Elan kysymyksiä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elan kysymyksiä.

Kirjoittanut Fredrika Runeberg
Suomentanut Unto Koskela.


Hän ei ollut vielä syntynyt, vaan seisoi taivaan reunamalla uteliaasti katsellen maan päälle, jossa hänen piti alkaa uransa, ja ravisti siipiään tuskaantuneena näkemästään.

»Ela, mitä katselet, et näytä oikein tyytyväiseltä?» kysyi hänen saattajansa, enkeli, joka oli ollut koetusaikansa maan päällä ja aikoja sitten palannut takaisin.

»Näen paljon kaunista, mutta myös paljon, mikä ei sitä ole. En ymmärrä sitä.»

»Mitä näet?»

»Näen kaksi ihmistä, molemmat ilmaisevat sisimpänsä sanoin. Miksi minusta näyttää toinen niin rumalta ja toinen niin kauniilta, kun toisen tarkoitus kuitenkin on niin samanlainen kuin toisenkin?»

»Mitä he sanovat?»

»Toinen sanoo: ’Sinä olet köyhä, minun velvollisuuteni on auttaa sinua. Annan sinulle ilolla, mitä voin antaa, vaikka sitä onkin vähän. Teen työtä puolestasi, ansaitakseni sinulle enemmän. Katso, minulla on kaksi pukua, ota toinen; minulla on leipäpala, minä annan sinulle puolet; minulla on vuode eikä sitä voi jakaa, ota se kokonaan, minä voin nukkua maassa.’

Toinen sanoo: ’Minä olen köyhä, sinun velvollisuutesi on auttaa minua. Sinun pitää antaa ilolla, mutta sinä annat vähän. Sinun pitää tehdä työtä hankkiaksesi minulle enemmän. Anna tänne pukusi, leipäsi, vuoteesi. Saat olla iloinen, että haluan ottaa niin vähäisen lahjan vastaan.’ Miksi on toinen ruma ja toinen kaunis, molemmathan puhuvat samaa?»

»Mitä vielä näet?»

»Näen äidin, hän sanoo lapselleen: ’Sinä sydämeni kukka, minä tahdon valvoa puolestasi, minä tahdon kärsiä puolestasi, kuolla puolestasi. Ah, mitä ovat yö valvonnat ja vaivat, niistä en pidä lukua.’

Lapsi sanoo: ’Äiti, sinun pitää valvoa puolestani, kärsiä puolestani, kuolla puolestani! Mitäpä ovat yö valvonnat ja vaivat, älä pidä niistä lukua.’ Miksi on äiti kaunis, miksi on lapsi ruma, hehän puhuvat molemmat samaa?»

»Näetkö vielä enemmän?»

»Näen miehen ja naisen. Nainen sanoo: ’Sinä olet kuninkaani ja herrani, sinun minä olen. Sinä olet minun valoni, minun elämäni, mitäpä minä olen ilman sinua. Miten hyvä sinä olet, kun et halveksi vähäistä. Sinä olet minun voimani, minun väkevyyteni. Anna minulle vain rakkautesi, enkä minä tarvitse maailmassa mitään muuta. Sinua tahdon totella, se on velvollisuuteni; minä tahdon kumartua tomuun edessäsi ja olla orjattaresi, se on kunniani.’

Mies sanoo: ’Sinä olet minun, minä olen sinun kuninkaasi ja herrasi, sinun valosi, sinun elämäsi. Katso, miten hyvä minä olen, kun en halveksi vähäistä. Minä olen sinun voimasi, sinun väkevyytesi. Mitäpä sinä voit ilman minua? Sinä et tarvitse maailmassa mitään muuta kuin minut. Tottele, se on velvollisuutesi, kumarru tomuun edessäni, sinä olet orjattareni, se on sinun kunniasi.’ Katso, molemmat puhuvat samoja sanoja, ja kuitenkin, miten ruma minusta mies onkaan ja miten kaunis nainen! Kun sanat ovat samat, niin miten ne tekevät toisen niin kauniiksi, toisen niin rumaksi?»

Siivet putosivat hänen hartioiltaan, ja hän sai etsiä vastauksen maan päältä.


Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.