Eduskunnan pöytäkirja 6.12.1917
20. Torstaina 6 p. joulukuuta
k:lo 2 päivällä.
Ilmoituksia:
Esitellään:
1) Hallituksen esitys n:o 1 Suomen hallitusmuodoksi
2) Hallituksen esitys n:o 2 laiksi Suomen hallitusmuodon perusteista
3) Hallituksen esitys n:o 3 laiksi eduskunnan esitysoikeuden laajentamisesta
4) Hallituksen esitys n:o 4 laiksi Suomen valtiotalouden oikeusperusteita
5) Hallituksen esitys n:o 5 laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 26, 27, 43, 61 ja 63 §:n muuttamisesta toisin kuuluviksi
6) Hallituksen esitys n:o 6 laiksi eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja prokuraattorin virkatoiten lainmukaisuutta
7) Hallituksen esitys n:o 7 laiksi 20 päivänä heinäkunta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 32, 46 ja 51 §:n muuttamisesta toisin kuuluviksi
8) Hallituksen esitys n:o 8 laiksi edustajapalkkiosta vuoden 1917 ensimäisillä ja toisilla valtiopäivillä
9) Hallituksen esitys n:o 9 laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen erinäisten valtiopäivätöitä koskevain säännösten muuttamisesta ja täydentämisestä sekä samana päivänä annetun vaalilain 37 §:n muuttamisesta
10) Hallituksen esitys n:o 10 laiksi Korkeimmasta Oikeudesta
11) Hallituksen esitys n:o [11 laiksi] Korkeimmasta Hallinto-oikeudesta
12) Hallituksen esitys n:o [12 laiksi] mooseksenuskolaisista Suomessa
13) Hallituksen esitys n:o 13 suurten tulojen verosta
[s. 365:2]14) Hallituksen esitys n:o 14 leimasuostunnan suorittamisesta 1918 vuoden loppuun
15) Hallituksen esitys n:o 15 pääoma- ja kuponkisuostunnan suorittamisesta 1918 vuoden loppuun
16) Hallituksen esitys n:o 16 kulkulaitosrahastosta vuodeksi 1917
17) Ehdotuksen laiksi 20 p:nä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n muuttamisesta toisin kuuluvaksi sisältävä ed. Kullervo Mannerin y. m. edusk. esit. n:o 50
18) Ehdotuksen laiksi torppari- ja mäkitupa-alueitten julistamisesta päätiloistaan riippumattomiksi sisältävä ed. Mäkelän y. m. edusk. esit. n:o 51
19) Perustuslakivaliokunnan mietintö n:o 1 eduskunnan ensimäisen varapuhemiehen kieltäytymisestä ottamasta äänestyksen alaiseksi erästä edustaja Lohen ehdotusta, jonka varapuhemies on katsonut olevan vastoin eduskunnan ennen tekemää päätöstä
Nimenhuudossa merkitään poissaoleviksi: ed. Eloranta, Holsti, E. Huttunen, Hänninen-Walpas, Kuusinen, Louhivuori, Raitanen, Rantasalo, Salovaara, Vihersalo, P. Virkkunen ja Wrede.
Vapautusta eduskuntatyöstä tästä istunnosta saa ed. Wrede sairauden takia.
Puhemies: Valitsijamiehiltä on saapunut kirjelmä, joka luetaan. [s. 366:1] Sihteeri lukee:
Suomen Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiehet ilmoittavat täten kunnioittaen, että sittenkuin eduskunta on myöntänyt vapautuksen ed. Nevanlinnalle perustuslakivaliokunnan jäsenyydestä, ed. Alopaeukselle vapautuksen lakivaliokunnan jäsenyydestä, sekä ed. Leinoselle ja Antilalle vapautuksen talousvaliokunnan jäsenyydestä, ovat valitsijamiehet tänään pidetyssä kokouksessa valinneet perustuslakivaliokunnan jäseneksi ed. Nevanlinnan sijaan ed. Rantasalon, laki- mä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovaliokunnan jäseneksi ed. Alopaeuksen sijaan ed. Snellmanin, talousvaliokunnan jäseneksi ed. Leinosen sijaan ed. Takkulan ja ed. Antilan sijaan ed. Tavastähden.
Sen johdosta, että talousvaliokunnan varajäsen, ed. Tavastähti on tullut valituksi mainitun valiokunnan varsinaiseksi jäseneksi, on hänen sijaansa talousvaliokunnan varajäseneksi valittu ed. Haataja.
Helsingissä, 5 päivänä joulukuuta 1917.
Suomen Eduskunnan valitsijamiesten puolesta:
J. Oskari Peurakoski.
Anton Huotari.
Suomen itsenäisyyden tunnetuksi saattaminen.
Puhemies: Eduskunnan puhemiehelle on jätetty näin kuuluva kirjelmä:
Pyydämme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi: Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut.
Helsingissä, 6 päivänä joulukuuta 1917.
Santeri Alkio. Pekka Ahmavaara. Ernst Estlander. Kyösti Haataja. Erkki Pullinen.
[s. 366:2] Keskustelu:
Ed. K. Manner: Puhemiehen äsken lukemaa alotetta ehdotukseksi minä puolestani en voisi kannattaa useastakaan syystä. En kuitenkaan tällä kertaa ainakaan vielä tahdo mielipidettäni laajemmin selostella. Luetun ehdotuksen sijasta ehdottaisin eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavaa:
„Suomen korkeimman valiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella. Siitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa. Neuvottelukunnan tulisi tehdä myös muita ehdotuksia Suomen ja Venäjän suhteiden järjestämiseksi. Nuo ehdotukset olisivat alistettavat molempien valtioiden täysivaltaisten valtioelinten lopullisesti hyväksyttäviksi. Suomen olisi koetettava saada myös muut valtiot tunnustamaan Suomen riippumaton tasavalta ja tekemään sen kanssa sopimuksia suhteiden järjestämisestä.
Edellämainituita asioita valmistelemaan sekä tekemään niistä ehdotuksia eduskunnan hyväksyttäviksi päättää eduskunta asettaa 17-henkisen valiokunnan”.
Ed. Jalonen: Kannatan ed. Mannerin tekemää ehdotusta.
Keskustelu julistetaan päättyneeksi.
Puhemies: Asiassa on olemassa kaksi ehdotusta. Ed. Alkion y. m., joka täällä luettiin. ja jota kutsun siis ed. Alkion ehdotukseksi, ja toinen ed. Mannerin ehdotus, joka täällä niinikään on luettu ja jota on kannatettu.
Selonteko myönnetään oikeaksi.
Äänestys ja päätös:
Ken hyväksyy ed. Alkion ehdotuksen, äänestää „jaa”; jos „ei” voittaa, on ed. Mannerin ehdotus hyväksytty.
Äänestyksessä annetaan 100 jaa- ja 88 ei-ääntä.
Puhemies: Eduskunta on siis päättänyt
näistä ehdotuksista hyväksyä ed. Alkion ehdotuksen.
Päätöksen johdosta lausuvat: [s. 367:1]
Ed. Salin: Tahdon pöytäkirjaan merkittäväksi
vastalauseeni porvariston tallaisesta
edesvastuuttomasta politiikasta, että näin tärkeissä
kysymyksissä esitetään asiapaperi tuollaisena
yllätyksenä, ettei siihen eduskunnan
suurella enemmistöllä ole ollut edes ennakolta
tilaisuutta tutustua, ja että se sitten samanlaisena
yllätyksenä naulataan kiinni ilman perusteluja,
noin vain yhdellä vasaraniskulla.
Pelkään sellaisesta politiikasta Suomen kansalle
koituvan tulevaisuudessa aivan raskaita
ja vaikeita seurauksia ja vieritän sen vuoksi
edesvastuun tästä tämän syyntakeettoman ja
edesvastuuttoman porvariston ja sen muodostaman
hallituksen niskoille.
Ed. Hänninen-Walpas: Pyydän merkittäväksi, etten ole yhtynyt eduskunnan päätökseen.
Ed. Häkkinen: Pyydän myös merkittäväksi
pöytäkirjaan, etten ole hyväksynyt eduskunnan
päätöstä.
Ed. Juutilainen: Pyydän oikaista ed. Salinin väitteen.
Puhemies: Ed. Juutilainen, pyytäisin huomauttaa, että ollaan oikeutettuja panemaan vastalause, mutta keskustelua ei sen johdosta sallita.
koskeva hallituksen esitys n:o 1, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähetettäväksi perustuslakivaliokuntaan.
Keskustelu:
Senaattori Talas: Kun hallitus on ollut tilaisuudessa jo muutamia päiviä sen jälkeen, kun se on toimeensa astunut, antamaan eduskunnalle 16 osittain varsin laajaa esitystä, niin on heti sanottava, että tämä on ollut mahdollista vain sen kautta, että edellinen hallitus oli nämä esitykset jo laatinut. Mitä erittäinkin tulee hallituksen 12 ensimäiseen esitykseen, jotka ovat esitetyt senaatissa sen toimituskunnan puolesta, jonka päällikkönä minulla on kunnia olla, tahdon mainita, että [s. 367:2]useimmat näistä esityksistä on alkuaan laatinut senaatin viime kevännä asettama perustuslakikomitea.
Minulla on mieluinen velvollisuus lausua tästä paikasta syvin tunnustukseni perustuslakikomitean herra puheenjohtajalle ja sen arvoisille jäsenille siitä harvinaisen etevästä ja tunnollisesta työstä, jonka he ovat komiteassa suorittaneet. Huolimatta siitä rajoitetusta ajasta, joka oli komitean käytettävänä, on sen onnistunut laatia ehdotuksia julkisen oikeutemme kehittämiseksi, joiden arvo ei riipu yksistään siitä, voiko aina asiallisesti asettua samalle kannalle kuin komitea. Niillekin, jotka useissa tärkeissä kohdin asettuvat toiselle pohjalle kuin komitea, on mahdollista komitean ehdotuksen puitteissa saada omat ehdotuksensa esille. Mitä erittäinkin hallitusmuotoehdotukseen tulee, niin valtiollisten tapahtumain nopeus oli ehtinyt saattaa komitean ehdotuksen eräässä suhteessa vanhentuneeksi jo ennenkuin sen pohjalla oli ehditty eduskunnalle jättää hallituksen esitys. Komitean ehdotus oli rakennettu sille edellytykselle että Suomi edelleenkin jäisi Venäjän valtakunnan yhteyteen. Nykyisen hallituksen tehtäväksi jäi sentähden tehdä ehdotukseen ne muutokset, jotka Suomen itsenäinen valtiollinen asema edellyttää. Sitä vastoin ei hallitus katsonut voivansa viivyttää tämän esityksen jättämistä eduskunnalle niin paljon kuin esityksen täydellinen asiallinen tarkastus olisi vaatinut. Siten ei ole ollut vältettävissä, että on eräitä ristiriitaisuuksia olemassa esityksen n:o 2 ja n:o 1 välillä, samoin kuin myös esityksen n:o 2 ja säännösten välillä hallituksen seuraavissa esityksissä.
Kun Suomen nuorelle tasavallalle on laadittava hallitusmuoto, on vallan luonnollista, että katse suuntautuu ulkomaille etsiäkseen sieltä sopivia malleja. Niin tärkeätä kuin onkin etsiä uusia ajatuksia, uusia valtiotoiminnan muotoja muualta, ei kuitenkaan saa unohtaa, että julkisessa oikeudessa historiallisen kehityksen katkaiseminen useimmiten osottautuu vieläkin turmiollisemmaksi kuin yksityisoikeudessa. On sitäpaitsi muistettava se yleisesti tunnustettu totuus, että mitään ihannevaltiomuotoa ei ole olemassa. Missä määrin valtiomuoto pystyy tarjoamaan kansalle paraimmat edellytykset onnelliselle kehitykselle, se ei riipu yksistään valtiomuodon laadusta, vaan siitä, missä määrin valtiomuodossa toteutetut periaatteet ovat sopusoinnussa kansan oikeustajunnan kanssa. Kun minä puolestani katson, että Suomen tuleva valtiosääntö on [s. 368:1] rakennettava mitä kansanvaltaisimmille periaatteille, niin minä en siis nojaa tätä käsitystäni siihen, että kansanvaltaiset periaatteet Sveitsissä ovat osoittautuneet kansalle siunausta tuottavaksi tai siihen, että parlamenttarismi Englannissa on toiminut vallan mallikelpoisesti, ei, vaan minä nojaan käsitykseni siihen, että Suomen kansa on koko olemukseltaan kansanvaltainen. Ainoastaan täysin kansanvaltaista valtiosääntöä voi Suomen kansa tunnustaa omakseen. (Vasemmalta: Eihän se ole sellainen!)
Jos olisi ennen, kun Venäjältä päin tapahtunut sorto tässä maassa alkoi, ryhdytty valtiosääntöämme uudistamaan, niin en usko, että kansanvaltaisuudessa olisi voitu mennä vallan pitkälle. Olen puolestani varma siitä, että siinäkin suurin osa kansaa olisi silloin asettanut monarkisen valtiomuodon tasavaltaisen edelle. Mutta venäläinen sortovalta kaivoi meidänkin maassamme, samoin kuin omassa maassaan, perustuksen pois kaiken hallitusvallan alta, joka ei nojaa kansaan. Ne äärettömät kärsimykset, mitkä hallitukset parina viimeisenä vuosikymmenenä, lyhyitä valoisia aikoja lukuunottamatta, kansallemme tuottivat, ne kylvivät kansaamme syvän epäluulon kaikkea hallitusvaltaa vastaan, joka ei ole kansasta kotoisin. Suomen hallitusmuodon johtavana periaatteena tulee sentähden mielestäni olla, että valtiovallan käyttämiselle on määrättävä sellaiset muodot, että kansan tahto mahdollisimman välittömästi pääsee sen käyttämiseen vaikuttamaan.
