Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kruununkymmenysten lakkauttamisesta

1924 vuoden valtiopäivät N:o 34.

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kruununkymmenysten lakkauttamisesta.

Kristinuskon levitessä Ruotsiin ja Suomeen alettiin näissä maissa kirkollisiin tarkoituksiin kantaa n. s. kymmenyksiä, joilla tarkoitettiin kymmenettä osaa maanviljelyksen, karjanhoidon, kalastuksen, metsästyksen ynnä muun tuotosta. Kymmenykset jaettiin kahteen lajiin: kymmenykset viljantuotosta eli viljakymmenykset ja kymmenykset muusta tuotosta. Kymmenyksistä sai kolmanneksen pitäjän pappi, kaksi kolmannesta meni tasajakoon piispan, kirkon ja pitäjän köyhien kesken. Alkuaan kansan ei tarvinnut maksaa köyhille tulevaa osaa, vaan oli se annettava almuina tarvitseville, mutta jo 1300 luvulla kannettiin tämäkin osa ja käytettiin erilaisiin tarkoituksiin, kuten kirkkojen ja tuomiokapitulien ylläpitoon. Uskonpuhdistuksen jälkeen määrättiin vuonna 1527, että ne viljatuotosta suoritettavat kaksi kolmannesta, jotka eivät tulleet papille, olivat valtiolle maksettavat, mutta sai pappi pitää kolmanneksensa viljakymmenyksistä ja kokonaan muut kymmenykset. Sittemmin 1723 vuoden pappiserioikeuksissa vakuutettiin papistolle tämä kolmannes viljakymmenyksistä.

Ensi aikoina määrättiin viljakymmenykset siten, että valtion, papin ja seurakunnan asiamiesten läsnäollessa luettiin kuhilaat pellolla ja yksi kuhilas puitiin. Tuloksen perusteella laskettiin kymmenykset, joista valtiolle tuleva osuus oli talonpojan suoritettava valtion tihuntipuoteihin^[1]. Päästäkseen niistä haitoista, jotka seurasivat tätä kymmenysten määräämistapaa teki kansa jo aikaisin sopimuksia valtion kanssa maksettavien kymmenysten määrästä. Vakinaisen maaveron luonteen saivat kymmenykset vuonna 1727, jolloin säädettiin, että tynnyrin kylvöstä oli suoritettava kahdeksan kappaa, johon myös sisältyi papin osuus. Näitä perusteita seuraten määrättiin kymmenykset taloille Uudenmaan, Hämeen, Turun ja Porin lääneissä sekä osassa Mikkelin lääniä.

