä alalla hänen kanssaan kilpailemaan. Turhaa on ajatella senkään nojalla, että naiset äidiltään ovat perineet huonomman henkisen kyvyn, vaan kun äidit enemmän kehittyvät, tulee tämä haitta poistumaan. Neiti Key muistuttaa, että äidin kehitys menee perintönä ei ainoastaan tyttärelle, vaan myöskin pojalle, jonka henkinen etevyys siis kasvaa samassa määrässä.

Miehen henkisen etevämmyyden todistaa kuitenkin neiti Keyn mielestä parhaiten se seikka, että niilläkin aloilla, jotka varsinaisesti ovat kuuluneet naiselle, nimittäin kasvatuksen, kodin järjestämisen ja keittotaidon, on mies aina ollut uudistusten ja parannusten toimeenpanija. Ja yksin lapsen ensimmäisen hoidonkin suhteen on miehellä ansionsa, sillä Rousseau se oli, joka jälleen herätti naisessa halun tämän kaikkein vaistomaisimman äidin velvollisuuden täyttämiseen.

Nainen on tunteiden, vaistojen, impulssien ihminen. Näitä puolia hänen tulee kehittää sekä itsessään, että miehessä, niitä luontonsa omituisuuksia hänen tulee säilyttää ja niiden mukaan elämänsä tehtävä valita. Henkisellä alalla hänen tulee olla ja pysyä miehen tuotteiden selvittäjänä ja viljelijänä, siihen hänen luonteensa soveltuu ja hänen vaikutusvoimansa on silloin vaikka välillinen, suurempi kuin nyt. Viime vuosisadan lopulla, kun naiset pitivät ”salonkia”, hoitivat seuraelämää ja kirjevaihtoa, oli heidän merkityksensä vallan toinen. Ranskan vallankumouksen alussa sanoi Mirabeau: Ellemme saa naisia mukaan ei tule mitään tapahtumaan. Mutta mitä arvoa voi mies nyt antaa naiselle, jossa hän näkee vaan heikon jäljennöksen omasta itsestään?

Tässä nyt ovat ne syyt ja todistukset, joilla neiti Key koettaa repiä alas sen, mitä naisvapautuksen alalla on viime aikoina toimeen saatu. Se on niinkuin nähdään tuo ijänikuinen vanha virsi, jota ei enää olisi odottanut kuulevansa piintyneimmän vanhoillisenkaan puolelta, saatikka sitten naiselta, joka tähän saakka on ollut tuon konservatismin lujimpia vastustajia. Nämä hänen väitteensä ovat vaan reminissensiä, jälkikaikuja, entisiltä ajoilta, joka vaikuttaa vaan sen, että hän joutuu sisälliseen ristiriitaan ja epäjohdonmukaisuuteen, niinkuin pian tulemme näkemään. Häneltä puuttuu vakuutuksen voima, sillä hän on kerran jo totuuden käsittänyt, eikä sen vuoksi enää voi kokonaan sen vastustamiseen antaantua.

Väite, että nainen on ja tulee olemaan henkisesti kykenemätön, jota vastaan hänen voimansa on impulseissa, vaikutuksissa, haluissa ja tunteissa, ei ole muuta kuin jälkikaiku tuosta vanhasta uskosta, ettei naisella ole sielua. Sillä vaistot, halut ja tunteet, varsinkin siinä merkityksessä kuin neiti Key ne ottaa, erotiikan seuraajina, eivät kuulu siihen syvimpään ytimeen, jolla on ijankaikkisen elämän mahdollisuus. Jos nainen omistaa ainoastaan sielun ulkonaisemmat puolet ja hyvin vähäisessä määrässä taikka ei ollenkaan sen sisimpiä ominaisuuksia, silloin on hän todella miestä ala-arvoisempi olento, johonka johtopäätökseen neiti Keyn väitteistä ehdottomasti täytyy tullakin.

Otaksutaan, että neiti Key on oikeassa, että naisen henkinen kyky ja työhalu ovat verrattain huonot, niinkuin neiti Key tahtoo väittää. Mitä se todistaa? Ei suinkaan muuta kuin, että se on ollut hänelle suureksi vahingoksi, ettei hän ole saanut henkisiä voimiaan kehittää ja vartuttaa, että ne alat, jotka siihen olisivat antaneet tilaisuutta, ovat olleet häneltä suljetut. Ja silloin pitäisi ennen kaikkea siinä kohden saada muutos toimeen. Onhan se päivän selvää.

Mutta ei! Nainen henkisellä alalla tekee vaan ala-arvoista työtä, sen vuoksi naisasian naiset suuresti erehtyvät, kun ohjaavat hänet menemään siihen suuntaan; sen sijaan kuin koettaisivat häntä pysytellä niillä aloilla, jotka luontaisten taipumusten mukaan vasituisesti hänelle kuuluvat.

