Elias Lönnrotin juhlassa Viipurissa

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elias Lönnrotin juhlassa Viipurissa.
Huhtikuun 17 p. 1882. (U. S:sta).
Kirjoittanut Zacharias Topelius


Lönnrot on kuin Suomen kansa,
Suomen kansa on kuin Lönnrot.

”Mitä vaadit suomalainen? Vapautta, valtikkaa!
Köyhä, halpa mökkiläinen vaatiako uskaltaa!
Vapauden valtakirja nosta ensin ilmoillen:
Miehen voima, hengenponsi, millä osoittaa voit sen?”
Voima? Eikö miehuuttamme Runeberg soi lauluissaan?
Sankareimme urhotöitä maine kantaa maailmaan.
Missä uljas miehen kunto, jalo voima loistaa niin,
Kuin ne kukkii puhjenneina Vänrik Stoolin laulelmiin?
Väiteltiin: ”ne vaan on laina, vieras kouluanti vaan,
Jost’ on Suomi kiitostansa luotu aina laulamaan.
Palveluun tää kansa kelpaa, sill’ ei voimaa hallintoon,
Omanhengen ponsi puuttuu – ilmoillen sen nostakoon!”
Työ ja tunto silloin nosti mökin pojan piilostaan.
Ajan henki hänet kutsui kalleukset kaivamaan:
Vaatimaton niinkuin hyve, ahkera kuin kuntoisuus.
Kaino metsälammen lailla, tyyni niinkuin rauhaisuus.
Sellainen tuo ajan urho, kalleusten kaivaja.
Aluss’ unhoitettu, halpa, nyt jo tuntee maailma;
Kätketty kuin Suomen kansa salon synkän unheeseen.
Mutta työllään sieltä nousi, niinkuin kansa aarteineen.
Vaatimaton sanoissansa, kaino käytöksessä hän.
Mutta työnsä hedelmillä vaati ehkä enemmän:
Vaati kansallensa arvon rikkahitten rinnalla,
Laittoi, että Suomen laulun kuulee kauko maailma.
Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien,
Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien.
Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän,
Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän.
Laulun helmet poimi urho kielilt’ iki kanteleen,
Niistä punoi Suomettaren päähän jalon seppeleen:
Laulut liittyi toisihinsa niinkuin järvet Suomenmaan,
Sini järvet luotu maata, laulut kansaa kultaamaan.
Niin nyt välkkyi maailmalle Kalevalan tähtivyö,
Kertoi vanhaa sankar’-aikaa kansan hengen ihmetyö:
Entisyyden muistolaulut, ase ajan nykyisen,
Aatemeri ammennella aukes’ Suomen kansallen.
Vanha Kanteletar kaikui syvät Suomen tuntehet,
Virvoitti kuin laakson virta uuden laulun kukkaset.
Vihdoin tietäjämme käsi isäin Loitsut ilmi loi,
Neuvomaan, ett’ aate, sana, henki muodot muuttaa voi.
Eljas Lönnrot, Suomen kansa – sanat kauas kuuluvat,
Suomen hengen sullojilta ase, voimat vaipuvat.
Snellman’in jo näiltä kuullaan, Runeberg jo uskotaan,
Suomen kansan hengen voimiin enemmän jo luotetaan.
Rauhan-aikaa kansa kaipaa, vaan tok’ ensin voittoa:
Kansan henki kotonansa tahtoo johtaa, hallita.
Vasta sitten rauha koittaa, aika suurten hedelmäin,
Lönnrot’imme toivon-aika, päivät rauhan ystäväin.
Silloin suurten töitten touko kauneutta kukoistaa,
Isäin sankar’-ajan henki pojilt’ uudet muodot saa;
Suomi loistaa, Suomen yllä nimi laulun löytäjän,
Soiton suorijan ja uuden päiväkullan päästäjän.
Seppeltä nyt Suomi sitoo, viettää päivän-nousuaan,
Harmaapäisen kunniata kaikkialla lauletaan.
Seppelehet viherjöivät polvi polvelt’ uudelleen,
Niiksi Suomi kukat kylvää lapsiensa sydämeen.
Seppeleet viherjöivät kunniaksi suuren työn,
Kukkasia kylvetty on poistajille unhoyön.
Joudu sampo suvantohon, sammon sankar’ eläköön!
Suomen onnen kultapäivä paistakohon, yletköön!


Lähde: Aamulehti 22.4.1882.