Pohjanmaalla ei mainitunlaista kymmenyspanoa ole toimitettu. Siellä kansa vuonna 1762, Kemin pitäjässä ja Kajaanin kihlakunnassa 1778, teki sopimuksia valtion kanssa kustakin pitäjästä maksettavista kymmenyksistä, joiden suorituksen talonpojat jakoivat keskenään. Vuonna 1805 uudistettiin, kymmenyksiä koroittaen, nämät vielä voimassa olevat sopimukset. Savossa ei myöskään kymmenyspanoa ole toimitettu, syystä että jo vanhemmilta ajoilta kymmenyksiä suoritettiin tässä maakunnassa kultakin kokonaiselta manttaalilta puolentoista tynnyriä, josta yksi tynnyri tuli valtiolle ja puoli tynnyriä papille. Pohjoisessa eli Kuopion lääniin kuuluvassa osassa Karjalaa ei taas maksettu erityisiä kymmenyksiä, koska kymmenykset sisältyivät niin sanottuun ”medium”- eli keskimääräisveroon. Viipurin läänissä ei myöskään suoritettu kymmenyksiä, kun se jälleen yhdistettiin muuhun Suomeen, mutta julistuksella helmikuun 26 päivältä 1828 säädettiin, että, sittenkuin talojen verollepano Pohjois-Karjalassa ja Viipurin läänissä oli toimitettu, kymmenyksiä oli maksettava samalla tavalla kuin Savossa. Kun verollepano Pohjois-Karjalassa oli loppuunsaatettu, määrättiin Senaatin kirjeessä 13 päivältä huhtikuuta 1881, että uudet verot ja siten myös kymmenykset olivat maksettavat vuodesta 1881 alkaen. Mitä taas Viipurin lääniin tulee, säädettiin heinäkuun 16 päivänä 1886 annetulla asetuksella, että kymmenyksiä oli, vuoden 1889 alusta lukien, suoritettava taloille jo määrätyn tai vasta määrättävän uuden manttaalin mukaan rälssi-, kruunun- ja perintötiloilta 240 litraa jyviä manttaalilta, josta määrästä seurakunnan kirkkoherralle oli tuleva 80 litraa. Lapinmaassa ei kymmenyksiä lainkaan suoritettu. Ahvenanmaalla valtiolle aikanaan peräytettiin ainoastaan puolet alkuperäisistä kymmenyksistä, joten kymmenystenpano siellä tuli, Kamarikollegion marraskuun 25 päivänä 1735 annetun kirjeen mukaan, koskemaan tätä osaa eli puolta viljakymmenyksistä. Entisessä osassa Länsipohjan maakuntaa eli nykyisissä Alatornion, Karungin, Ylitornion, Turtolan ja Kolarin kunnissa toimitettiin kymmenystenpano vuonna 1758 muun Länsipohjan maakunnan yhteydessä ja suoritetaan kymmenykset ainoastaan ohrassa. Mitä taas uudistaloihin tulee, säädettiin julistuksella 12 päivältä marraskuuta 1847, että kruununkymmenyksinä on suoritettava 1 tynnyri jyviä manttaalilta kaikilta uudistaloilta.

Myöskin kaupunkien oli 1638 vuoden tihuntisäännön mukaan maksettava kymmenyksiä niille lahjoitetusta maasta. Pohjanmaalla, jossa kymmenystenpanoa ei ole toimitettu, kaupungit maksavat kymmenyksiä vuotuisen arvioimisen perusteella, mikäli kymmenykset eivät ole kaupungeille lahjoitetut, kuten useimpien kaupunkien suhteen, niin Pohjanmaalla kuin muuallakin Suomessa, on tapahtunut. Peltovero, jota muutamat kaupungit suorittavat, esimerkiksi Porin kaupunki 16.488 hehtolitraa jyviä, on itse asiassa kymmenystä, mikä on määrätty maksettavaksi kaupungeille lahjoitetusta peltona käytetystä maasta.

Jo päätöksessä kansan valituksiin 21 päivältä tammikuuta 1748 lausuttiin se periaate, että asianomaisessa järjestyksessä vahvistetut kymmenystenpanot olivat muuttamatta pysytettävät, mikä sittemmin vakuutettiin 1789 vuoden vahvistuksessa talonpoikaisen kansan oikeuksille.

Alkuaan kymmenykset aina maksettiin luonnossa ja olivat tuotavat pitäjissä oleviin tihuntipuoteihin. Sittemmin, kun kruununkymmenykset kymmenystenpanon tapahduttua saivat maaveron luonteen, alettiin kymmenyksiä suorittaa muun veroviljan yhteydessä valtion viljavarastoihin. Jo aikaisin näkyy kruununkymmenyksiä suoritetun rukiissa ja ohrissa, puoleksi kumpiakin, siitä päättäen että kuninkaallisessa päätöksessä 24 päivältä joulukuuta 1627 selitettiin sen johdosta, että talonpoikia oli vaadittu suorittamaan kymmenyksiä ainoastaan rukiissa, ettei kukaan saanut talonpojalta vaatia muunlaista viljaa, kuin mitä hän aikaisemmin oli tottunut suorittamaan; ja 1696 vuoden johtosäännössä kymmenystenpanoja varten määrätään, että kymmenykset ovat tavallisuuden mukaan maksettavat puoleksi rukiissa ja puoleksi ohrissa. Aikaisin oli myöskin kansa, milloin valtio ei ollut viljan tarpeessa, oikeutettu lunastamaan kymmenysviljan rahassa, ja 1738 vuoden veroparselien taksassa säädetään, että rukiille, ohralle ja kauralle on vuotuisesti vahvistettava hinta, jonka mukaan vilja saatiin, ellei valtio sitä tarvinnut, rahassa lunastaa. Myöhemmin on veronmaksajille eri asetuksilla vakuutettu oikeus lunastaa kymmenysviljansa rahalla, milloin valtio ei viljaa tarvinnut, mutta samalla on, muun muassa kansan valituksiin heinäkuun 22 päivänä 1803 annetun kuninkaallisen päätöksen mukaan, valtio myös oikeutettu vaatimaan kruununkymmenykset kokonaan luonnossa suoritettaviksi. Tämän perusteella on vallalla se käsitys, että veronmaksaja aina silloin, milloin valtio ei vaadi luonnossa suorittamista, on oikeutettu, oman valintansa mukaan, joko osaksi tai kokonaan maksamaan rahassa tai luonnossa kruununkymmenyksensä.