Nyt luulisi, että neiti Key näyttäisi, kuinka hänellä niissä toimissa on todellista kuntoa, kuinka hän sillä omalla alallaan on matkaansaanut ainakin yhtä hyvää tai parempaa kuin miehet, varsinkin kun hän niinkuin hyväntekeväisyydessä ja kasvatuksessa on saanut vapaasti käyttää voimiaan jo ammon aikoja ennen kuin naiskysymyksestä mitään tiedettiin.

Neiti Key seuraakin omaa ajatusjuoksuaan sen verran, että jo sanoo naisen hyväntekeväisyydessä kohonneen miehen rinnalle ja erotiikan alalla äidillisyydessä olevan suorastaan neron mieheen verraten. Mutta hän ei selitä millä tavalla. Päinvastoin hän heti kohta kumoo nämä sanansa, tuodessaan esiin, että nainen hyväntekeväisyydessäkin on ollut pintapuolinen: hän on koettanut vaan hätää lieventää, eikä ole välittänyt poistaa niitä yhteiskunnallisia syitä, jotka hädän ja puutteen matkaansaavat.

Ja äidillisyydessä on todella vaikea ymmärtää, mitä neiti Key naisen nerolla siinä suhteessa tarkoittaa. Kasvatuksen alalla hän koko ajan esiintuo naisen kunnottomuutta. Opettajana koulussa hän vaan tyytyy paikkaamaan vanhaa vaatetta, hänellä ei ole uskallusta viemään sitä roskakammariin, niinkuin hänen pitäisi. Ei missään tule naisen kykenemättömyys itsenäiseen uudistavaan työhön niin päivän valoon kuin koulussa ja kotikasvatuksessa, jossa naisellinen puolinaisuus ja dilettantismi on kaikkein suurimmassa määrässä päässyt rehoittamaan, sanoo neiti Key. Nykyajan äidit puhuvat kasvatuksesta ja ajattelevat kasvatusta ja – turmelevat kasvatuksen paljon pahemmin kuin entisajan äidit, jotka antoivat lasten hoitaa itseään, hän jatkaa.

Missä siis nerollisuus ilmestyy? Siinäkö vain, että hän lapsen synnyttää? Fyysillisiä elämän funktiooneja, tehtäviä, ei tähän saakka kumminkaan ole nerollisuudeksi käsitetty.

Kun nyt neiti Key tahtoo säikyttää naisen pois henkiseltä työalalta sen nojalla, ettei hän sillä mitään ensiluokan tuotetta matkaansaa, pitäisi hänen, ollakseen vähänkään johdonmukainen, suorastaan kieltää hänet semmoisesta, jossa hän työn turmelee, etenkin kun työ on niin tärkeä kuin lasten kasvatus.

Mutta ei! Kasvatus se kuitenkin on naisen vasituinen ala, hänen tulee kasvattaa ei ainoastaan lasta, vaan myöskin miestä ja yhteiskuntaa, väittää neiti Key. Ja siksi tulee hänen kuin tuleekin yhtäkaikki saada täydet kansalaisoikeudet.

Ei suinkaan, neiti Key? Mitä hän niillä oikeuksilla tekisi, kun hän niitä ei kumminkaan tulisi käyttämään? Nehän vaan houkuttelisivat hänet pois hänen vasituisilta, luonnon mukaisilta työaloiltaan.

Ja hänkö kasvattamaan miestä! Hän, joka on ja auttamattomasti tulee aina olemaan henkisesti miehestä takapajulla? Hän kehittymätön, vähäkuntoinen kasvattaisi sitä, joka on häntä kaikin puolin korkeammalla kannalla! Onko hullunkurisempaa ennen kuultu?

Arvoisa neiti Key! Olisitte edes sanoneet, että miehen tulee kasvattaa naista, niin olisitte olleet jonkun verran johdonmukainen ja siinä olisitte onnistuneet tuomaan esille jotakin uutta, siihen sijaan kuin nyt ette muuta tee kuin revitte toisella kädellänne alas sen, mitä toisella koetatte rakentaa.

Sanotte, että hänen tulee myöskin kasvattaa yhteiskuntaa. Oletetaan, että hänellä vastoin teidän väitteitänne olisi siihen kykyä, haluaisin tietää, millä tavoin se kasvattaminen tapahtuisi, jos hän pysyttelee yhteiskunnan ulkopuolella, niinkuin tähänkin asti. Ja ulkopuolelle hän ehdottomasti tulee jäämään, jos niinkuin te tahdotte enimmät yhteiskunnalliset tehtävät yhä edelleenkin on olevat yksinomaan miesten hallussa. Siinä yhteiskunnassa ei naisella ole jalan sijaa, se tulee olemaan ja pysymään miesten yhteiskuntana, jossa naisella ei ole mitään vaikutusvaltaa, saatikka sitten kasvattamisen mahdollisuutta.