Mutta merkitseekö tämä, että koko valtiovalta olisi jätettävä eduskunnan käsiin? Eipä suinkaan. Rohkenen nimittäin väittää, että eduskunta ei aina tuo esille kansan todellista tahtoa. Unohdetaan usein, että eduskunta ei ole sittenkään sama kuin kansa. Kuinka kansanvaltainen valtiollinen äänioikeus onkin ja kuinka monipuolisesti eduskunta onkin kokoonpantu, ei eduskunta sittenkään joka hetki anna oikeata kuvaa kansasta.
Sekä esitys Suomen hallitusmuodoksi että esitys hallitusmuodon perusteista nojaavat kumpikin siihen ajatukseen, että terve valtiollinen elämä edellyttää, että valtiovallan kolme ilmaisumuotoa eli, kuten tavallisesti sanotaan, kolme valtiovaltaa kuuluu eri valtioelimille: Lainsäädäntövalta eduskunnalle, toimeenpaneva valta presidentille ja valtioneuvostolle ja tuomiovalta tuomioistuimille. Tällainen jako on jo käytännöllisistä syistä välttämätön. Missä määrin hallitusmuodossa on kansanvaltaisuuden vaatimuksia toteutettu, [s. 368:2]se riippuu siitä, missä suhteessa nämä kolme valtiovaltaa ovat toisiinsa. Lähinnä tässä on kysymys lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan suhteesta toisiinsa. Valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain kautta sai Suomen kansa mitä laajimman mahdollisuuden saada sellainen eduskunta, joka vastaa kansan toivomuksia, mutta silti ei voi sanoa, ellemme ota huomioon aivan viimeisiä viikkoja, että lainsäädäntövalta olisi Suomessa ollut kansanvaltaisten periaatteiden mukaan järjestetty. Eduskunta oli kyllä kokoonpantu Suomen kansan toivomusten mukaan, mutta eduskunnan valta oli hyvinkin pieni. Ei edes puhtaasti lainsäädännöllisissä kysymyksissä eduskunnalla ollut valtaa saada tahtoansa toteutetuksi saatikka sitten finanssikysymyksissä. Paras todistus tästähän on se pysähdystila, johon koko lainsäädäntötyömme joutui, kun eduskunta ei taipunut hallitsijan tahdon mukaan. luopumaan Suomen oikeuksista. Että Suomen kansa ei tämän katkeran kokemuksen jälkeen halua jättää eduskunnan päätösten voimaantulemista riippuvaksi minkäänlaisen itsenäisen hallituksen vahvistuksesta, se on mielestäni aivan helposti ymmärrettävää. Hallituksen esitys n:o 2 asettuukin sentähden sille kannalle, että eduskunnan hyväksymät lakiehdotukset ovat presidentille esiteltävät julkaistaviksi.
Mutta: koska, kuten äskettäin lausuin, ei ole varmaa, että eduskunta aina vastaisi kansan todellista tahtoa, niin vaatii juuri kansanvaltaisuuden periaate, että kansa itse epäiltävissä tapauksissa saapi ratkaista, onko eduskunta kyennyt oikein tulkitsemaan kansan toiveita. (Vasemmalta: Ei se ole tarpeen.) Luonnollisinta olisi, että tämä vaatimus tyydytettäisiin yleisen kansanäänestyksen, referendumin kautta. Referendumia vastaan voidaan kumminkin, kun se ulotetaan valtion koko alueelle, tehdä varsin vakavia muistutuksia; Sen toi~ meenpano on varsin vaikea ja se ei aina, varsinkin kun on kysymys isommista laeista ja ennen kaikkea laeista, joiden vaikutus ei tunnu jokapäiväiseen elämään, anna oikeita tuloksia. Jälellä on silloin vain mahdollisuus antaa presidentille joko veto-oikeus tai hajoittaa eduskunta. Puolestani katsoisin, että jälkimäinen oikeus oli kansanvaltaisuuden kannalta paremmin puolustettavissa kuin edellinen. Ha· joitusoikeuttaan käyttäessään jättää presidentti suoranaisen ratkaisuoikeuden kansalle. Kansanvaltaisuuden periaatteiden kannalta ei siis voida hajoitusoikeutta vastaan esittää mitään päteviä muistutuksia. Mutta käsitän [s. 369:1] hyvin, että tämän hajoitusoikeuden syvän kansanvaltaisen merkityksen on Suomen kansalta kätkenyt se hajoitusoikeuden väärinkäyttö, jo[h]on Venäjän hallitus viime vuosikymmenenä teki itsensä syypääksi. Kun hajoitusoikeutta kerta toisensa perästä ja viimeksi viime kesänä käytettiin ei kansan todellisen tahdon selvillesaamiseksi vaan poliittisena aseena eduskuntaa vastaan, niin ei ole ihmeteltävää, että koko hajoitusoikeus on Suomen kansan silmissä kadottanut oikeutuksensa. On sentähden mahdollista, että veto-oikeus paremmin vastaa Suomen kansan toiveita. (Vasemmalta: Ei vastaa ollenkaan.) Veto-oikeutensa kautta, niinkuin se. on järjestetty hallituksen esityksessä n:o 2, ei presidentti voi tehdä eduskunnan työtä tyhjäksi. Hän voi ainoastaan estää sellaisten lakien voimaantulemisen, jotka eivät vastaa kansan oikeustajuntaa. (Vasemmalta: Mistä sen tietää?) Jos presidentti on erehtynyt ja kansa todella on eduskunnan hyväksymän lain puolella, niin tuo laki tulee uusien vaalien jälkeen voimaan. Ainoastaan ne, jotka uskovat, että kansa aina hyväksyy mitä eduskunta päättää, ainoastaan ne voivat väittää, että presidentin veto-oikeus tai hajoitusoikeus olisivat kansanvaltaisuuden periaatteita vastaan.
Kun minä puolestani olen vakuutettu siitä, että kansan enemmistö ei aina hyväksy kaikkia niitä lakeja, jotka eduskunta 3-vuotiskautenaan säätää, niin minä pitäisin tarpeellisena, että kansa tämän 3-vuotiskauden kestäessäkin voisi ilmoittaa tahtonsa. Se on minun mielestäni ja minun vakaumukseni mukaan kansanvaltaista, jota vastoin eduskunnan rajaton valta saattaa muuttua todelliseksi harvainvallaksi. (Vasemmalta: Lörpöttelyä!)
Esityksen n:o 2 mukaan kuuluu lainsäädäntövalta yksinomaan eduskunnalle. Kumminkin on esityksen 8 §:ssä myönnetty presidentille oikeus säätää niin kutsutuita taloudellisia asetuksia. Tämän presidentin oikeuden ei kumminkaan pitäisi peloittaa ketään. Kun näet hallituksen esityksessä eduskunnan esitysoikeuden laajentamisesta eduskunta saapi täyden aloteoikeuden myöskin taloudellisen lainsäädännön alalla, niin eduskunnalla on tilaisuus ottaa eduskuntalainsäädännön piiriin kaikki ne tähän saakka taloudelliseen lainsäädäntöön kuuluneet lakikysymykset, joissa eduskunta tahtoo itselleen pidättää ratkaisuoikeuden. Varmana voitanee pitää, ettei eduskunta halua taloudellista lainsäädäntöä kokonaisuudessaan. Taloudellinen lainsäädäntö on siksi laaja ja vaatii alituisesti muutoksia ja nopeita muutoksia, joten eduskunnalle kävisi aivan [s. 369:2]mahdottomaksi: sitä hallita. Yrityskin jo siihen suuntaan riistäisi eduskunnalta mahdollisuuden huolehtia varsinaisesta lainsäädännöstä.
Luulen osoittaneeni, että hallituksen esityksessä n:o 2 lainsäädäntövallan käyttäminen on järjestetty niin kansanvaltaisesti kuin suinkin. Samaa on myöskin sanottava hallitusvallan muodostamisesta saman esityksen mukaan. Kansanvaltaisempaa tapaa presidentin vaalia varten, kuin se, jota hallituksen esityksessä esitetään, ei voitane keksiä. Presidentti nojaa yhtä täydellisesti kansaan kuin edustajat — minä sanoisin: presidentti nojaa täydellisemminkin, sillä onhan tunnettua, että meillä edustajavaaleissa noudatetun suhteellisen vaalitavan johdosta edustajaksi saattaa tulla valituksi henkilö, jota ainoastaan pieni osa valitsijoista kannattaa. Ei ole sen vuoksi myöskään mitään kansanvaltaisia periaatteita vastaan sotivaa siinä, että presidentti määrää valtioneuvoston, kun kerran valtioneuvoston jäsenten tulee olla sellaisia, jotka nauttivat eduskunnan luottamusta. (Vasemmalta: Se on hassua!) Käytännössäkin käynee hyvin vaikeaksi ajan pitkään järjestää hallituskysymys niin, että eduskunta valitsee hallituksen jäsenet. Hallituksen esityksen mukaan on kahdenkertaiset takeet siitä, että valtioneuvoston täytyy nojata kansaan. Sanon: kahdenkertaiset, koska valtioneuvoston asettamiseen myötävaikuttavat kansan välittömillä vaaleilla valitsema presidentti ja eduskunta. Pidän erityisen tärkeänä, että valtioneuvosto täten aivan täydellisesti nojaa kansaan. Olen kyllä lujan hallitusvallan kannattaja, mutta olen vakuutettu siitä, että vain hallitus, joka nojaa kansaan, voipi ajan pitkään olla luja. Ja ainoastaan sellaisella hallituksella on siveellinen oikeus olla luja. Hallitus, joka ei nojaa kansaan, on pakotettu tukemaan asemaansa keinoilla, jotka ennemmin tai myöhemmin tekevät hallituksen aseman mahdottomaksi, kuten viime aikain esimerkki kylläkin on osoittanut.
Olen osoittanut, että hallituksen esitys n:o 2 on mitä täydellisimmin rakennettu kansanvaltaisille perusteille. (Vasemmalta: Ei ensinkään!) Uskonkin, että tässä eduskunnassa on sellaisia, jotka tulevat juuri tämän vuoksi, juuri esityksen kansanvaltaisuuden vuoksi sitä vastustamaan. Heille minä tahdon kumminkin sanoa, että me epäilemättä seisomme julkisessa oikeudessa uuden kehityskauden kynnyksellä. Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen vaikutus tulee tuntumaan muissakin valtioissa, ehkä selvimmin vasta rauhan tultua. [s. 370:1] Soisinsin, että meidän maamme, ottamalla uudessa valtiosäännössä täyden askeleen kansanvaltaiseen suuntaan, voisi välttää onnettomat taistelut kansalaisten kesken vallan käyttämisestä.
Minä uskallan toivoa, että eduskunta niiden esitysten pohjalla, jotka hallitus on eduskunnalle jättänyt, voipi löytää mahdollisuuden hallitusmuodon ja siihen kuuluvien muitten lakien säätämiseen. Suomen tasavalta tarvitsee uutta hallitusmuotoa. Se ei voi ajan pitkään tulla toimeen eduskunnan päätöksellä marraskuun 15 päivältä. Suomen eduskunnalla on edessään suuri tehtävä. Osoittakoon eduskunta, että se on tämän tehtävänsä tasalla. Tämä ei ole mahdollista, jos jokainen ryhmä pitää tinkimättä kiinni omasta ohjelmastaan. Muistettakoon, ettei yksikään puolue tai ryhmä yksin edusta Suomen kansaa. Sen tekevät vasta kaikki yhdessä. Eduskunnan lopullisen päätöksen tulee sentähden olla yhteensovitus eri ryhmäin mielipiteiden välillä.
Suomen kansa, jonka nimessä jokainen puolue niin mielellään tahtoo esiintyä, ei vaadi että sen tai sen puolueen valtiollinen ohjelma toteutetaan hallitusmuodossa, mutta se vaatii ja on oikeutettu vaatimaan, että sen eduskunta tällaisena kohtalokkaana aikana voi yhtyä hallitusmuodosta. Tämän eduskunnan on annettava maalle hallitusmuoto, muuten se ei ole tehtävänsä tasalla.
Rohkenen vedota eduskuntaan: antakaa Suomen nuorelle tasavallalle sellainen runko, että se kestää niissä myrskyissä, jotka sitä varmaankin odottavat, että se jaksaa puolustaa vielä tuskin saavuttamaansa vapautta, antakaa Suomelle hallitusmuoto!
Ed. Ståhlberg: Ed. Kuusinen on eilen asiallisessa ja mieleenpantaviakin huomautuksia sisältävässä lausunnossaan arvostellut sitä uutta hallitusmuotoa, jonka perustuslakikomitea ja, joillakin muutoksilla, senaatti on ehdottanut, ja sen vastakohtana suosittanut suunnittelemaansa eduskunnallista kansanvaltaa. Tätä viimemainittua ei hän kuitenkaan ole löytänyt todellisesta elämästä, nykyaikaisten valtioiden joukosta, muualta kuin likipitäen Sveitsistä ja tyydyttävästi toteutettuna vain nykyisestä vallankumousajan, suurlakkojen ja punakaartien ajan Suomesta.