Kruununkymmenysten rahassa maksaminen tapahtui sen hinnan mukaan, joka, kuten edellä on mainittu, vuotuisesti määrättiin veroparselien hinnanpanossa. Sittenkuin julistuksella 31 päivältä maaliskuuta 1840 oli säädetty, että ne pohjaveroon sisältyvät veroparselit, joita kannossa ei suoritettu luonnossa, olivat vuodesta 1841 alkaen maksettavat kymmenen vuoden keskihinnan mukaan, ja asetuksella toukokuun 6 päivältä 1840, että valtio- ja sotilasrahastojen tulot olivat yhdistettävät ja huomattavat yhteisellä nimityksellä Suomen valtiotulot, määräsi Senaatti, vahvistettuaan kaavat kihlakuntain erikoistilejä varten, kirjeessä 29 päivältä heinäkuuta 1840, että valtiolle pidätetty osa kymmenyksistä oli maksuunpantava keskiverohinnan mukaan. Tähän ja muihin verojen tilitystapaa koskeviin Senaatin kirjeisiin perustuu nähtävästi kruununkymmenysten kanto tästä lähtien keskiverohinnan mukaan, kun mitään yleistä asetusta tai muuta käskyä kruununkymmenysten maksuperusteen muuttamisesta ei ole annettu.

Lapissa sekä Kuusamon ja Kuolajärven pitäjissä Oulun lääniä eivät tilat suorita kruununkymmenyksiä, eikä myöskään Kökarin pitäjässä Ahvenanmaan maakunnassa. Sen ohessa ovat erioikeuksien ja erinäisten asetusten perusteella kruununkymmenysten maksamisesta vapautetut kuninkaankartanot ja kuninkaankarjatalot, rälssisäterit ja -karjatalot, piiritalot, kruunulle peruutetut säteritilat ynnä kirkkoherranvirkatalot sekä vanhat kappalaisen- ja lukkarinvirkatalot.

Vuonna 1923 tuottivat kruununkymmenykset tasaisin luvuin 2,870,000 markkaa ja ovat arvioitu tuottavan vuonna 1924   2,750,000 markkaa.

