Helsingin-matkan satoa
| Postiolojen kehittämisestä | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Helsingin-matkan satoa[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Mikä nimeksi? |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 28.6.1934, s. 2-3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889809?page=2 / Viitattu 16.2.2026 |
Viime kerralla pakisin täkäläisistä kehnonpuoleisista postioloista sekä näiden kohentamiseksi tehdystä Helsingin-matkasta. Tai oikeastaan juttelutkin vain matkalle lähdöstä, niin että nyt siis itse matkasta.
Tampereelle asti mennä huristimme väkivaunussa yhdessä Johannes Aaltosen kanssa, Joka myös oli postiasioiden vuoksi matkalle lähtenyt. Tampereen asemalla siirryimme Helsingin pikajunaan, ja niin sitä melkoisella vauhdilla lähestyttiin »tuhanten riemujen hotellia», joksi eräs runoilija on pääkaupunkimme ristinnyt. Tämä matka on jokseenkin kaikille siksi tuttu, ettei siitä sen enempää.
Helsingissä rupesimme ensi töiksemme etsiskelemään yökortteeria. Aaltonen, joka on pääkaupungissa asunutkin vuosikausia, tiesi entuudeltaan kaikki paikat sekä niiden valo- ja varjopuolet. Hän esitti erästä tunnettua hotellia, jossa on reilu meininki, siistit huoneet eikä kärkytä juomarahoja. Sinne menimmekin, saimme kumpikin boksimme Ja rupesimme taloksi. Siinä talossa, jossa sivumennen sanottuna käskettiin matkailijoiden noudattaa kristillis-siveellisiä periaatteita, ei todellakaan kynitty »juomarahoja», eipä edes »tupakkirahojakaan», mutta lähteissä yritettiin kyniä Aaltosen Johannekselta viitonen liikaa. Kun sanottiin, ettei sellainen peli mallaa yksiin kristillis-siveellisten periaatteiden kanssa, tuotiin viitonen takaisin ja pokkuroitiin. Oli tapahtunut erehdys, lausuivat, ja niin kai olikin. Vaikka kyllä allepainettu senpuolesta on jo tähän ikään mennessä tehnyt sen havainnon, että raha ja nuo äskenmainitut korkeat periaatteet sopivat monasti hyvin yksiin. Toisinaan liiaksikin hyvin.
Aamulla sitten lähdimme postihallitukseen varsinaista asiaamme toimittamaan. Ystävällisesti otettiin vastaan ja ohjattiin porstuanperäkamariin suurien herrojen eteen. Kovin olivat mukavia ja »alhaisia», niinkuin kainuulainen sanoo. Oikein nojatuoliin viisasivat istumaan ja kysyivät sitten asiaamme.
Kyllä sitä asiaa tulikin! Ensin puhui Aaltonen ja sitten paasasin minä. Kun ne herrat olisivat myös puhuneet välillä, aloimme me toimittaa yht’aikaa. Selitimme, ettei Laviassa eikä Suodenniemellä enää eletä kivikauden aikaa, vaan että siellä on kulttuuri vaikuttanut jo kauan ja tekniikan edistystä on havaittavissa kaikilla muilla aloilla paitsi postioloissa. Kysyimme, josko täällä laisinkaan tiedetään, että meidän paikkakunnillamme nykyisin pääsee ajamaan autollakin. Ja paljon muutakin me puhuimme, mutta totta oli kaikki mitä sanottiin, silkkaa totta. Asiamme oli niin selvä ja oikea, ettei siinä kaivattu jekkupeliä.
Oikeaksi ja aiheelliseksi myönsivät asiamme herratkin, sitten kun saivat puheenvuoron, Lupasivat ruveta vakavasti pohtimaan anomuksen johdosta. Heti paikalla syynäsivät karttaa ja funteerasivat, miten asia paraiten järjestyisi. Yksityisten linja-autoilijoiden puoleen lupasivat nyt ensi hätään kääntyä. — Saa sitten nähdä, saavatko mitään aikaan, vai jääkö paikkakuntamme postinkuljetus edelleenkin hevospelin varaan. Yritetty on ainakin ja niinhän sitä sanotaan, että »yrittänyttä ei laiteta».
— — —
Kun viralliset asiat oii toimitettu, kävimme lähemmin tutustumassa »Pohjolan valkean kaupungin» nähtävyyksiin. Muuttunut oli kylä sitten viime näkemän. Molemmin totesimme, että suomalaisia jo aletaan kohdella pääkaupungissa niinkuin valtakunnan pääväestöä tuleekin kohdella. Kaikkialla tuli toimeen oikealla ja reilulla kielellä, eivät enää missään yrittäneet ruotsiansa tyrkyttää. Kaksikielisyys on kyllä vielä vitsauksena, mutta kerran ehkä siitäkin harmista päästään. Onhan ryssäläisyyden aikakin jo siirtynyt muistojen joukkoon.