Nykyäänhän valtiot, myöskin vapaat kansanvaltaiset valtiot, ovat katsoneet tehtäväänsä varten tarvittavan lakiasäätävän kansaneduskunnan ohella myöskin enemmän tai vähemmän tehokkaan hallitusvallan ja riippumattomat tuomioistuimet, mikä ei estä hallituksen [s. 370:2]sekä lainkäytön olemasta lainlaisia ja siten lainsäätäjällä olemasta johtavan aseman valtioelämässä. Sille pohjalle on rakennettu myöskin hallituksen esitys uudeksi riippumattoman Suomen tasavallan hallitusmuodoksi ja siinä on voitu nojautua omien yhteiskuntaolojemme historialliseen kehitykseen, vaikka onkin luot[u] valtioeliimälle uusia, täydellisempiä, vapaampia ja kansanvaltaisempia muotoja ja vaikka erityisesti hallituksen valtaa on entisestään suuresti rajoitettu ja eduskunnan valtaa laajennettu. Tämä ei kuitenkaan ed. Kuusista ensinkään tyydytä. Kun eivät sellaisetkaan maat, kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja Ranska ed. Kuusisen mielestä oikeastaan olekaan tasavaltoja, niin hallituksen esitys ei luonnollisesti voi tyydyttää ed. Kuusisen tasavaltaisuuden vaatimuksia. Mutta varsinainen vika esityksessä hänen mielestään onkin liian luja ja itsenäinen hallitusvalta.
Siihen käsitykseen voikin kyllä tulla, jos lähtee siitä, että kaikki hallitusvalta on pahasta, hallituksettomuus, anarkia on ihanne-yhteiskunta, jota lähellä tulee pysyä niin paljon kuin mahdollista. (Vasemmalta: Lorna!) Myönnettävähän on, että murrosaikoina saattaa kansojen elämässä sattua hetkiä, jolloin on tarpeen ohimenevästi keskittää myöskin hallitusvalta kansaneduskunnan käsiin ja järjestettäväksi. Mutta pitkän päälle eivät, sen mukaan kuin kokemus on osoittanut, valtiot voi tulla kunnollisesti toimeen ilman erityistä hallitusvaltaa. Tästä ei voi olla poikkeuksena myöskään meidän kansamme, joka ei entisyydessään eikä nykyisyydessään ensinkään omaa samoja edellytyksiä, joihin Sveitsin tasavallan poikkeukselliset olot perustuvat. Eihän erityinen hallitusmuoto tosin yksin ole kansan menestykselle ratkaiseva, ei edes pääasia, vaan se on se henki, joka muodon täyttää, se taito, jolla sitä kansa osaa käyttää hyväkseen. Mutta epäilemättä valtion muodollinen rakennekin voi edistää, jos vaikeuttaakin kansan pyrkimyksiä. Suomen kansan on nyt käytävä sekä täyttämään tehtäväänsä sisäänpäin että, toivottavasti, myöskin pitämään puoliansa ulospäin. Mutta sitä varten tarvitaan meillä, niinkuin yleensä muuallakin, ei ainoastaan tehtävänsä tasalla oleva lakiasäätävä ja valtiotaloutta järjestävä eduskunta vaan myöskin lainalainen mutta luja ja tehokas hallitusvalta.
Siihen väitteeseen, että esityksessä ehdotettu hallitusmuoto saattaisi kansanvallan vaaranalaiseksi, ei ole pätevää syytä. Ei kai kukaan voi tosissaan puhuakaan siitä, että Suomen kansan valitsema presidentti saattaisi, [s. 371:1] noudattaen entisten ranskalaisten virkaveljiensä esimerkkiä, tekeytyä keisariksi. Eikä muutenkaan ole pelättävissä kansanvaltaisuuden syrjäyttämistä, kun ottaa huomioon, että presidentti olisi kansan itsensä valittava yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella, asetettaisiin määräajaksi, olisi toiminnassaan riippuvainen kansanvaltaiselle yksikamariselle eduskunnalle vastuunalaisesta valtioneuvostosta eikä lakien säätämiseenkään nähden saisi muuta valtaa, kuin että voisi alistaa lainsäädäntöasian uusien vaalien kautta kansan itsensä ratkaistavaksi. Yksityiskohdista voi tietenkin olla eri mieltä, ja niiden harkitsemiseen on lähinnä tilaisuus perustuslakivaliokunnassa, johon ed. Kuusinenkin kuuluu. Mutta kuitenkin kaikitenkin, jos Suomen uusi hallitusmuoto järjestettäisiin pääasiallisesti esityksen mukaisesti, niin tämä maa varmaankin kaikkialla, edistyneemmissäkin maissa vallitsevan käsityksen mukaan olisi kansanvaltainen tasavalta.
Ed. Sirola: Edellinen puhuja lausui ajatuksen,
että Suomesta tulisi kansanvarltainen
tasavalta. Mutta että niin todella tapahtuisi,
olisi selvästi tässä perustuslaissa, jota säätämään
lähdetään, jo alussa sanottava, että Suomessa
on valta kansalla ja että kansa käyttää
sitä valtaa kunnallis-, piiri- ja valtiollisissa
vaaleissa, jotka kaikki taataan perustuslain
säännöksellä. Myös on sanottava, että kansa
käyttää tätä valtaa virkamiehiinkin nähden siten,
että ne ovat mahdollisimmassa määrin valittavat,
että niiden asettamisessa on otettarva
huomioon määräaikaisuus ja että valitut virkamiehet,
myös tuomarit, ovat takaisinkutsun
alaisia. Jollei näitä periaatteita jo nyt säädettäväksi
aiotussa lyhyemmässäkin perustuslaissa
kiinnilyödä, ei voida sanoa, että Suomi
on kansanvaltainen tasavalta.
Keskustelu julistetaan päättyneeksi. Asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
sisältävä hallituksen esitys n:o 2, joka viime
täysi-istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
sisältävä hallituksen esitys n:o 3, jokar viime täysi-istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Keskustelu:
Ed. Gylling: Pyytäisin tämän asian pöydälle ensi viikon ensimäiseen istuntoon.
Ed. Hurmevaara: Luovun.
Ed. J. Kohonen: Luovun.
Keskustelu julistetaan päättyneeksi.
Puhemies: Ed. Gyllingin ehdotusta ei ole kannatettu, joten se raukeaa.
Asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
4) Ehdotuksen laiksi Suomen valtiotalouden oikeusperusteista
sisältävä hallituksen esitys n:o 4, joka viime täysi-istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Keskustelu:
Ed. Gylling: Tämä asia koskee erinomaisen läheisesti niitä asioita, jotka kuuluvat valtiovarainvaliokunnan käsiteltäviin, ja pyytäisin sen vuoksi ehdottaa, että asia lähetettäisiin perustuslakivaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan yhteisesti valmistettavaksi, että ne saisivat antaa asiasta, niinkuin työjärjestyksen 11 §:ssä mainitaan, yhteisen mietinnön.
Ed. Ståhlberg: Muuten kyllä kannattaisin ed. Gyllingin ehdotusta, mutta nyt sisältyvät uuden hallitusmuodon ehdotukseen samat säännökset kuin tähänkin. Niin ollen luulen olevan oikeinta, että tämäkin esitys menisi varsinaisesti perustuslakivaliokuntaan, mutta perustuslakivaliokunta siitä hankkisi valtiovarainvaliokunnan lausunnon. [s. 372:1] Ed. Estlander: Jag ber att få understöda hr Ståhlbergs förslag.
Ed. Eloranta: Pyydän kannattaa ed. Gyllingin tekemää ehdotusta·.
Keskustelu julistetaan päättyneeksi.
Puhemies: Asiassa on olemassa seuraavat ehdotukset. Puhemiesneuvosto ehdottaa sen lähetettäväksi perustuslakivaliokuntaan. Ed. Gylling on ehdottanut, että asia lähetettäisiin perustusvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan yhteisesti käsiteltäväksi. Tätä ehdotusta on kannatettu. Ed. Ståhlberg on ehdottanut, että asia lähetettäisiin perustuslakivaliokuntaan, jonka tulee hankkia lausunto valtiovarainvaliokunnalta. Tätäkin ehdotusta on kannatettu.
Selonteko myönnetään oikeaksi.
Puhemies: Ehdotan äänestämistä varten seuraavan menettelyn. Olisi ensin äänestettävä ed. Gyllingin ja ed. Ståhlbergin ehdotusten välillä. Kumpi niistä voittaa, asetetaan vastaehdotukseksi puhemiesneuvoston ehdotusta vastaan.
Ehdotettu menettely hyväksytään.
Äänestykset ja päätös:
1) Ken vastaehdotukseksi puhemiesneuvoston ehdotukselle hyväksyy ed. Ståhlbergin ehdotuksen, äänestää „jaa”; jos „ei” voittaa, on vastaesitykseksi hyväksytty ed. Gyllingin ehdotus.
Äänestyksessä ovat jaa-äänet voitolla.
Puhemies: Eduskunta on siis päättänyt vastaehdotukseksi puhemiesneuvoston ehdotukselle hyväksyä ed. Ståhlbergin ehdotuksen.
2) Ken hyväksyy puhemiesneuvoston ehdotuksen, äänestää: „jaa”; jos „ei” voittaa, on ed. Ståhlbergin ehdotus hyväksytty.
Äänestyksessä ovat ei-äänet voitolla.
Puhemies: Eduskunta on siis päättänyt ed. Ståhlbergin ehdotuksen mukaisesti lähettää asian perustuslakivaliokuntaan, jonka on hankittava- valtiovarainvaliokunnan lausunto.
5) Ehdotuksen laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 26, 27, 43, 61 ja 63 §:n muuttamisesta toisin kuuluviksi
sisältävä: hallituksen esitys n:o 5, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemies: Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Esitys lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
Ehdotuksen laiksi eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja prokuraattorin virkatointen lainmukaisuutta
sisältävä hallituksen esitys n:o 6, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Keskustelu:
Ed. Kuusinen: Ehdotan, että tämä asia, josta on jo eduskunnan valmiiksi päättämä laki, pantaisiin pöydälle ensi viikon toiseen istuntoon.
Ed. Gylling: Pyydän kannattaa ed. Kuusisen
ehdotusta.
Keskustelu julistetaan päättyneeksi.
Puhemies: Eduskunta on päättänyt käsitellä tämän asian sillä tavoin kuin esityksistä on säädetty ja kun esitys oltuaan kerran pöydällä on lähetettävä ilman muuta valiokuntaan, en voi alistaa ed. Kuusisen täällä kannatettua ehdotusta äänestyksen alaiseksi.
Puheenvuoron saatuaan lausuu
Ed. Kuusinen: Pyytäisin puhemiehen ilmoituksen johdosta huomauttaa, että se on kyllä totta, että tämän ehdotuksen on eduskunta päättänyt käsitellä esityksenä, mutta se päätös tehtiin vasta eilen. Nyt vasta ensi kerran tämä esitellään esityksenä, nyt se on siis pantava pöydälle, ja minä: olen ehdottanut mihinkä istuntoon se pantaisiin pöydälle.
Puhemies: Eilen tehty pöytäkirja osoittaa, että eduskunta, päättäen miten asia on käsiteltävä, on samalla päätänyt panna sen [s. 373:1]pöydälle seuraavaan täysi-istuntoon. Asia siis on ollut pöydäll[ä] yhden kerran.
Asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
7) Ehdotuksen laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 32, 46 ja 51 §:n muuttamisesta toisin kuuluviksi
sisältävä: hallituksen esitys n:o 7, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään.
Puhemiesneuvosto ehdottaa asian lähettämistä perustuslakivaliokuntaan.
Asia lähetetään perustuslakivaliokuntaan.
8) Ehdotuksen laiksi edustajapalkkiosta vuoden 1917 ensimäisillä ja toisilla valtiopäivillä
sisältävä hallituksen esitys n:o 8, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan perustuslakivaliokuntaan.
9) Ehdotuksen laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen erinäisten valtiopäivätöitä koskevain säännösten muuttamisesta ja täydentämisestä sekä samana päivänä annetun vaalilain 37 §:n muuttamisesta
sisältävä hallituksen esitys n:o 9, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan perustuslakivaliokuntaan.
10) Ehdotuksen laiksi Korkeimmasta Oikeudesta
sisältävä hallituksen esitys n:o 10, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan lakivaliokuntaan.
11) Ehdotuksen laiksi Korkeimmasta Hallinto-oikeudesta
sisältävä hallituksen esitys n:o 11, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan lakivaliokuntaan.
[s. 373:2]12) Ehdotuksen laiksi mooseksenuskolaisista Suomessa
sisältävä hallituksen esitys n:o 12, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan perustuslakivaIiokuntaan.
13) Suurten tulojen veroa
koskeva hallituksen esitys n:o 13, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan valtiovarainvaliokuntaan.
14) Leimasuostunnan suorittamista 1918 vuoden loppuun
koskeva hallituksen esitys n:o 14, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan valtiovarainvaliokuntaan.