Kymmenyspanojen toimittamisessa määrättiin vain eräitä yleisiä periaatteita noudatettaviksi, mutta tarkemmat ohjeet jäivät maaherrojen annettaviksi ja tulivat siten olemaan toisistaan hyvinkin poikkeavia. Kun sen lisäksi tiloille pantava kymmenysmäärä eri paikkakunnilla laskettiin eri perusteiden mukaan ja aika ajoin tapahtuneissa verollepanon korjaus- ja tarkastustoimituksissa maaveron tasoitus ja vähennys ulotettiin pääasiallisesti vain vakinaiseen veroon, kruununkymmenysten jäädessä entiselleen, on kaikesta tästä sekä veron alkuperästä ja luonnosta johtunut, etteivät kruununkymmenykset ole läheskään oikeassa suhteessa tilojen etuuksiin eikä aina tilojen manttaaliin niilläkään paikkakunnilla, missä kymmenykset ovat manttaalin perusteella määrätyt. Kun vielä otetaan huomioon, että tämä vero, joka samoinkuin vakinainen verokin pääasiallisesti perustuu tilojen viljantuottoon, kohdaltaan lisää maaverojen epätasaisuutta, on näyttänyt tarpeen vaatimalta, että myöskin kruununkymmenykset lakkautetaan, sitäkin suuremmalla syyllä kun meillä nyttemmin on voimaan saatettu yleinen tulo- ja omaisuusverotus, joka kohtaa maatilojen koko tuotantoa täydellisemmin ja oikeudenmukaisemmin, kuin vanhat maaverot. Kruununkymmenysten rahallinen merkitys nykyisessä valtiontaloudessa ei myöskään ole niin huomattava, että siltä kannalta olisi vakavaa estettä tämän veron lakkauttamiselle; ja varsinkin muiden maaverojen lakkautettua tulisivat kustannukset kymmenysten maksuunpanosta ja kannostakin olemaan suhteettoman suuret niiden tuottoon verraten.

Sittenkuin kuningas Kustaa Vaasa oli valtiolle peruuttanut, muun muassa, luostarien ja kirkkojen viljakymmenykset, osoitettiin kruununkymmenyksiä erilaisiin kirkollisiin- ja hyväntekeväisyystarkoituksiin, kuten kullekin pitäjälle ehtoollisleivän ja -viinin ostamiseen, tuomiokirkkojen ja piispojen talojen kunnossapitämiseen, lääninrovasteille korvaukseksi rovastikunnan seurakunnissa toimitetuista tarkastuksista ynnä muista tehtävistä, papistolle korvaukseksi valtiolle peräytetyistä papiston hallussa olleista maatiloista sekä matkustavien majoittamisesta, palkoiksi papistolle, lastenhuoneiden, koulujen ja sairaaloiden ylläpitoon sekä myös sotilaallisiin tarkoituksiin, etupäässä palkoiksi sotilaskuntaan kuuluville henkilöille. Näin osoitetut kruununkymmenykset olivat joko jaoitettuja, jolloin määrättyjen talojen oli suoritettava kymmenysviljansa kokonaan tai osaksi suoraan jaoituksensaajalle, tai jaoittamattomia, jolloin osoitettu viljamäärä maksettiin asianomaiselle luonnossa valtiolle kannetuista kymmenyksistä ja myöhemmin rahassakin.

Yliopistolle, kouluille, sairaaloille, lastenhuoneille ja sotilaallisiin tarkoituksiin jaoitetut kruununkymmenykset ovat eri aikoina, näiden laitosten ylläpidon tultua toisin järjestetyksi, valtiolle peräytetyt.

Turun tuomiokirkon ylläpitoon osoitettu kymmenysvilja, 441 hehtolitraa, joka Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Hämeen lääneissä oli määrättyjen talojen maksettavaksi jaoitettu, on sittemmin Senaatin päätöksellä toukokuun 11 päivältä 1892 määrätty kannettavaksi valtiolle, joka mainitusta vuodesta alkaen on sanotun viljan tuomiokirkolle rahassa maksanut, kuten jo aikaisemmin oli menetelty siihen kymmenysviljaan nähden, mikä Vaasan ja Oulun lääneistä oli sanotulle tuomiokirkolle tuleva. Myös Porvoon tuomiokirkolle jaoitetut kruununkymmenykset, 101,6 hehtolitraa, kannetaan nyttemmin valtiolle Valtioneuvoston päätöksen mukaan 18 päivältä tammikuuta 1922 ja suoritetaan tuomiokirkolle 1923 vuoden alusta alkaen rahassa keskiverohinnan mukaan.

