Siirry sisältöön

Aune (Arany)

Wikiaineistosta
Aune.

Kirjoittanut János Arany
Suomentanut Arvid Genetz.


Virran reunall’ Aune nuori
Valkohurstiansa huhtoo;
Valkoliinaa, hurmehista
Virta vuolas tempoo, ruhtoo.
  Oi laupias Isä, armahda!
Kylän lapset sinne kertyy:
Aune, miksi huhdot tuota?
”Vait, tais kananpojan verta
Hurstiin aivinaiseen vuotaa”.
  Oi laupias Isä, armahda!
Sinne rientää naapurnaiset:
Aune, miss’ on miehes, missä?
”Elkää, armaat, herätelkö!
Tuolla nukkuu kammarissa”.
  Oi laupias Isä, armahda!
Saapuu lain mies: Vankilahan.
Joudu Aune, rautaan nilkka!
”Voi, en jouda, täytyy pestä.
Hurstistani hurmepilkka”.
  Oi laupias Isä, armahda!
Syv’ on tyrmä: säde kaita
Tuskin siihen tiensä löytää;
Säde pien’ on tyrmän päivä,
Yöpä täynn’ on hirviöitä.
  Oi laupias Isä, armahda!
Aune parka päiväkaudet
Päivää kohti tirkistääpi –
Valo saa vain toinen silmä,
Toinen synkkään yöhön jääpi.
  Oi laupias Isä, armahda!
Pois kun kääntyy, ympärillä
Tanssii aavehitten kansa;
Joll’ ei tuot’ ois valkeutta,
Pelkää hullauntuvansa.
  Oi laupias Isä, armahda!
Mutta viimein, aian tullen,
Tyrmän uksi aukeneepi:
Aune eteen oikeuden
Asun mukaan asteleepi.
  Oi laupias Isä, armahda!
Pukuansa järjestääpi,
Huiviinsakin kääntää huolen,
Tukan suorii, ettei luultais
Olevansa mielipuolen.
  Oi laupias Isä, armahda!
Pöydän vihreen ympärillä
Lautakunt’ on arvokkainen;
Sääliväiset kaikkein katseet,
Tuim’ ei ykskään, moittivainen.
  Oi laupias Isä, ai-mahda!
”Aunosein, mit’ oot sä tehnyt?
Julm’ on kanne, synti suuri;
Lemmittys, jok’ aikaan sai sen,
Itse kantaa päälles juuri.
  Oi laupias Isä, armahda!
”Hän, mi murhasi sun miehes,
Huomenna jo mestatahan;
Sinä, vettä leipää syöden,
Iäkses jäät vankilahan”.
  Oi laupias Isä, armahda!
Aune katsoo ympärilleen:
Onko järkens’ ennallansa?
Sanan kuulee, oivaltaakin,
Ei siis viel’ oo suunniltansa.
  Oi laupias Isä, armahda!
Mut min kuuli miehestänsä,
Tuntuu oudon-ilkeällen;
Se vaan selvää, ettei suoda
Kotiin hänen mennä jälleen.
  Oi laupias Isä, armahda!
Tuosta kyynel vieremähän,
Niinkuin kaste liljaselta,
Taikka niinkuin vierähtävät
Vesihelmet joutsenelta.
  Oi laupias Isä, armahda!
”Hyvät miehet, suuret herrat.
Päästäkää jo Herran tähden!
Mull’ on koissa kiire suuri,
En voi jäädä, sinne lähden.
  Oi laupias Isä, armahda!
”Purskui hurme hurstilleni.
Sen mä poies huhdaltaisin!
Jos tuo pilkku hurstiin jäisi,
Kunne kurja silloin saisin!”
  Oi laupias Isä, armahda!
Silmät yhtyy tuomaritten,
Valituksen kuultuansa.
Kaikk’ on hiljaa. Suut on vaiti,
Äänestävät katseillansa.
  Oi laupias Isä, armahda!
”Kotiis lähde. Huhdo pilkku
Hurstistasi tahratusta;
Kotiis lähde. Suokoon Luoja
Siihen voimaa, armahdusta”.
  Oi laupias Isä, armahda!
Siitä virran reunall’ Aune
Taaskin hurstiansa huhtoo;
Valkoliinaa, tahratonta
Virta vuolas tempoo, ruhtoo.
  Oi laupias Isä, armahda!
Veri poiss’ on hurstisesta,
Liina puhdas, mutta turhaan:
Aune vielä näkee verta,
Niinkuin tuolloin yönä murhan.
  Oi laupias Isä, armahda!
Aamust’ yöhön Aune seisoo
Veessä poukkutuolinensa:
Murtuu varjons’ aallokossa,
Tuul’ vie hapset hajallensa.
  Oi laupias Isä, armahda!
Kuutam’-öillä kirkkahilla,
Virran väreen välkkyellen,
Karttu valkee kauas loistaa
Pontevasti poukutellen.
  Oi laupias Isä, armahda!
Työtä kestää kesät, talvet.
Vuosi vuodelt’ yhtä lyytä;
Päivä paahtaa posket hienot,
Jalat pienet kylmä hyytää.
  Oi laupias Isä, armahda!
Tukka, ennen kaarneen-karva,
Hapsittain käy harmajaksi;
Rypyt muuttaa muodon kauniin
Irvinaamaks inhoisaksi.
  Oi laupias Isä, armahda!
Virran reunall’ Aune muori
Ryysyänsä huhtoo, huhtoo, –
Valkohurstin repaleita
Virta hurja tempoo, ruhtoo.
  Oi laupias Isä, armahda!


Lähde: Unkarin albumi. I. 1881. Toimittanut Antti Jalava. Weilin ja Göös, Jyväskylä.