15) Pääoma- ja kuponkisuostunnan suorittamista 1918 vuoden loppuun
koskeva hallituksen esitys n:o 15, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan valtiovarainvaliokuntaan.
16) Kulkulaitosrahastoa vuodeksi 1917
koskeva hallituksen esitys n:o 16, joka viime istunnossa pantiin pöydälle, esitellään ja lähetetään puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan valtiovarainvaliokuntaan.
17) Ehdotus laiksi 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n muuttamisesta toisin kuuluvaksi.
Ed. Kullervo Mannerin y. m. tekemän eduskuntaesityksen n:o 50 johdosta lausuu:
Puhemies: Tässä alotteessa, sittenkun on perustelut esitetty, lausutaan kirjelmän ponsissa: Edelläesitettyyn viitaten saamme kunnioittaen ehdottaa, että eduskunta päättäisi näin kuuluvan lain: Laki 20 päivältä heinäkuuta 1906, annettu Valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n muuttamisesta toisin kuuluvaksi. Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä määrätyllä [s. 374:1]tavalla säädetään täten, että sanotun valtiopäiväjärjestyksen 5 § muutetaan näin kuuluvaksi. Ja sitten seuraa ehdotus.
Valtiopäiväjärjestyksen 29 §:n mukaan ei eduskuntaesityksen tekeminen perustuslaeissa ole sallittu. Päätettyään toistaiseksi itse käyttää keisarille ja suuriruhtinaalle kuulunutta valtaa, saattaa eduskunta kuitenkin päättää, että esilläoleva ehdotus on käsiteltävä sillä tavoin kuin valtiopäiväjärjestyksessä on säädetty keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä.
Jos sellainen päätös tehdään, olen valmis esittelemään asian sellaista käsittelyä varten.
Keskustelu:
Ed. Ingman: Herra Mannerin y. m. ehdotus, joka tarkoittaa perustuslain muutosta, on tehty, mikäli huomaan, eduskuntaesityksenä. Eduskuntaesityksenä sitä ei kuitenkaan voida esitellä, koska valtiopäiväjärjestyksen 29 § nimenomaan määrää, että eduskuntaesitystä ei saa tehdä perustuslaeista. Mutta puhemies on alistanut eduskunnan päätettäväksi, olisiko tätä ehdotusta käsiteltävä keisarin ja suuriruhtinaan esityksenä.
Eduskunnan asiana on päättää, mitenkä keisarille ja suuriruhtinaalle kuulunutta esitysoikeutta on käytettävä. Eduskunta voi tietysti asettaa yksityisen edus.tajan tässä suhteessa keisarin ja suuriruhtinaan asemaan, vieläpä vaikka hän ei ole sitä itse pyytänytkään. Minä en kuitenkaan voi pitää tällaista ratkaisua onnellisena. Ne tärkeät lainsäädäntöasiat, joissa hallitsija aikaisemmin on tehnyt esityksiä, vaativat toisenlaista, perusteellisempaa valmistelua kuin mitä yleensä yksityisten tai yksityisten edustajain taholta niille voi tulla. Se käytäntö, joka on muodostumassa, nimittäin, että eduskunta ottaa hallitukselta esityksiä, jotka eduskunta käsittelee niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on säädetty, takaa mielestäni paraiten, että puheenalaiset asiat saavat riittävän huolellisen valmistelun. Toisaalta eduskunnalla näin menetellen on tilaisuus, milloin eduskunta tahtoo, saada tätä laatua olevia alotteita, koska eduskunta milloin tahansa voi antaa hallitukselle tehtäväksi valmistaa sellaisia. Pyydän näin ollen ehdottaa eduskunnan päätettäväksi, että ed. Maunerin y. m. esittämää lakiehdotusta ei ole käsiteltävä niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksestä valtiopäiväjärjestyksessä on säädetty.
Ed. Estlander: Då 29 § L. O. ännu icke har undergått förändring, utan är gällande, [s. 374:2]då landtdagen vid detta plenum har till utskott remitterat regeringens proposition angående bl. a. ändring särskildt i denna paragraf, anser jag för min del, att landtdagen är förhindrad att så förfara, som af herr talmannen antyddes, och får jag för min del föreslå, att ifrågavarande motion icke måtte upptagas till åtgärd.
Ed. K. Manner: Tuon esiin ensiksi mielihyväni siitä, että eduskunnan herra puhemies on muun muassa minun allekirjoittamani ehdotuksen suhteen ottanut sen kannan, mikä äsken ilmeni hänen ilmoituksestaan. Mutta toisaalta ei yhtään herätä ihmettelyä se, että oikeistolaiset herrat Ingman ja Estlander koettavat ajaa vallan päinvastaista kantaa, kantaa, joka ei nähdäkseni ole ollenkaan sopusoinnussa sen asiaintilan kanssa, missä nyt ollaan, eikä myöskään sopusoinnussa sen päätöksen kanssa, jolla eduskunta on päättänyt käyttää keisarin ja suuriruhtinaan valtaa.
Eduskuntahan on päättänyt, kuten sanoin, käyttää keisarin ja suuriruhtinaan valtaa toistaiseksi. Siitä johtuu, että eduskunnassa täytyy pakostakin tulla esille asioita, joiden käsitteleminen edellyttää tuon mainitsemani vallan käyttämistä. Ellei alotteita sellaisiin tee yksilö, niin ei eduskunta nähdäkseni voisi ollenkaan käyttää keisarin ja suuriruhtinaan valtaa.
Mutta eduskunta on nähdäkseni jo useamman kerran tätä valtaansa käyttänyt. Vieläpä yksityisten alotteesta. Eduskuntahan päätti itse avauttaa valtiopäivät. V. J:n 24 § sanoo, että keisari ja suuriruhtinas taikka se, jonka hän on sijaansa määrännyt, julistaa valtiopäivät avatuiksi. Valtiopäivät julisti avatuiksi kuitenkin eduskunnan herra puhemies eduskunnan päätöksen nojalla. Alote tähän eduskunnan herra puhemiehen toimenpiteesen lahti tietääkseni puhemiesneuvostosta. Asian oli siellä täytynyt vireille panna yksityisen edustajan. Tässä tapauksessa siis yksityisen alotteesta lähteneen toimenpiteen kautta eduskunta puhemiehensä välityksellä käytti keisarin ja suuriruhtinaan valtaa. Myöskin eräiden lakien vahvistamiseen nähden on eduskunta jo muutaman kerran sitä valtaansa käyttänyt. V. J:n 75 § määrää, että eduskunnan päättämät lakiehdotukset toimitetaan eduskunnan kirjelmällä keisarin ja suuriruhtinaan tutkittaviksi vahvistamista ja lakina antamista varten. Tällä istuntokaudella on eduskunta kuitenkin ilman sellaista jo vahvistanut kaksi lakia, nimittäin kunettä sillä on kannattajia ei ainoastaan työläis[s. 375:1]nallislait ja 8 tunnin työpäivälain. Poikettiin siinä suhteessa V. J:n 75 §:stä, että alotetta asiassa ei tehnyt keisarin ja suuriruhtinaan neuvonantaja, vaan yksityiset keisarin ja suuriruhtinaan osat, eduskunnan jäsenet. Eduskunta suuriruhtinaan vallan käyttäjänä tutki tehdyt ehdotukset ja päätti vahvistaa nuo lait. Tässäkin tapauksessa siis eduskunta suuriruhtinaan vallan omistajana yksityisestä alotteesta otti sitä valtaa eräässä tapauksessa käyttääkseen. Edellisistä esimerkeistäni jonkun verran poikkeava on kyllä se, kun eduskunta päätti käsitellä senaatin valmistamia ja eduskunnalle annettuja eräitä ehdotuksia, niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on määrätty. Mutta siinäkin tapauksessa eduskunta erikoisella päätöksellä niitä sillä tavalla päätti käsitellä.
Nämä esimerkit osoittavat, että jo monenkertainen käytäntö on olojen pakosta vienyt siihen. jota edustajat Ingman ja Estlander tässä esillä olevassa tapauksessa nyt tahtovat välttää. Sen vuoksi en ymmärräkään muuta, kuin että herroilla Estlanderilla ja Ingmanilla sekä niillä, jotka ovat heidän kannallansa, täytyy olla eräitä asiallisia syitä vastustaessaan sitä, että ehdotus valtiopäiväjärjestyksen äänioikeuspykälän muuttamiseksi joutuisi valtiokuntakäsittelyn alaiseksi. Ed. Ingman mainitsi, että hallitus voi asiallisemmin ja perinpohjaisemmin valmistella tämmöisen kysymyksen ja että ehdotus vain sitä tietä voi tulla kypsyneempänä ja kelvollisempana eduskunnalle. En tahdo väittää, että tämä meidän ehdotuksemme olisi valmisteltu kaikella sillä hitaudella, laiskuudella y. m., mikä on kuulunut hallituksen komiteojen tapoihin. Mutta uskon, että sitä on sentään valmisteltu niin, että sen pohjalla ja avulla edustajat Ingman ja Estlanderkin voivat perustuslakivaliokunnassa asiaa aivan hyvin käsitellä. Minusta näyttääkin, että niillä eduskunnan oikeiston jäsenillä, joilla on halu tästä ehdotuksesta nyt tässä asteessa päästä irti, on halua ennen kaikkea vastustaa sitä tärkeätä uudistusta, joka tähän ehdotukseen sisältyy. Sentähden pidänkin tarpeellisena kosketella hiukkasen ehdotusta asialliseltakin puolelta.
Ehdotukseni eräänä tärkeänä piirteenä on se, että siinä pyydetään eduskunnan myötävaikutusta siihen, että äänioikeusikäraja Suomessa valtiollisissa vaaleissa alennettaisiin 24 vuodesta 21 vuoteen. Tämä vaatimus on saavuttanut hyvin paljon kannatusta Suomen nuoren väen keskuudessa. Uskon, nuorisossa vaan myöskin keskiluokkien ja ehkäpä [s. 375:2]yläluokankin nuorisossa. Tämä vaatimus ei ole myöskään tämän ajan ja aivan viime vuosienkaan vaatimus. Se esiintyi jo silloin, kun valmisteltiin tälle eduskunnalle valtiopäiväjärjestystä ja Suomen vaalilakia. Se eduskuntauudistuskomitea, joka valmisti ehdotuksen valtiopäiväjarjestykseksi, joutui ratkaisemaan kantansa kysymykseen: 21 vaiko 24 vuoden ikäraja. Ja eduskuntauudistuskomitean enemmistö asettui sille kannalle, että äänioikeusikäraja olisi oleva 21 vuotta. Sen komitean jäseninä ei ollut yksistänsä työväen edustajia. Siellä oli suuri enemmistö porvarillisia, sellaisiakin, jotka nykyisessäkin eduskunnassa ovat jäseninä. Eduskuntauudistuskomitea esitti, että jo säätyeduskunnan porvaris- ja talonpoikaissäädyssä oli 21 vuoden ikäraja ollut käytännössä ja lisäsi, että kokemus ei ollut osoittanut, että ikärajan tässä olemisesta olisi ollut haittaa noiden säätyjen kokoonpanolle ja toiminnalle. Komitea nimenomaan lausui: „Missään tapauksessa ei komitean enemmistö ole arvellut tarvitsevan varoa mitään haitallisia seurauksia koituvan eduskunnan kokoonpanolle siitä, että vaalioikeus alkaa jo 21 vuoden ijässä, vaan on katsonut, että sanotussa ijässä sen ohessa että harrastus yleisiin asioihin ja ihanteellinen käsitys valtiollisista ja yhteiskunnallisista oloista on virkeimmillään, kuitenkin jo on olemassa tarpeellista kypsyyttä vaalioikeuden käyttämiseen”. Sitä väitettä vastaan, että nuoret kovin runsaslukuisesti ottaisivat osaa vaaleihin, mutta sen sijaan vanhempi väki ehkä pysyttäytyisi niistä poissa, huomautettiin eduskuntauudistuskomitean mietinnössä, että ikäluokat 21—24 muodostaisivat vain noin 170,000 henkeä. Olen kysynyt eräältä tilastotieteilijältä, että paljoko nykyään voisi laskea olevan näitä ikäluokkia, ja hän arveli, että niitten henkilömäärä ei olisi voinut kohota 180—185,000 korkeammaksi. Kun vertaa tätä lukua esimerkiksi viime vaaleissa äänioikeuttaan käyttäneiden 24 vuotta vanhempien lukuun, niin havaitsee, että vaikkapa nuo kaikki 180,000 21—24-vuotista olisivat olleet vaaleissa mukana, niin eivät ne olisi voineet vaikuttaa semmoisia tuhoja, että sen kautta niitä olisi pidätettävä tästä oikeudesta. Että eduskuntauudistuskomitean mielipide asiassa ei kuitenkaan lopultakaan tullut laiksi, johtui siitä, että tämän ehdotuksen ja mielipiteen vastustajat onnistuivat saamaan hallituksen esityksen muutetuksi sellaiseksi, että 24 vuoden ikäraja siihen tuli määrätyksi ja että säätyeduskunnassa sittemmin [s. 376:1]samanmieliset ainekset ponnistivat voimansa ja siten pitivät huolta siitä, että Suomen nuori väki näiden 10 vuoden aikana on pidätetty ulkopuolella vaalioikeutta.