Rovastitynnyrit, joita lääninrovasteille maksetaan yksi tynnyri eli 1.649 hehtolitraa jokaisesta kontrahtikuntaan kuuluvasta itsenäisestä kirkkoherrakunnasta, olivat niissä maan osissa, joissa kymmenysten pano oli toimitettu, jaoitettuja. Kun kruununkymmenykset maan eteläisessä osassa olivat eri tarkoituksiin niin tarkoin osoitetut, ettei kruununkymmenyksiä uusia kirkkoherrakuntia muodostettaessa enää ollut rovastitynnyreiksi jaoitettavana, määrättiin tarkoitukseen käytettäväksi muuta veroviljaa. Nyttemmin kannetaan rovastitynnyreiksi jaoitetut kruununkymmenykset valtiolle ja maksetaan, samoinkuin rovastitynnyreiksi osoitettu jaoittamaton kymmenys- ja muu vilja, asianomaisille rahassa keskiverohinnan mukaan.

Alkuperäisen luontoisia vastikejyviä ei enää suoriteta, mutta papistolle Pohjanmaalla kuninkaallisella kirjeellä kesäkuun 6 päivältä 1613 vastikejyväin nimellä palkanlisänä myönnettyä kymmenysviljaa suoritetaan vielä muutamille kirkkoherroille Vaasan läänissä yhteensä 44 ja Oulun läänissä yhteensä 33 hehtolitraa.

Palkoiksi papistolle on aikaisemmin ollut jaoitettuna huomattava määrä kruununkymmenyksiä. Nämä jaoitukset, lukuunottamatta etempänä mainittua jaoitusta Turun kaupunkiseurakuntain papistolle, ovat kaikki, samalla tavalla kuin enin osa samaan tarkoitukseen myönnettyä jaottamatonta kymmenysviljaa, 5 päivänä elokuuta 1886 annetun asetuksen säännösten nojalla toimitetussa papiston palkkauksen järjestelyssä peruutetut evankelis-luterilaisten seurakuntain vastikerahastoon; ja jälellä oleva osa tätä kymmenystä tulee aikanaan niinikään sanottuun vastikerahastoon peräytettäväksi evankelis-luterilaisten seurakuntien papiston palkkauksesta 4 päivänä elokuuta 1922 annetun lain 9 §:ssä olevan säännöksen mukaisesti.

Kruununkymmenysten alkuperäistä jaoitusta, jonka nojalla jaoituksensaajat itse kantavat määrätyiltä taloilta heille jaoitetun kymmenysviljan, on enään olemassa kahta lajia. Turun kaupunkiseurakuntain papisto kantaa nimittäin suoraan määrätyiltä taloilta Kaarinan ja Kakskerran kunnissa Piikkiön kihlakuntaa 91,456 hehtolitraa sekä taloilta Maskun, Ruskon, Vahdon, Maarian ja Paattisten kunnissa Maskun kihlakuntaa 138,949 hehtolitraa kruununkymmenyksiä. Toisen vielä voimassa olevan jaoituksen muodostavat seurakuntain viinijyvät, joita maakirjain mukaan määrätyt talot maksavat suoraan asianomaisille seurakunnille Uudenmaan läänissä 400, Turun ja Porin läänissä 809, Ahvenanmaan maakunnassa 120, Hämeen läänissä 454, Mikkelin läänissä 195, Kuopion läänissä, karjalaista osaa lukuunottamatta, 72 ja Vaasan läänissä, pohjanmaalaista osaa lukuunottamatta, 60 hehtolitraa, eli yhteensä 2,110 hehtolitraa. Valtiomenosäännön mukaan viinijyvät ovat määrältään 2,849 hehtolitraa jyviä ja 21 hehtolitraa ohria, mutta se vilja, mikä vastamainittujen 2,110 hehtolitran lisäksi on viinijyviksi seurakunnille myönnetty, on ainoastaan osaksi kymmenysviljaa, eikä sekään ole jaoitettua. Näitä kahta poikkeusta lukuunottamatta on kaikki erilaisiin tarkoituksiin jaoitettu kruununkymmenysvilja peruutettu valtiolle, joka joko vastaa niistä menoista, joita varten vilja oli myönnetty, tai suorittaa alkuperäisiin tarkoituksiinsa viljan arvon rahassa. Siten nämä suoritukset ovat suoranaisia valtion rahamenoja, vaikkakin soitettu viljamäärä vielä muutamissa tapauksissa on puheenalaisten menojen laskuperusteena, kuten esimerkiksi on rovastitynnyreitä varten ja tuomiokirkkojen ylläpitoon myönnettyjen rahamäärien laita. Tästä johtuu, ettei kruununkymmenysten lakkauttaminen aiheuta erityistä järjestelyä muissa suhteissa kuin vastamainittuihin kahteen vielä voimassa olevaan jaoitukseen nähden. Huomioon ottaen että viinijyvät alkuaan olivat jonkunlaisena korvauksena kirkon omaisuuden ja tulojen valtiolle peruuttamisesta ja että ne, samoinkuin muutkin kirkollisiin tarkoituksiin osoitetut kruununkymmenykset 1723 vuoden papiston erioikeuksissa vakuutettiin vähentämättä tarkoituksiinsa käytettäviksi, voitanee tuskin niitä kruununkymmenyksiä, jotka Turun kaupunkiseurakuntain papistolle ja eräille maalaisseurakunnille ovat edellämainittuihin tarkoituksiin osoitetut, lakkauttaa korvausta jaoituksensaajille myöntämättä.