Eduskuntatalon myös kolusimme melkein jokaista soppea myöten. Komea on, jos on tyyriskin. En enää ihmettele, vaikka monella onkin kova hinku päästä taloon alvariasukkaaksi. Kyllä siellä vaan elellä kelpaa, puhua, painaa äänestysnappia ja nostaa suuria litviikejä.
Mutta kun me Aaltosen kanssa nostamme paljon pienempiä litviikejä, päätimme heti sanoa hyvästit Helsingille ja lähteä kotiin, tänne kauniiseen Satakuntaan. Niin me astuimmekin junaan, tulimme häthätää Tampereelle ja sieltä väkivaunulla kotiportille. Vielä »meriselitys» vaimolle, ja matka oli katsottava päättyneeksi.
Sivukulman Santeri
Vastineita ja aikalaiskeskustelua tästä pakinasta
[muokkaa]
SUODENNIEMEN POHJOISPÄÄN POSTIOLOISTA
[muokkaa]Sivukulman Santerin pakinoilta y.m. sain Paikallissanomissa nähdä, että Suodenniemen postinkulkuaikoja koetetaan parantaa, jonka takia Santeri on tehnyt oikein Helsingin matkan. En syrjäkulmalla asuvana ymmärrä, tulisivatko nämät kyseessä olevat parannukset yhtään koskemaan meitä syriäkyläläisiä, jotka asumme kaukana postiasemalta. Niinkuin tiedetään on postinkulku tähänkin asti ollut Suodenniemen postiasemalle kuutena päivänä viikossa määrättyinä aikoina. Mutta toista se on esim. meidän pohioispääläisten. Meille kannetaan tuleva ja menevä posti Isoonsäviin asti kolmasti viikossa määrättyinä päivinä, mutta ei määrättyinä kellonaikoina. Sieltä sitten voimme noutaa tavalliset kirjeet ia sanomalehdet, mutta jos sattuu tulemaan kirjattu kirje tai paketti. niin on ne lähdettävä postiasemalta noutamaan. Jos postiin on vietävä kirje, jonka tarvitsisi sinä päivänä saada postilaukkuun, niin täytyy aamulla aikaisin sitä lähteä viemään postipysäkille, kun ei tiedä, kuinka aikaisin postinkantaja siellä käy. Jos tahtoisi samalla käynnillä ottaa sinä päivänä tulevan postin, niin täytyy jäädä odottamaan, joka odotusaika usein sattuu kestämään iltapuoleen päivää.
Jos Sivukulman Santeri ja toiset postiasioita varten valitut toimikunnan jäsenet sattuisivat tämän lukemaan, niin pyydän heidänkin ottamaan huomioonsa pohjoispääläisten toivomuksen, että heidänkin postiasiansa hiukan paranisi. Jos postiauto kulkisi, vaikka kahdesti päivässä Suodenniemen postiasemalle. hiin siitä yksin ei palkin parane sivukyläläisten postiasiat, jotka nyt ovat samalla kannalla, kuin 20 vuotta takaisin. jolloin hevosposti kävi 3 kertaa viikossa Suodenniemen postiasemalla. Meillä pohjoispääläisillä oli niihin aikoihin se etu, että silloiset postinkantajat saapuivat Sävin postipysäkille säännöllisesti puolenpäivän aikaan.
Odotukseen kyllästynyt pienviljelijä[2]
Sivukulman Santerin vastaus samassa lehdessä nimimerkille Odotukseen kyllästynyt pienviljelijä
[muokkaa]Edellä olevan johdosta ja koska siinä vedotaan m.m. allekirjoittaneen postiasioita koskeviin kirjoituksiin, pyydän huomauttaa että postioloihimme parannusta anottaessa on luonnollisesti ajateltu kaikkien kuntalaisten etua. Mutta ymmärrettävistä syistä, ei asiaa ajamaan valittu toimikunta voinut puuttua yksityiskohtiin eikä ryhtyä anomaan esim. Sävin tai Putajan postinkulkua parannusta ennenkuin itse pääasia on saatu järjestetyksi. "Tyvestä puuhun noustaan", sanotaan ja mielestäni on syytä toistaa se tässäkin yhteydessä.
Mitä taas muihin kirjoituksessa mainittuihin epäkohtiin tulee, ovat ne käsittääkseni sellaisia, että ne hyvällä tahdolla voidaan korjata. Missään tapauksessa ei niistä ainakaan voitane syyttää kirjoituksessa mainittua toimikuntaa.
Sivukulman Santeri
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.
- ↑ Nimimerkin Odotukseen kyllästynyt pienviljelijä vastine julkaistuun Paikallissanomissa 19.7.1934, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889803?page=3 / Viitattu 16.2.2026