Ne, jotka eivät tahtoneet antaa tätä kansalaisen ensimäistä valtiollista oikeutta 21-vuotiaille, viittasivat erikoisesti siihen, että 21-- vuotias mies ja nainen ei vielä ole muka täysin kypsynyt. Eduskuntauudistuskomiteassa professori Hermanson koetti jäävätä naisetkin vallan epäkypsiksi koko elinkaudeksensa. Kuinkahan tuon 21-vuotiaiden epäkypsyyden laita lienee? Sikäli kuin voin omasta kokemuksestani ja näkemyksistäni asiaa käsittää, niin eivät nykyaikana 21-vuotiaat enää ole kansalaisina niin epäkypsiä, etteivät ylipäänsä voisi menestyksellä sekä kansan onneksi ja hyödyksi käyttää valtiollista äänioikeutta.
Työväen nuorethan jo joutuvat hyvin varhain palkkatöihin. Lapsina heitä sinne raastetaan. Useat heistä ovat pakotetut jo 12:sta ikävuodestaan asti ansaitsemaan melkein kokonaan, jopa vallan kokonaan leipänsä, tai ainakin paljon auttamaan vanhempiaan toimeentulon hankkimisessa perheelle. Jo 18-vuotiaina ei monasti enää tapaakaan sellaista työläisnuorukaista ja -neitosta, joka ei jo kokonaan pitäisi huolta itsestänsä. Niille, jotka noin varhain joutuvat pitämään huolta itsestänsä ja huolehtimaan omaistensa kanssa perheiden toimeentulosta, niille kasvaa ja kehittyy jo varhain välttämättömyyden pakosta semmoista kypsyyttä, jota elämässä tarvitaan. 21-vuotinen työläismies ja työläisnainen on täysi ihminen kaikin puolin. Koska se sitten olisi sitä, jollei silloin olisi! Kun hän tulee 10—15 vuotta vanhemmaksi, niin silloin hän ei enää olekaan kapitalistien mielestä täysi ihminen; hänet potkitaan usein pois työmarkkinoilta, tehtaista senvuoksi, että hän ei henkisesti eikä ruumillisesti enää vastaa niitä vaatimuksia, jotka työnantaja asettaa työjuhdallensa. Ja taloudellinen kehitys vie jatkuvasti siihen, että yhä suuremmat joukot kansan nuoresta väestä joutuvat oloihin, jolloin he kypsyvät varhain täysiksi ihmisiksi, kehittyvät henkisesti sellaisiksi, että he pystyvät käsittelemään ja mielipiteensä lausumaan kansan yhteisistä asioista. Väärin olisi minusta väittää sitäkään, että talonpoikaisnuoriso 21 vuoden iässä olisi yhtään epäkypsempi kuin esimerkiksi työläisnuoriso. Olen syntynyt ja kasvanut talonpoikaisnuorison keskellä. Siltä ajalta, kun olen sen piirissä ollut, olen oppinut havaitsemaan, että myöskin talonpoikaisnuoriso jo varhain joutuu ottamaan osaa [s. 376:2]taloudellisiin tehtäviin kodissansa, niissä tehtävissä varttuvat miehiksi ja naisiksi ollessansa vielä alle 20. Useasti nähdään, kuinka 21-vuotias nuori mies astuu hoitamaan isänsä jälkeen taloa. 21-vuotiaina otettiin aikoinaan sotaväkeen Suomen nuoria miehiä, talonpoikia, kuten muitakin. 21 vuotiaana siis talonpoikaisnuorisokin jo täyttää miehen ja naisen tehtävät niin yhdessä kuin toisessakin suhteessa.
Työläisluokka ja talonpojat muodostavat tässä maassa vankan joukon, enemmistön kansasta. Jos niitten nuorisoa voidaan 21 vuoden iässä katsoa kypsäksi täyttämään taloudellisessa elämässä tehtävänsä miehinä ja naisina, niin tuskinpa syyllä voi välttää sitäkään, etteivät ne poliitilisessa elämässä pystyisi täyttämään tehtäviänsä, niinkuin kuka muu meistä hyvänsä.
Pikkuporvarillisten piirien ja muitten väliluokkien nuoriso ei minusta myöskään ole niin kehittymätöntä 21 vuoden iässä kuin tahtonevat väittää ne, jotka eivät sen ikäisille äänioikeutta haluaisi antaa. He joutuvat jo nuorina useat esimerkiksi koulu-uralle. Pikkuporvarillisissa ryhmissä ei taloudellinen varallisuus kuitenkaan ole niin suuri, että sen luokan nuoriso, jouduttuaan jatkamaan opintojaan esimerkiksi yliopistossa, saisi kotoaan varoja riittävästi. He joutuvat useimmiten tekemään velkaa jo oppikoulussa ollessaan ja jatkamaan velkaantumistaan yliopistossa. Velka kokemukseni mukaan useasti kasvattaa nuorta ihmistä mieheksi ja naiseksi. Tosin se useasti myös vie nuoren ihmisen hunningolle ja tekee hänestä hulttion.
Mutta jos epäkypsyydestä voidaan puhua nuorisossa, joka on 21 vuoden ikäinen, niin sellaisiin epäkypsiin voitaisiin eräissä tapauksissa ehkä laskea ihan yhteiskunnan huipuista peräisin oleva nuoriso. Se nuoriso on semmoista, jota lapsesta alkaen on kannettu käsillä. Varhaisemmalla nuorukaisiällä ovat vanhemmat ja omaiset sitä talutelleet. Vartuttuaan 20 ikään ei sen vielä ole tarvinnut panna kortta ristiin oman toimeentulonsa hyväksi. Niille rikkaat vanhemmat ja varakas suku ovat voineet taata kaikki ne mahdollisuudet, mitä sen piirin nuorukainen ja neitonen tarvitsee. Ei olisi ihme, jos sellaisissa oloissa kasvanut ja kehittynyt nuorukainen ei vielä olisi myöskään päässyt sille henkisen kehityksen asteelle, joka olisi toivottava ja tarpeellinen, ja jonka työläisnuorukainen ja talonpoikaisnuorukainen sekä useissa tapauksissa myös pikkuporvarillisten ryhmien [s. 377:1]nuorukainen ja neitonen jo on elämän kovassa koulussa saavuttanut.
Mutta vaikkapa niinkin olisi, että löytyisi yhteiskuntaryhmiä, joiden nuoriso ei 21 vuoden iässä vielä ole saavuttanut sellaista kypsyyttä, joka sanotaan olevan tarpeellinen valtiollista äänioikeutta käytettäessä, niin väärin olisi tuon takia, koska se vain voi koskea verrattain vähälukuista osaa nuorisoa, kieltää valtiollisen äänioikeuden käyttäminen monin kerroin suuremmilta jo siihen täysin kypsiltä aineksilta.
Kun on nuorison kypsyydestä tämä käsitys, niin silloin näyttää naurettavalta se väite, että nuoriso päästessänsä 21 vuoden iässä käyttämään valtiollista äänioikeutta muka voisi saattaa yhteiskunnan vaaraan}. Vuoden 1905—1906 säätyvaltiopäivillä tästä yhteiskuntaa uhkaavasta vaarasta, jos nuoriso pääsisi vaalioikeutta käyttämään, oli myös puhetta. Perustuslakivaliokunnan enemmistö ei tahtonut laskea ihanteellismielistä ja toimintahaluista Suomen nuorisoa mukaan valtiolliseen elämään silloin juuri siitä syystä muka. Perustuslakivaliokunnassa oli toki pari jäsentä, joilla oli vastakkainen mielipide. Juho Torppa ja Yrjö Mäkelin olivat perustuslakivaliokunnan mietintöön laatineet vastalauseen, jossa he molemmat lämpimästi puolsivat sitä, että 21 vuoden ikäisillä olisi oleva äänioikeus. Torppa talonpoikana ja talonpoikaiselämän tuntijana oli sillä kannalla, Mäkelin taas työläispiirien elämän tuntijana. Vastalauseessaan nämä kirjoittivat muun muassa näin: „Vertailun vuoksi mainittakoon tässä yhteydessä että alempi, 21 vuoden ikäraja on käytännössä Englannissa, Ranskassa, Portugalissa, Italiassa, Kreikassa, Yhdysvalloissa, eräissä Balkanin maissa, muutamissa Saksan yksityisvaltioissa y. m. Sveitsissä on se 20 vuotta, jopa muutamissa Sveitsin kanttooneissa 19—18—17 vuotta. Missään näissä maissa enemmän kuin meilläkään tähän asti ei ole huomattu, että tuo alempi ikäraja vaikuttaisi haitallisesti vaalien tulokseen ja vielä vähemmän, että yhteiskunta olisi näitten nuorten ainestensa tähden joutunut vähimmässäkään määrässä vaaranalaiseen asemaan”. Tuskinpa olisi mitään vaaraa ollut Suomenkaan yhteiskuntaelämälle, jos jo silloin, kun nykyään voimassaoleva valtiopäiväjärjestys säädettiin, nuorelle väellekin olisi äänioikeus annettu. Päinvastoin luulisin siitä olleen monipuolista hyötyä. Nykyiset Suomen yhteiskuntaryhmät, olkoot ne mitä tahansa, eivät itsekään näytä tosiasiassa olevan sitä mielipidettä, että [s. 377:2]nuorison poliitillisesta toiminnasta olisi isänmaalle ja yhteiskunnalle vaaraa ja vahinkoa. Päinvastoin. Ne monet vaalit, jotka tässä maassa on jo käyty, osoittavat sitä. Parhaipina vaalitoimitsijoina, yllyttäjinä ja apulaisina taistelussa on käytetty juuri nuorisoa. Esimerkiksi porvarilliset ovat aina innokkaasti kehoittaneet ylioppilasnuorisoansa tekemään kaikkensa porvarillisten puolueitten asian edistämiseksi. Niillä matkoilla marssii lyhyissä hameissa 16-vuotisia ylioppilastyttöjä ja 20-vuotisia ylioppilaspoikia. Kuinka hyvää työtä he ovat tehneet, en voi sanoa, mutta ainakaan he eivät liene teidän asianne vallan pahasti vahingoittaneet. Me sosialistit olemme myöskin käytneet vaaliyllytystyössämme nuorisoa, nuorisoliittolaisiamme, jotka mielellään ovat tämän tehtävän täyttäneet sen takia, että ovat tahtoneet kantaa kortensa yhteiskunnan hyväksi tällä lailla, kun heillä ei ole ollut tilaisuutta punaisen viivan vedolla sitä tehdä. Te herrat ja me sosialistit emme varmaankaan käyttäisi nuoriamme näissä vaalitouhuissa, ellemme olisi vakuutettuja siitä, että he ovat sekä kypsiä että kykeneviä tekemään sitä työtä. Vaaliyllytystyöhön ei muuten ruukata lähettää kaikkein tyhmimpiä ja epäkypsimpiä, sillä jos sellaisia käytettäisiin, he silloin ajaisivat asiat hukkaan tai jollei vallan hukkaan, niin ainakin vahingoittaisivat.