Mitä sitten tulee vastamainittuun korvaukseen Turun kaupunkiseurakuntain papistolle, ovat tosin evankelis-luterilaisten seurakuntain papiston palkkauksesta 4 päivänä elokuuta 1922 annetun lain 9 §:n säännöksen mukaisesti sanotun papiston kantamat kruununkymmenykset mainitussa laissa säädetyn palkkausjärjestelyn tullessa noudatettavaksi menevät evankelis-luterilaisten seurakuntain vastikerahastoon, mutta kruununkymmenysten lakkauttamisen ja sanotun palkkausjärjestelyn voimaan astumisen väliseltä ajalta tulisi valtion maksaa puheena olevain seurakuntain papistolle vuotuinen korvaus, joka vastaa 230,405 hehtolitraa jyviä rahaksi laskettuina keskiverohinnan mukaan, niin suurelta osalta kuin tuosta jyvämäärästä saattaa olla edellämainittuun vastikerahastoon siirtymättä.

Korvaus maalaisseurakunnille niille avustuksena ehtoollisleivän ja -viinin ostamiseen jaoitetuista kruununkymmenyksistä maksettanee sopivimmin niinikään evankelis-luterilaisten seurakuntain vastikerahastoon, jota korvaustapaa myöskin vuonna 1923 koossa ollut yleinen kirkolliskokous asiasta antamassaan lausunnossa on puoltanut. Vuotuinen korvausmäärä noin 2,110 hehtolitrasta jyviä laskettaisiin rahaksi edellisen vuoden keskiverohinnan mukaan. Vuodelta 1924 nousisi korvaus noin 203,300 markkaan.

Kun elokuun 11 päivänä 1922 annetun lain 4 §:n mukaisesti Ahvenanmaan maakunta on oikeutettu tarpeisiinsa käyttämään, toukokuun 6 päivänä 1920 annetun lain 21 §:ssä mainittujen verojen lisäksi, puolet maaveron tuloista sanotussa maakunnassa ja kun viimemainitun pykälän säännös siten ulottuu maakunnalle luovutettuun puoleen maaveroistakin, ei kruununkymmenysten lakkauttaminen koske maakunnalle tulevaa osuutta kruununkymmenyksistä, vaan on tämän osuuden suhteen noudatettava nykyään voimassa olevia säännöksiä, kunnes maakunta siitä ehkä toisin päättää.

Vuonna 1723 vahvistettujen papiston erioikeuksien 4 §:ssä olevien säännöksien johdosta on kruununkymmenysten lakkauttamista koskeva lakiehdotus käsiteltävä voimassa olevan valtiopäiväjärjestyksen 60 §:ssä säädetyssä järjestyksessä.

Sen nojalla, mitä edellä on esitetty annetaan Eduskunnalle hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Huomautukset

1. Tihunti = (ruotsin tionde) kymmenys, vero.