Elias Lönnrotin juhlassa Viipurissa
Ulkoasu
Elias Lönnrotin juhlassa Viipurissa. Huhtikuun 17 p. 1882. (U. S:sta). Kirjoittanut Zacharias Topelius |
Lönnrot on kuin Suomen kansa,
Suomen kansa on kuin Lönnrot.
- ”Mitä vaadit suomalainen? Vapautta, valtikkaa!
- Köyhä, halpa mökkiläinen vaatiako uskaltaa!
- Vapauden valtakirja nosta ensin ilmoillen:
- Miehen voima, hengenponsi, millä osoittaa voit sen?”
- Voima? Eikö miehuuttamme Runeberg soi lauluissaan?
- Sankareimme urhotöitä maine kantaa maailmaan.
- Missä uljas miehen kunto, jalo voima loistaa niin,
- Kuin ne kukkii puhjenneina Vänrik Stoolin laulelmiin?
- Väiteltiin: ”ne vaan on laina, vieras kouluanti vaan,
- Jost’ on Suomi kiitostansa luotu aina laulamaan.
- Palveluun tää kansa kelpaa, sill’ ei voimaa hallintoon,
- Omanhengen ponsi puuttuu – ilmoillen sen nostakoon!”
- Työ ja tunto silloin nosti mökin pojan piilostaan.
- Ajan henki hänet kutsui kalleukset kaivamaan:
- Vaatimaton niinkuin hyve, ahkera kuin kuntoisuus.
- Kaino metsälammen lailla, tyyni niinkuin rauhaisuus.
- Sellainen tuo ajan urho, kalleusten kaivaja.
- Aluss’ unhoitettu, halpa, nyt jo tuntee maailma;
- Kätketty kuin Suomen kansa salon synkän unheeseen.
- Mutta työllään sieltä nousi, niinkuin kansa aarteineen.
- Vaatimaton sanoissansa, kaino käytöksessä hän.
- Mutta työnsä hedelmillä vaati ehkä enemmän:
- Vaati kansallensa arvon rikkahitten rinnalla,
- Laittoi, että Suomen laulun kuulee kauko maailma.
- Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien,
- Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien.
- Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän,
- Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän.
- Laulun helmet poimi urho kielilt’ iki kanteleen,
- Niistä punoi Suomettaren päähän jalon seppeleen:
- Laulut liittyi toisihinsa niinkuin järvet Suomenmaan,
- Sini järvet luotu maata, laulut kansaa kultaamaan.
- Niin nyt välkkyi maailmalle Kalevalan tähtivyö,
- Kertoi vanhaa sankar’-aikaa kansan hengen ihmetyö:
- Entisyyden muistolaulut, ase ajan nykyisen,
- Aatemeri ammennella aukes’ Suomen kansallen.
- Vanha Kanteletar kaikui syvät Suomen tuntehet,
- Virvoitti kuin laakson virta uuden laulun kukkaset.
- Vihdoin tietäjämme käsi isäin Loitsut ilmi loi,
- Neuvomaan, ett’ aate, sana, henki muodot muuttaa voi.
- Eljas Lönnrot, Suomen kansa – sanat kauas kuuluvat,
- Suomen hengen sullojilta ase, voimat vaipuvat.
- Snellman’in jo näiltä kuullaan, Runeberg jo uskotaan,
- Suomen kansan hengen voimiin enemmän jo luotetaan.
- Rauhan-aikaa kansa kaipaa, vaan tok’ ensin voittoa:
- Kansan henki kotonansa tahtoo johtaa, hallita.
- Vasta sitten rauha koittaa, aika suurten hedelmäin,
- Lönnrot’imme toivon-aika, päivät rauhan ystäväin.
- Silloin suurten töitten touko kauneutta kukoistaa,
- Isäin sankar’-ajan henki pojilt’ uudet muodot saa;
- Suomi loistaa, Suomen yllä nimi laulun löytäjän,
- Soiton suorijan ja uuden päiväkullan päästäjän.
- Seppeltä nyt Suomi sitoo, viettää päivän-nousuaan,
- Harmaapäisen kunniata kaikkialla lauletaan.
- Seppelehet viherjöivät polvi polvelt’ uudelleen,
- Niiksi Suomi kukat kylvää lapsiensa sydämeen.
- Seppeleet viherjöivät kunniaksi suuren työn,
- Kukkasia kylvetty on poistajille unhoyön.
- Joudu sampo suvantohon, sammon sankar’ eläköön!
- Suomen onnen kultapäivä paistakohon, yletköön!
Lähde: Aamulehti 22.4.1882.