Te väitätte, että nainen ennen on vaikuttanut paljon enemmän, vaikka välillisesti seuraelämän ja kirjevaihdon kautta, kuin nyt, jolloin hän tunkeutuu kilpailemaan miehen kanssa samoille työkentille. Siinä naiset vaan rivittävät itsensä nolliksi miehen numeron jälkeen. Mutta kääntykööt naiset toiselle suunnalle, olkoot ”äitinä” holhotkoot ennen kaikkea heikkoja taimia, joita nerot (miehiset tietysti) kylvävät ihmissieluun.

Mischmasch – niinkuin ruotsalainen sanoo. Nerojen aatteet eivät kaipaa naisen enemmän kuin miehenkään holhousta, ne päinvastoin kasvattavat ja kehittävät sekä naista että miestä. Siinä naiset tosiaan olisivat nollina, mutta sen pahempi ei miehen numeron jälessä, vaan sen edessä. Itsenäisessä työssä ei nainen minkään logiikan mukaan ole nollana toisen numerolle, vaan hän on numero yhtä hyvin kuin joku mieskin.

Suuresti erehdytte siinäkin, kun luulette naisen enemmän vaikuttaneen mieheen ja yhteiskuntaan kuin nyt. Kysykää niiltä sadoilta tuhansilta äideiltä, jotka sydämen kivulla ja vavistuksella seurasivat poikansa lähtöä ulos maailmaan. Sillä kodin seinien ulkopuolella vallitsi järkiään toiset käsitteet hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, kuin ne, joita äiti oli koettanut lapseensa istuttaa. Hän oli niiden suhteen voimaton, hän tiesi sen. Ne olivat niin yleiset, niin valtavat, ne syytivät niin paljon roskaa ja mutaa nuoreen sieluun, että oras, jonka äiti oli kylvänyt, pian tukahtui. Äidin opit väleen unohtuivat, ja poika kulki toisia teitä, niitä teitä, joita muutkin miehet kulkivat ja joille yhteiskuntamoraali häntä vei. Tiedättekö neiti Key, kuinka lukemattomia, kuinka katkeria kyyneliä äidit tämän asian tähden ovat vuodattaneet? Ei, te ette sitä tiedä, te ette ole sitä kokeneet, eikä ole teillä ollut avoin silmä sitä näkemään. Sillä muussa tapauksessa ette voisi – jos teillä rahtuistakaan lienee sydäntä – tuolla kylmällä ylenkatseella kivittää niitä naisia, jotka panevat rehellisen työnsä ja kaikki voimansa toisenlaisten olotilojen aikaansaamiseen.

Ettei heidän työnsä ole turhaan mennyt, sen todistavat ne kauniit hedelmät, jotka puhtaasti aatteellisellakin alalla nyt jo ovat ilmestyneet. Neiti Key itsekin myöntää, että naiset ovat ruvenneet tehokkaasti rauhan aatetta edistämään, vaikka hän tässä niinkuin muussakin koettaa vähentää heidän työnsä arvoa väittämällä, että se harrastus on kumminkin miesten alkuunpanema, ja mainitsee todistukseksi jonkun Björnsonin kirjoittaman pienen runon. Bertha von Suttnerin kirjasta ”Aseet pois” hänellä ei ole mitään kiitoslausetta annettavana ja kuitenkin lienee tämä kirja enemmän kuin mikään muu vaikuttanut rauhan aatteen leviämiseen. Samoin käyvät raittiusriennot ja siveellisyyspyrinnöt käsikädessä naisvapautuksen kanssa. Käsitteet, yleinen mielipide ja elämän tavat ovat nyt jo suuresti muuttuneet parempaan päin, vaikkei vielä likimainkaan kaikki ole niinkuin olla pitäisi. Mutta Roomaa ei rakennettu yhdessä päivässä. Muistakaamme, ettei vielä ole kahtakaankymmentä vuotta siitä, kun naisvapauden pyrinnöt todenteolla alkoivat. ”Naisten vuosisadaksi” tätä voi sanoa ainoastaan siinä suhteessa, että hän näinä viimeisinä vuosikymmeninä on herännyt suurempaan itsetajuntaan ja alkanut käyttää voimiaan toisin kuin ennen. Tulevat vuosisadat vasta näyttävät, mikä merkitys naisvoiman vapautumisella tulee olemaan ihmiskunnan historiassa.