Taloudellinen kehitys ylipäänsä johtaa siihen, että yhä suuremmat ihmisjoukot joutuvat enemmän taikka vähemmän elämään oman työnsä varassa. Toisin sanoen: pikkuporvarillisista ja muista väliluokista työntyy aineksia enemmän köyhälistöluokkaan. Siitä seuraa, että yhä enemmän tulee niitä, jotka jo verrattain varhaisella ikäasteella ovat kaikin puolin kypsiä valtiolliseenkin elämään. Jos nuoria ihmisiä, olkoot he sitten köyhälistön, pikkuporvariston taikka yläluokan nuorisoa, pidetään erossa valtiollisesta toiminnasta ja parlamentaarisesta elämästä, niin siitä on vaaraakin yhteiskuntaelämälle. Nuorisohan on herkästi innostuvaa, se ryhtyy tehtäviinsä aina ripeästi. Nuoriso tarvitsisi työaloja, sille tarvitsisi varata tehtäviä. Ellei niin tapahtu, niin siitä kärsii nuoriso ja ajan pitkään myöskin kansa. Tunnen työläisnuorisoa jonkun verran. Heillä on huonot kotiolot. He eivät siellä voi viihtyä, eivät voi saada sitä hupia ja monenmoista hyödyllistä, jonka sivistynyt, valistunut ja varakas koti voi nuorellensa tarjota. He ikävystyvät ikävään kotiin ja menevät kadulle. Niistä tulee [s. 378:1] monasti huligaaneja, sakilaisia monista ja siten vähitellen aineksia, jotka ovat kaikelle yhteiskuntaelämälle vaarallisia. Nuoriansa työväki koettaa estää kehittymästä kadunsankareiksi vetämällä niitä nuoriso-osastoihin. Mutta tahtoisimme heille myöskin jo heti miesikään tullessansa tarjota täyden vaitiollisenkin toiminnan mahdollisuudet. Elleivät he sitä saa, niin he voivat joutua vallan yhteiskuntaa vahingoittaville urille. Palkkatyö, kapitalismin kuristus synnyttää tyytymättömyyttä kaikissa niissä, jotka sen alle joutuvat, mutta varsinkin se synnyttää sitä nuorissa herkkämielisissa ihmisissä. Työläisluokan nuoriso tahtoisi monta kertaa kaikin voiminsa korjata olojansa. Se työskentelee ammattiosastoissansa ja valtiollisissa yhdistyksissänsä. Mutta sen täytyy myos monta kertaa nähdä, että edistys ei mene eteen[p]äin niin ripeästi kuin he toivoisivat, varsinkin kun eivät itse pääse mukaan kaikkeen työhön. Näin voi pian kasvaa syndikalistisen anarkismin ajatuksia työläisluokan nuorisossa. Jos ne ajatukset saavat jalansijaa, niin siitä on varmasti vahinkoa. Kun yhteiskunta ei tarjoa ikäluokille 21—24 vuoden välillä mahdollisuutta valtiolliseen toimintaan samassa määrässä, kuin jo 24 vuotta täyttäneille, syntyy helposti näissä syrjäytetyissä aineksissa se mieli, että parasta ehkä on pyrkiä käyttämään niin sanotun suoran toiminnan menettelytapoja. Järjestetty työväenliike koettaa kyllä kaikin voiminsa, kaikin kasvatuskeinoinsa ehkäistä tällaisten ajatustapojen syvemmälle ja laajemmalle juurtumista. Mutta ei se aina onnistu. Tällaisina melskeisinä ja mieliä kuohuttavina aikoina, jommoisissa nyt elämme, se on vieläkin vaikeampaa kuin tavallisesti. Eikä voidakaan pidättää toimintahaluisia aineksia aina. Mutta tämä sama vaara, tämä sivuteille joutumisen vaara, on myöskin uhkaamassa sekä pikkuporvarillisten että myöskin yläluokan nuorisoa, ellei niille tarjota tilaisuutta valtiolliseen työskentelyyn siinä iässä, jolloin ne jo voisivat menestyksellä siihen osaa ottaa. Eihän ole harvinaista, että näinä vuosina porvarillisissa lehdissä on valiteltu sitä, ettei heidän nuorisonsa näytä välittävän mistään muusta kuin flaneeraamisesta, kuljeskelemisesta Espiksellä. Samalla on. moitittu sitä harrastusten puutteesta. On sanottu, että porvarillinen nuoriso pyrkii kirjallisellakin alalla semmoisille suunnille, jotka ovat sille vahingollisia. Individualistiseen, yksilölliseen maailmankatsomukseen vajoamisesta on sitä moitittu [s. 378:2]j. n. e. Näissä moitteissa on epäilemättä paljon perää. Se, joka on ollut tilaisuudessa edes hiukkasenkaan liikkumaan viimeisen 10 vuoden aikana ylioppilasnuorison keskuudessa, on epäilemättä voinut panna merkille näitä tällaisia virtauksia siellä. Mutta uskokaa, hyvät herrat, jos te esimerkiksi ylioppilasnuorisollenne tahtoisitte tarjota täydet poliittiset kansalaisoikeudet, niin niiltä unohtuisivat ja haistuisivat tuollaiset kovin vahingolliset individualisliset harrastuksensa ainakin jonkun verran, ja he ryhtyisivät niihin tehtäviin ja töihin, joita valtiollinen elämä osanottajiltansa vaatii, innolla.
Nähdäkseni siis nuorisolle valtiollisten oikeuksien antaminen jo 21 vuoden iässä takaa vain paljasta hyvää eikä mielestäni ollenkaan vahinkoa isänmaalle. Esittämäni seikat ovatkin minuun vaikuttaneet niin, että olen pitänyt tarpeellisena ehdotukseeni ottaa sen, että ikäraja valtiollisissa vaaleissa alennettaisiin 24 vuodesta 21:een.
Mutta siinä lain määräyksessä, joka vaalioikeutta koskee, on vielä joukko muitakin kohtia, jotka ovat hyvin vahingollisia ja jotka siis olisivat poistettavat. (Oikealta: Asiaan, asiaan!) Kun näihin kosketteleminen on mielestäni tarpeellista, niin teen sen. Herrat käskevät menemään asiaan. Tämä on juuri vakavinta asiaa. (Vasemmalta: Oikein!) Perustellakseni, minkä takia olen pitänyt tarpeellisena pyytää eduskunnalta, että se käsittelisi tätä ehdotusta niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on määrätty, on minun tuotava asiallisia seikkoja esiin, jotta ette voisi sanoa, ettette tietäneet, mistä oli kysymys. (Oikealta: Asiaan!)
V. J:n 5 § sisältää muun muassa sen määräyksen, että vaalioikeutta vailla on se, joka 3 viimeksikuluneena vuonna ei ole ollut tässä maassa hengille pantuna. Ehdotuksestani on tämä kohta jätetty pois sentakia, että tuo kohta jo sellaisenansa on paha. Sitä on vielä lisäksi väärin tulkittu ja väärin käytetty. Viranomaiset ovat selittäneet monta kertaa, että sillä tarkoitetaan sitä, että jos yhtenäkin vuonna on ollut poissa, niin voidaan äänioikeus riistää. Tämä tulkinta on kuitenkin ilmeisesti väärä. Se tulkinta on ollut hirveän vahingollinen ainakin työväelle. Sillä työväki, joka on pakotettu useasti muuttamaan, ansiotuloja saadaksensa siirtymään työpaikasta toiseen, paikkakunnalta toiseen, jopa kokonaan toisiin maihinkin, on joutunut useasti sen väärän tulkinnan uhriksi, jota viranomaiset näin ovat käyttäneet. Vieläpä suurissa
kaupungeissa, taloissa, missä asuu satoja työläisiä, ovat työläiset joutuneet talon isäntien menettelynkin takia viidennen pykälän tämän kohdan johdosta äänioikeudettomiksi. Isäntä on joskus unohtanut tai ehkä tahallansa jättänyt henkikirjoittajalle ilmoittamatta talonsa asukkaat. Siten nämä eivät ole tulleetkaan hengille pannuiksi; ja viranomaiset ovat selittäneet, että jos ei yhtenä vuonna ole tullut hengille pannuksi, niin on äänioikeutensa menetetty. Pykälän kohta, joka itsessään ensiksi on väärä ja jota lisäksi noin väärin tulkitaan ja käytetään, on poistettava.
Edelleen samassa 5 §:ssä määrätään, että joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksena näytetyn varattomuuden tähden on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kahden lähinnä edellisen vuoden kruununverot, on myöskin äänioikeutta vailla. Tämäkin määräys on sellainen, joka kipeimmin koskee työväkeä ja jonka määräyksen vuoksi työläiset joutuvat äänioikeudettomiksi. Köyhät köyhyydestään siten joutuvat rangaistuiksi. Epäilemättä joissakin tapauksissa ihmiset jättävät huolimattomuudestakin kruununveronsa suorittamatta. Mutta työläiset, jotka ovat pakotetut siirtymään paikasta toiseen, jotka useasti eivät tule edes hengille kirjoitetuiksi, joutuvat useasti asemaan, ettei heille edes tarjotakaan tilaisuutta kruununverojensa suorittamiseen. Mitä itse tuohon kruununveroon tulee, niin se on itsessään sellainen vero, jonka maksamattomuudesta tai maksamisesta ei nähdäkseni saisi panna riippumaan valtiollista äänioikeutta. Sehän on epäoikeutettu vero siitä huolimatta, että se määrältänsä on pikkuinen: henkilövero, joka on yhtä suuri varakkaille kuin köyhillekin. Varmaa on, että löytyy niinkin varattomia ihmisiä, joille kruununveron suorittaminen joillakin hetkillä, varsinkin semmoisina aikoina, jolloin sitä veroa peritään, on vaikea ja raskas, joskuspa mahdotonkin. Siis jo senkin vuoksi, että tuo vero itsessään on epäoikeutettu, on minusta epäoikeutettua panna sen maksamisesta riippumaan valtiollinen äänioikeus.
Mutta kaikin julmin määräys valtiopäiväjärjestyksen äänioikeuspykälässä kuitenkin on se, joka varsinaisesti jo sananmuodoltaankin on kohdistettu köyhiä vastaan, se nimittäin, joka sisältää, että se, joka itsellensä saa vaivaishoidolta apua, jollei apu ole ainoastaan satunnaista. Nykyinen yhteiskuntatila on pääasiallisena syynä siihen, että köyhyyttä on ja köyhiä ihmisiä, semmoisia jotka [s. 379:1]kaupungeissa, taloissa, missä asuu satoja työläisiä, ovat työläiset joutuneet talon isäntien menettelynkin takia viidennen pykälän tämän kohdan johdosta äänioikeudettomiksi. Isäntä on joskus unohtanut tai ehkä tahallansa jättänyt henkikirjoittajalle ilmoittamatta talonsa asukkaat. Siten nämä eivät ole tulleetkaan hengille pannuiksi; ja viranomaiset ovat selittäneet, että jos ei yhtenä vuonna ole tullut hengille pannuksi, niin on äänioikeutensa menetetty. Pykälän kohta, joka itsessään ensiksi on väärä ja jota lisäksi noin väärin tulkitaan ja käytetään, on poistettava.
Edelleen samassa 5 §:ssä määrätään, että joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksena näytetyn varattomuuden tähden on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kahden lähinnä edellisen vuoden kruununverot, on myöskin äänioikeutta vailla. Tämäkin määräys on sellainen, joka kipeimmin koskee työväkeä ja jonka määräyksen vuoksi työläiset joutuvat äänioikeudettomiksi. Köyhät köyhyydestään siten joutuvat rangaistuiksi. Epäilemättä joissakin tapauksissa ihmiset jättävät huolimattomuudestakin kruununveronsa suorittamatta. Mutta työläiset, jotka ovat pakotetut siirtymään paikasta toiseen, jotka useasti eivät tule edes hengille kirjoitetuiksi, joutuvat useasti asemaan, ettei heille edes tarjotakaan tilaisuutta kruununverojensa suorittamiseen. Mitä itse tuohon kruununveroon tulee, niin se on itsessään sellainen vero, jonka maksamattomuudesta tai maksamisesta ei nähdäkseni saisi panna riippumaan valtiollista äänioikeutta. Sehän on epäoikeutettu vero siitä huolimatta, että se määrältänsä on pikkuinen: henkilövero, joka on yhtä suuri varakkaille kuin köyhillekin. Varmaa on, että löytyy niinkin varattomia ihmisiä, joille kruununveron suorittaminen joillakin hetkillä, varsinkin semmoisina aikoina, jolloin sitä veroa peritään, on vaikea ja raskas, joskuspa mahdotonkin. Siis jo senkin vuoksi, että tuo vero itsessään on epäoikeutettu, on minusta epäoikeutettua panna sen maksamisesta riippumaan valtiollinen äänioikeus.
Mutta kaikin julmin määräys valtiopäiväjärjestyksen äänioikeuspykälässä kuitenkin on se, joka varsinaisesti jo sananmuodoltaankin on kohdistettu köyhiä vastaan, se nimittäin, joka sisältää, että se, joka itsellensä saa vaivaishoidolta apua, jollei apu ole ainoastaan satunnaista. Nykyinen yhteiskuntatila on pääasiallisena syynä siihen, että köyhyyttä on ja köyhiä ihmisiä, semmoisia jotka
[s. 379:2]ovat pakoitetut turvautumaan yhteiskunnan apuun. Eikä tarvitse luullakaan, että tätä yhteiskuntaa saadaan äkkiä niin muutetuksi, että köyhyys kokonaan poistuu. Jos ihmiset joutuvat ilman omaa syytään, niinkuin hyvin useasti tapahtuu, käyttämään yhteiskunnan apua joko itse toimeentullaksensa, tai turvataksensa perheensä ja omaistensa toimeentuloa edes jonkun verran, mutta samalla leimataan myöskin semmoisiksi, joilla ei ole valtiollista äänioikeutta, niin on rangaistus kaksinkertainen. Köyhyys jo sellaisenaan, välttämättömyys turvautua yhteiskunnan apuun on useimmille siihen tilaan joutuneille niin kova kohtalo, että siitä mieluimmin tahtoisivat päästä. Ja lisäksi kyllä asia myöskin niin on, etteivät ne ihmiset, jotka apua yhteiskunnalta ovat pakotetut pyytämään ja vastaanottamaan, sentään kai liene sen tyhmempiä, kypsymättömämpiä ja kehittymättömämpiä käyttämään valtiollista äänioikeutta kuin ylipäänsä muutkaan täysijärkiset ihmiset.
