Hämärän lapset

Hämärän lapset Kirjoittanut Mikko Uotinen

On syttynyt kaihojen kullat

minun kansani kulmille,

sydän syksyjen kyynelhelmet

käy tulvien poskille.

Sen päällä on kahlehet kalvaat,

jotka kutoili kuoleman kyy,

ja usein sen silmihin illoin

yön kelmeys ilmestyy.

Ja mä kuulen sen nääntävän naurun,

jota yön lapset ulvovat ain’,

kun kuoleman kukkia nostaa

elon routa mun kansahain.

Näin on kuin sydän jo jäätyis’

käypi kammolla kalmistohon,

oi kirottu rauha, mi tenho,

sulla sairaaseen kansahan on.

Me kuoleman kielissä kalvaat

me lemmimme rauhoja ain’,

elon salamat sairaalle näyttää

tuhon tulia syttävän vain.

Näin kipinät kiehtovat kaatuu

me rauhassa sammumme näin,

vain rauhassa kuolema versoo

ja sairaus hämäräin.

Oi kansani, hämärän lapsi,

sun kummuillas muistelen noin;

oli Ilkkaakin sinussa kerran

myös Lallista laulella voin.

Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.