Aukusti Ahlqvist’in muistoksi

Aukusti Ahlqvist’in muistoksi. 18 23/11 89. Kirjoittanut anonyymi

Kirjoittaja on nimimerkki »--hto---».

Hehkuvaisna nuorukaisen rinta

etsi armahinta,

jolle sydämensä tunteet puhtahimmat,

tuntehensa ilmaista vois ihanimmat, –

jolle lempensä hän omistaisi.

Löysi lemmellensä vastinehen,

oman ihantehen.

Maailmass’ se hälle tuli kalleimmaksi,

eestä sen ois kuolo käynyt ihanaksi.

Sydämen se hältä anastikin.

Rikas ei se, – köyhä oli vainen,

mutta ihanainen:

Sini silmäset sen oli armahaiset,

kaunihitpa kulmat kullanpaistavaiset.

Ihanne se: Suomenmaa ja kansa.

”Säkenet” hän ilmoille jo työnti;

vasaransa lyönti

tasotteli puhtahaksi suomenkieltä,

sulkehetki suistain runouden tieltä.

Suomelleen hän lauloi sointuisasti.

Hänpä itsensä niin Suomenmaalle

antoi armahalle.

Senpä etehen hän vanhuutehen asti

aina työskenteli innoin, ahkerasti.

Kuolo vainen innon hältä mursi.

Sikspä murheellisna Suomen kansa

hänen’ haudallansa

suree kunnon poikoaan, mi aina mieli:

”Suomenmaassa kaikukohon suomenkieli”!

Kallis ompi muisto Ahlqvist’imme.

Lähde: Kulokorsia. I. Suom. Normaalilyseen konventin albumi. 1892. Werner Söderström, Porvoo.