Näistä seikoista, varsinkin niitä koskevasta laajentavasta tulkinnasta, josta olen maininnut, on kyllä viranomaisten keskuudessa ollut eri mieliä. Prokuraattori esimerkiksi vuoden 1909 toisille valtiopäiville jättämässään kertomuksessa lausui mielenänsä, että kruununverojen suorittamattomuuden vuoksi ei voisi jättää äänioikeudettomaksi sitä, joka vain yhtenä vuonna on jättänyt ne suorittamatta. Eduskunnan lakivaliokunta mietinnössään yhtyi tähän käsitykseen. Samallaisia muitakin edistysmielisiä tulkintoja on valtiopäivillä annettu. Mutta virkaintoiset, epäkansanvaltaiset viranomaiset ovat olleet halukkaita kaikesta huolimatta tulkitsemaan valtiopäiväjärjestyksen noita kohtia sillä lailla, että ne ovat käyneet yhä raskaammiksi ja vahingollisemmiksi työväelle. Olisi siis välttämätöntä saada poistetuksi valtiopäiväjärjestyksestä sellaiset määräykset, joita voidaan noin väärin tulkita ja jotka, vaikka niitä oikeinkin tulkitaan, estävät suuret kansalaisryhmät ottamasta osaa valtiolliseen elämään ja siten vaikuttamasta isänmaan kohtaloihin. Siitä syystä on tämä ehdotus eduskunnalle jätetty. Näistä asiallisista syistä on tahdottu pyytää eduskuntaa myötävaikuttamaan siihen, että se vääryys, joka V. J:n, 5 §:n eräisiin määräyksiin sisältyy, tulisi vihdoinkin korjatuksi. Se korjaaminen merkitsisi vääryyden poistamista, mutta se merkitsisi myöskin kansanvallan perustuksen lujittamista. Se merkitsisi yhä laajempien kansanjoukkojen vetämistä valtiolliseen elämään ja toimintaan. [s. 380:1]Ja minun ymmärtääksenihän siitä ei voi olla mitään muuta kuin hyvää, että Suomen kansan kaikki osat niin laajassa mitassa kuin suinkin ottaisivat osaa sen valtiolliseen elämään. Kun näyttää aukeavan mahdollisuuksia hedelmällisempään valtiolliseen toimintaan ja elämään kuin takavuosina, nyt pitäisi valmistaa tilaisuutta niillekin aineksille, joilla on varmasti halua ja innostusta siihen elämään osaa ottaa ja myös edellytyksiä hyviä jälkiä jättää, mutta nyt ovat pakosta syrjässä. Nyt pitäisi kutsua kaikki joukot työhön. Se työ epäilemättä on oleva taistelua, niinkuin yhteiskuntaelämä ylipäänsä on ja valtiollinen elämä erikoisesti. Mutta vahinkoa en luule olevan siitä, että nuoret ihmiset ja köyhät, jotka varmasti omaavat edellytyksiä ottaa osaa valtiolliseen elämään yhtä hyvin kuin muutkin, siihen pääsevät. Päinvastoin luulen sen olevan hyödyksi.
Näillä asiallisilla sekä niillä muodollisilla syillä, jotka aluksi esitin, pyydän ehdottaa, että eduskunta päättäisi ehdotuksen käsiteltäväksi niin, kuin keisarin ja suuriruhtinaan esi (Psi)tyksistä on määrätty. Toivoisin, että eduskunnan porvarillisissa aineksissa olisi hyvin vähän niitä, jotka yhtyisivät kannattamaan edustajain Ingmanin ja Estlanderin ehdotusta, joka ehdotus tähtää epäkansanvaltaisuuteen ja jonka ehdotuksen tarkoituksena on estää Suomen kansan mielipiteiden kaikinpuolinen ja laaja ilmituleminen.
Ed. Alkio: Pyydän ainoastaan itse asiasta sanoa, nimittäin esittelystä, sen, että eduskunnalla on keisarin ja suuriruhtinaan valtuudet, mutta ei yksityisillä eduskunnan jäsenillä. Ennen tämän asian perusteellista selvittelyä en katsoisi suotavaksi, että eduskunta ottaisi tätä asiaa käsiteltäväksi niinkuin varsinaisia hallituksen esityksiä. Sitä ennen olisi eduskunnan tehtävä tässä asiassa selvittely. Minä en kumminkaan tee tässä asiassa mitään ehdotusta, vaan katson, että se ehdotus, jonka ed. Ingman on tehnyt, on sellainen, johon saatan asian käytännöllisessä puolessa yhtyä.
Mitä sitten tulee itse asiaan, josta ed. Manner on antanut lausunnon, siinä suhteessa en tahdo tällä kertaa asiaan kajota, sillä siinä saattaa olla paljon huomioon otettavaa.
Ed. Alavirta: Se alote, josta nyt on kysymys, on alkuperäisesti oikeastaan lähtenyt Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliiton taholta. Alkuperäisesti tuo nuorisoliiton ehdotus on eräissä suhteissa ollut vähän toisenlainen, kuin se alote, joka eduskunnalle nyt on [s. 380:2]esitetty. Sen sijaan, että tässä alotteessa ikäraja on ehdotettu 21 vuodeksi, oli se nuorisoliiton laatimassa ehdotuksessa 20 vuotta. Samoilla syillä, kuin voidaan puolustaa 21-vuotiaille äänioikeutta, voidaan puolustaa sitä vuotta nuoremmillekin. Ja onhan nyt kunnallinenkin äänioikeus 20 vuotta täyttäneillä. 20 vuotta täyttäneiden täytyy katsoa olevan kypsyneitä valtiollista äänioikeutta käyttämaan. Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliiton ohjelmassa on vaatimus, että valtiollinen äänioikeus pitää olla 20 vuotiailla. Tähän liittoon kuuluu yli 20,000 järjestynyttä työläisnuorta ja on tämä suurilukuinen joukko tuon ohjelmavaatimuksensa kannalla ja työskentelee sen toteuttamiseksi. Suomen valtiollisesti ja ammatillisesti järjestynyt työväki ja sen mukana suuret järjestymättömät työväenjoukot ovat omaksuneet tämän vaatimuksen ja taistelleet sen puolesta viimeisessä suurlakossa. Mielestäni siis sillä vaatimuk[s]ella, että äänioikeusikärajan tulee olla 20 vuotta, on niin suuri kannatus kansassa, ettei sitä voi olla huomioon ottamatta. Samalla kun ilmoitan olevani samaa mieltä kuin ed. Manner, että nyt käsilläoleva esitys on esiteltävä valiokuntaan lähettämistä varten ja siis kannatan hänen ehdotustaan, olen tahtonut lausua mielipiteeni itse asiasta. Kannatan myöskin kaikissa muissa kohdin ed. Mannerin alotetta, paitsi että toivon, että perustuslakivaliokunta asiaa käsitellessään muuttaisi ikärajan 20:ksi vuodeksi.
Ed. Rosenqvist: Landtdagens beslut att taga kejsarens och storfurstens makt i egna händer innebär enligt min mening ännu icke någon ändrig af L. O:ns bestämmelse angående motionsrätt i grundlagsfrågor, innebär ännu icke, att sistnämnda rätt genom det föregående beslutet utan vidare skulle vara öfverlämnadt åt den enskilda landtdagsmannen. Här föreligger icke heller ett sådant fall att på grund af förändrade historiska förhållanden bestämningar i L. 0. icke skulle äga sin tilllämpning. Jag måste därför förena mig om de uttalanden, som gjorts af herrar Estlander, Ingman och Alkio, och understöder herr Ingmans förslag.
Hvad det sakliga innehållet i föreliggande motion beträffar, har jag ingen anledning att nu ingå på ett bedömande af detsamma. Jag anser mig icke ens hafva rätt därtill, om också talmannen gifvit åt herr Manner rätt att timtai tala om denna sak. Hvilket innehåll än denna motion må äga, inverkar det alls icke på [s. 381:1]den fråga, som talmannen nyss öfverlämnade åt oss till afgörande.
Ed. Kairamo: Luovun.
Ed. Schybergson: Det kan hafva sin riktighet som herr Rosenqvist framhölll att någon diskussion i själfva saken här icke bör komma i fråga, men då herr Manner fått hålla sitt långa föredrag, torde det ändå tilllåtas mig att försöka få fram pudelns kärna, och i det afseendet ber jag att få nämna, att en af Manners partikamrater, som satt i representationsreformkommittén, där helt öppenhjärtligt yttrade att sosialisterna, om åldersgränsen blefve högre, riskerade att arbetaren hunnit lägga eget bo och få en allvarlig uppfattning af lifvet samt icke mera vore lika entusiastisk eller lika färdig för hvilka reformer som helst. Det var därför han yrkade på en tåg åldersgräns.
För min del uttalade jag i kommitten en annan uppfattning, nämligen den, att den nya landtdagen, om en så låg åldersgräns infördes, skulle blifva snarlikt ett samskolekonvent. Trots herr Manners utläggning håller jag ännu på den uppfattningen.
Ed. Ingman: Ed. Manner on käyttänyt pitkän puheenvuoron todistaakseen, että hänen alotteensa on niin hyvä kuin keisarin ja suuriruhtinaan alote, ja että se tämän hyvyyden perusteella on käsiteltävä keisarin ja suuriruhtinaan alotteena. Minusta tämä on jotenkin tarpeetonta. Ei sitä ole kukaan epäillyt, etteikö se mahdollisesti olisi erinomaisen hyvä. Vaikea edustajain on sitä arvostella, kun alotetta ei ole edustajille jaettu. Mutta minun nähdäkseni kysymys tämän aiotteen paremmuudesta tai huonommuudesta ei vaikuta siihen asiaan, joka täällä on ratkaistava, nimittäin kysymykseen, kuinka eduskunta aikoo käyttää keisarin ja suuriruhtinaan esitysoikeutta. Ta mitä siihen tulee, niin pysyn siinä mielipiteessä, jonka esitin ensimäisessä lausunnossani, nimittäin, että sitä olisi parhaiten käytettävä niin, että hallitus antaa esityksiä eduskunnalle ja että se menettelytapa, jota herra Manner koettaa saada käytäntöön, ei takaa ylipäänsä — mahdollisesti tässä on loistava poikkeus, mutta ei ylipäänsä takaa — että asiat ovat riittävästi valmistetut. Minä en myös voi huomata, että ed. Mannerin ehdottama menettely olisi erityisesti kansanvaltainen. Nähdäkseni on aivan yhtä kansanvaltaista, jos eduskunta esimerkiksi edustajien [s. 381:2]tekemien anomusehdotusten johdosta antaa hallitukselle toimeksi valmistaa esityksiä tämänkaltaisissa asioissa. Ed. Mannerillekin on tarjottu tilaisuus tätä tietä saada tämä asia vireille. Hän on sen hylännyt, hän ehdottomasti vaatii että hänen lakiehdotustaan on käsiteltävä keisarin ja suuriruhtinaan esityksenä.
En huomaa, ettei eduskunta muodollisesti voisi suostua tähän. Eduskunta voi suostua myös esimerkiksi siihen, että antaa ed. Mannerille oikeuden vahvistaa eduskunnan päätöksiä, joita keisari ja suuriruhtinas ennen on vahvistanut. Mutta ei tämä minun nähdäkseni ole kansanvaltaista.
Oli vielä eräs kohta ed. Mannerin lausunnossa, johon kiinnitin huomiota. Hän sanoi, että hänen alotettaan ei ole valmistettu sillä laiskuudella, joka on yleinen valtion komiteoissa. Minä en tiedä, minkä verran ed. Manner on ollut niissä jäsenenä ja tuntee sitä laiskuutta, josta puhuu. Mutta hyvä olisi, sen voin vakuuttaa, että ed. Manner teroittaisi puoluetovereilleen, että valtion komiteoissa ei pitäisi toimia laiskasti, siihen on syytä.
Ed. Pennanen: Minä luovun.
Ed. K. Manner: Kun herra puhemies tai sihteeri ei tullut lukeneeksi koko ehdotustani, niin pyydän sen lukea. Se kuuluu:
„Laki 20 päivänä heinäkuuta 1906 annettu valtiopäiväjärjestyksen 5 §:n muuttamisesta toisin kuuluvaksi.
Suomen eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty 20 päivänä heinäkuuta 1906 annetun Valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään täten, että sanottu Valtiopäiväjärjestyksen 5 § muutetaan näin kuuluvaksi:
Oikeutettu valitsemaan edustajaa on jokainen Suomen kansalainen, sekä mies että nainen, joka ennen vaalivuotta on täyttänyt 21 vuotta.
Vaalioikeutta vailla on kuitenkin:
1) se, joka lain voiman voittaneen oikeuden päätöksen kautta on holhouksen alaisena;
2) se, joka laillisen tuomion nojalla on katsottava olevan hyvää mainetta vailla tai on kelpaamaton maan palvelukseen tai toisen asiaa ajamaan; ja [s. 382:1]3) se, joka on todistettu syypääksi siihen, että hän kansanedustajanvaalissa on ostanut tai myynyt ääniä tai äänestänyt useammassa kuin yhdessä paikassa, aina kuudennen kalenterivuoden loppuun siitä lukien kun lopullinen tuomio asiasta annettiin.”
Asialliselta sisällykseltään — kuten havaitaan — tämä on jotenkin samanlainen, kuin kunnallislaissa on.
Unohdin äsken ehdotukseni tehdessäni esittää, että eduskunta hyväksymällä nyt ehdotukseni päättäisi lähettää asian perustuslakivaliokuntaan. Pyydän nyt sen tehdä.
Mutta vielä muutama sana. Herrat ovat moittineet omaa luottamusmiestään, herra puhemiestä siitä, että hän on antanut minun asiasta puhua niin pitkälle ja asiallisesti. Minusta tuohon moitteeseen kuitenkaan ei ole rahtuakaan syytä. En ole tätä ehdotustani esittänyt keisarina ja suuriruhtinaana, niin kuin professori Ingman välttämättömästi tahtoo saada sanotuksi. Päinvastoin olen yksityisenä edustajana esittänyt ehdotukseni keisari ja suuriruhtinas-Eduskunnalle, johonka herra Ingmankin kuuluu, ja pyytänyt nöyrästi, että keisari ja suuriruhtinas-Eduskunta suvaitsisi päättää, että tätä asiaa käsitellään niinkuin keisarin ja suuriruhtinaan esityksistä on määrätty. Se on vallan toista kuin se mitä ed. Ingman puhuu. Hän tahtoo nähtävästi peloitella joitakuita puheellansa saadakseen ne yhtymään omaan ehdotukseensa.
Mitä sitten tulee siihen kansanvaltaisuuteen, josta ed. Ingman lausunnostani otti aiheen mainita, niin ensimäisessä lausunnossani sanoissani, että ed. Ingman tähtää epäkansanvaltaisuuteen, tarkoitin sitä, että sillä ehdotuksella, jonka ed. Ingman on tehnyt, on tarkoituksena estää tämän asian nyt käsiteltäväksi joutuminen. Jos se taas anomustietä käsiteltäisiin, niin se hautaantuisi ehkä perustuslakivaliokuntaan kaikkien viimeisten joukkoon eikä joutaisi ollenkaan käsiteltäväksi siinä muodossa, kuin se nyt on esitetty. Jos eduskunta taas hyväksyisi minun ehdotukseni, niin olisi ehkä toiveita, että se joutuisi asiallisesti lopullisesti käsitellyksi ja siitä siis olisi etua. Professori Ingmanilla ja minulla on kummallakin oma näkökantamme: minä tahtoisin saada asian käsitellyksi ja onnelliseen lopputulokseen, prof. Ingman ei pidä sillä våliä ainakaan kiireellisesti.
Ed. Kuusinen: Mistä tässä asiallisesti on nyt kysymys? Siitä, sallitaanko tämä alote vai ei, saako perustuslakivaliokunta valmistelevasti [s. 382:2]käsitellä asiaa ja tehdä sellaisen ehdotuksen, johon katsoo sen aihetta antavan. Tahdotaan panna kuonokoppa nyt tälle asialle, niin ettei sitä saisi edelleen käsitellä. Ei tässä kelpaa syyksi sellainen epäilys, että alote olisi ehkä huonosti valmisteltu. Jos se on huonosti valmisteltu, niin hylätkää toki, ehdottakaa valiokunnassa, että se hylätään, tai hylätkää täysi-istunnossa. Mutta eihän ole ollut tapana tähän asti, että olisi ilman muuta tutkimatta hylätty. edustajan tekemä lakiehdotus. Tässä on kyllä se muotoseikka, jonka taakse ed. Ingman koettaa kiemurrella, että perustuslakiasioista ei yksityinen edustaja saa tehdä alotetta; sentähden täytyykin eduskunnalta pyytää siihen lupaa, niinkuin tässä nyt tapahtuu. Itse asia on muuten ihan yksinkertainen. Yhdestä ainoasta valtiopäiväjärjestyksen pykälästä on kysymys, oikeastaan vain osasta sitäkin pykälää. Ei voi olla kysymystäkään siitä, että sen muuttamishomma tarvitsisi vuosikautisen valmistelun valtion komiteassa. Puolestani tahtoisin tässä jo lausua, koska edellytän, että kumminkin tullaan saamaan eduskunnalta lupa tämän aiotteen tekemiseen, evästykseksi, että äänioikeuden ikäraja pitäisi minusta olla niinkuin Sveitsissäkin 20 vuotta eikä 21.
Ed Ingman: En minä, ed. Kuusinen, kuitenkaan usko, että tuo teidän selityksenne kehenkään tässä menee. Kyllä kaikki tässä ymmärtävät, että nyt ei ole kysymys siitä, onko ed. Mannerin alote parempi vai huonompi, onko se tärkeämpi vai vähemmän tärkeä, onko se kiireellinen vai vähemmän kiireellinen. Kysymys on siitä, kuinka eduskunta aikoo ruveta käyttämään keisarille ja suuriruhtinaalle kuulunutta esitysoikeutta. Siitä on kysymys ja siitä ratkaisusta, joka siinä suhteessa tehdään, riippuu ei ainoastaan tämän ehdotuksen kohtalo, vaan voi riippua monen muunkin. On aivan väärin yrittää esittää, että tämä ehdotus on käsiteltävä niinkuin keisarin ja suuririruhtinaan esitystä sillä perusteella, että se on muka niin erinomaisen hyvä. En ole kieltänyt, ettei se sitä voi olla. En minä sitä riittävästi tunnekaan.
Ed. Mäki: Kannatan ed. Mannerin tekemää ehdotusta, että asia lähetettäisiin perustuslakivaliokuntaan. Minun mielestäni herroilla Ingmanilla y. m. on tarkoitus vain saada estetyksi eduskunnassa tulemasta esille senluontoiset asiat, joista keisarilla ja suuriruhtinaalla on ollut aloteoikeus. En luule [s. 383:1]väärin käsittäväni prof. Ingmania, jos arvelen että hänen käsityksensä mukaan joutuisi tämä sellaiseen valtion komiteaan, kuin on ollut raamatunkäännöskomitea.
Puhemies: Täällä on ed. Manner ehdottanut, että asia lähetettäisiin perustuslakivaliokuntaan, ja sitä ehdotusta on kannatettu. Tämän johdosta minä tahdon huomauttaa, että nyt on kysymys ensiksi, päättäkö eduskunta käsitellä asian sillä tavoin, kuin keisarin ja suu.riruhtinaan esityksistä on säädetty, vaiko ei. Ja ennenkuin tästä on päätetty, ei tietysti voi tulla käsittelyn alaiseksi, lähetetäänkö se valiokuntaan.
Ed. Lohi: Käsitykseni mukaan herra puhemiehen käsitys on ollut aivan oikea, että eduskunta keisarin ja suuriruhtinaan vallan käyttäjänä voipi yksityisen tekemän aiotteen julistaa sellaiseksi alotteeksi, joka valtiopäiväjärjestyksen mukaan pitää olla keisarin ja suuriruhtinaan alote. Onko sitten pyrittävä siihen, että yksityiselle edustajalle annettaisiin oikeus tehdä alotteita perustuslakeja koskevista kysymyksistä? Täällä ovat muutamat puhujat viitanneet siihen, että sellainen ei olisi suotavaa, että aiotteet eivät tule tarpeellista valmistelua saamaan. Me olemme tänä päivänä lähettäneet valiokuntaan muun muassa hallituksen esityksen, jossa tarkoitetaan valtiopäiväjärjestyksen 29 §:n muuttamista sellaiseksi, että yksityisellä edustajalla tulisi olemaan oikeus perustuslainmuutosehdotusten tekemiseen. Nähdäkseni ei ole mitään laillista syytä estää tätä asiaa esilletulemasta. Mitä sitten tämän asian asialliseen puoleen tulee, siihen minun mielestäni on liian aikaista vielä kosketella, onko tällainen lainmuutos tarpeellinen vaiko ei, jota ed. Mannerin ehdotus tarkoittaa.
Ed. Väinö Jokinen: Ensimäisessä puheenvuorossaan
ed. Ingman perusteli kielteistä
kantaansa sillä, ettei yksityiselle edustajalle
voi myöntää tällaisissa asioissa aloteoikeutta,
koska silloin ei olisi taattua, että
aiotteet tulevat hyvin valmistelluiksi. Myöhemmin
hän on jo kahdessakin puheenvuorossa
esittänyt, että ed. Mannerin esitys voi olla
kuinka hyvä tahansa, mutta että se ei vaikuta
asiaan. Tällaiseen keikaukseen hänellä on syytäkin.
Olemmehan tänään saaneet kuulla, että
eduskunnalle nyt jätetyt hallituksen esitykset
ovat monissa suhteissa niin huonosti ja
hutiloiden valmisteltuja, että hallituksen edustajan
[s. 383:2]on täytynyt käydä täällä niitä anteeksi
pyytelemässä.
Tosiasiallisena syynä siihen, että täällä ajetaan ed. Maunerin ehdotukseen nähden kielteistä kantaa, on käsittaäkseni se, että ei haluta päästää eduskuntaa tosiasiassa käyttämään sitä keisarin ja suuriruhtinaan valtaa, jonka se on päättänyt ottaa käytettäväkseen, vaan halutaan keinolla millä tahansa päästä siihen, että tätä valtaa käyttää yksinomaan jokin „hallitus”, tällä kertaa senaatti. Tässä on siis taaskin kysymys sellaisesta hiljaisesta ja vähittäin tapahtuvasta keisarin ja suuriruhtinaan vallan näpistelemisestä eduskunnalta, josta ed. Kuusinen eilen huomautti.
Ed. Kuusinen: Ed. Lohen lausunto jo sisälsi oikeastaan sen vastauksen ed. Ingmanille, jonka aioin sanoa. Nyt on selvinnyt lopulta, että ed. Ingmanin mielestä tässä on asiallisesti kysymys vain siitä, sallitaanko yksityisen edustajan tehdä alotteita perustuslakiasioissa ja muissa asioissa, joissa aloteoikeus ennen on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle, siis antaako eduskunta nyt luvan siihen. Minä en olisi luullut, että täällä olisi ainoatakaan miestä, joka olisi tätä vastaan. Siinä istuu ed. Ingmanin likellä ed. Ståhlberg, joka perustuslakikomiteassa on hänkin ollut sitä mieltä, että edustajille pitäisi myöntää aloteoikeus perustuslakiasioissa. Kaikkein vanhoillisimmatkin herrat — eikö lie ollut vapaaherra Wredekin — olivat komiteassa samaa mieltä, vieläpä, että olisi saatava aioteoikeus hallitsijan taloudellisenkin lainsäädännön alalla jokaiselle yksityiselle edustajalle. Ed. Ingman yksinään ottaa sen kunnian, että tahtoisi tämän edustajilta kieltää.
Ed. Vuoristo: Ed. Ingmanin viimeisessä puheenvuorossa kävi selville, että tässä onkin kysymys jostain aika suuresta asiasta. Ed. Ingman nimittäin sanoi, että kysymys ei ole vain tästä asiasta, vaan päätös tarkoittaa vastaisuuttakin, yleensä sitä, salliiko eduskunta alotteitaan tällä tavoin eduskuntaesityksinä tehtävän, ja siis on tarkoitus pitkiksi ajoiksi kytkeä eduskunnan päätösvaltaa tässä asiassa ja antaa tämä aloteoikeus yksinomaan senaatin ja porvariston muodostaman hallituksen käsiin. Ed. Ingman tietysti aivan oikein laskee, että oikeisto saa tätä tietä aina haluamansa asiat esiin. Mutta vasemmistolla, ja vieläpä se tulee koskemaan keskustaakin, luultavasti ei tule hallituksessa aina olemaan niin paljon vaikutusvaltaa eikä ole hallitus [s. 384:1]sen pyrkimyksille siinä määrin suopea, että se tätä tietä saisi haluamansa asiat esille, ja tämä olisi oikeistolle aika suuri voitto. Tässä kuitenkaan ei ole kysymys, kuten on tahdottu väittää, että ed. Mannerille myönnettäisiin hallitsijaoikeuksia. Tässä on kysymys siitä, että eduskunta käyttäisi näitä oikeuksia ja päättäisi, tahtooko se ottaa tämän asian käsiteltäväkseen ja lähettää johonkin valiokuntaan vaiko ei, ja niinhän kai hallitsijakin kun hän näitä asioita käsitteli, menetteli, että joku yksityinen asian alulle pani ja hallitsija päätti, onko se esitettävä vai ei. Nyt ei ole eduskunta toistaiseksi päättänyt mitenkä se tätä oikeutta käyttää ja tilanne on siis väliaikainen. Senaatti on sitä käyttänyt ilman eduskunnan päätöstä ja antanut esityksiä, ja eduskunta on ne hyväksynyt. Yhtä hyvin eduskunta voi myöntää tämän oikeuden edustaja Mannerille, varsinkin kun tilanne on väliaikainen, niin kauvan kun siitä on lainsäädäntötoimenpiteellä päätökseen päästy. Minun nähdäkseni tämä tulkinta, joka on oikeistossa ilmennyt, on aivan erikoista laadultaan, että senaatilla on nämä hallitsijan oikeudet ilman eduskunnan tekemää päätöstä. Mutta eduskunta nyt ei saa sitä käyttää senvuoksi, että eräs sen eduskunnan jäsenistä on tehnyt tästä alotteen. Eduskunta ei siis saa käyttää hallitsijan oikeutta, mutta senaatti saa käyttää ilman eduskunnan päätöstä. Se on todellakin eduskunnan itselleen [s. 384:2]ottamain hallitsijaoikeuksien vähä kerrassaan eduskunnaita poisottamista, kuten täällä jo on sanottu, ja antamista senaatille ilman eduskunnan päätöstä edes.
Ed. Ingman: Pyydän edustaja Kuusiselle vain huomauttaa, että tässä ei ole ollenkaan kysymys siitä, että ed. Maunerin alotetta olisi käsiteltävä eduskuntaesityksenä. Siitä on puhemies lausunut käsityksensä, että sitä ei voida, vaan että se käsiteltäisiin keisarin ja suuriruhtinaan esityksenä ja että sillä siis olisi etuoikeus kaikkien eduskuntaesitysten edellä. (Vasemmalta: Perustuslakiasioista ei olekaan eduskuntaesitystä.)
Keskustelu julistetaan päättyneeksi.
Puhemies: Päivällisloman takia siirretään tämän ja seuraavien asiain käsittely huomispäivän istuntoon, joka pidetään k:lo 6 illalla.
Täysi-istunto päättyy k:lo 5,25 i. p.
Pöytäkirjan vakuudeksi:
Iivar Ahava.