Herra Kasimir Leinolle
| Herra Kasimir Leinolle. Kirjoittanut anonyymi |
Te toivotte että U. S:n lukijat ottaisivat selkoa siitä, mitä lauvantain P:lehdessä olette sanonut hra A. M:n kirjoitussarjasta ”Turmiollisesta kirjallisuudesta”. Sattumalta olin jo sitä ennen tutustunut kirjoituksenne, ja koska vetootte vakaumukseenne, niin suonette toisenkin vakaumukselle suunvuoroa.
Heti alussa tunnustan, että kirjoituksenne sai minut suuresti hämmästymään. Hra A. M., se vanha harmaapää, ahdistaa ja sortaa suomalaista tosikirjallisuutta ja taidetta! – siinä se tuorein viesti, jonka Te P:lehden lukijakunnalle tiedätte hra A. M:sta kertoa. Ja millä oikeudella? Jos olisitte malttanut tyynesti ja etuluuloitta lukea puheeksi tulleen kirjoitussarjan, niin olisitte ehkä samoin kuin minäkin ja luullakseni jokainen puolueeton lukija tullut huomaamaan, ettei siinä puhuta tosikirjallisuudesta juuri hyvää eikä pahaa. Ja kun Te itsekin myönnätte vastustavanne sekä koti- että ulkomaista epäsiveellistä kirjallisuutta, niin mistä ne ”ilkeät” ja varsinkin meidän nuorten suussa sopimattomat lauseparret, joilla kirjoituksessanne olette ruvennut hra A. M:ia sättimään? Tämähän on sitä kummallisempaa, kuin turmiollisen kirjallisuuden ja taiteen ehkäiseminen juuri on omiaan voimakkaasti edistämään tosikirjallisuutta ja -taidetta.
Kirjoitussarjassaan hra A. M. antaa lukijoilleen enimmäkseen tietoja niistä ”huutavan äänistä korvessa”, jotka ulkomailla ovat nousseet taistelemaan huonoa kirjallisuutta vastaan. Ja näiden ulkomaalaisten varoittavia ääniä Te pidätte oikeutettuina, vaikkette sallisi heidän moittimansa kirjallisuuden tulvaamisesta meidän maahan puhuttavan hiiskaustakaan. Mutta onko kotimainen kirjallisuutemme sitten säilynyt niin puhtaana, ettei siinä ole ollenkaan moitteelle sijaa? Puhumatta Juhani Ahon ”Yksin”-kirjasta ja Minna Canthin ”Salakarista”, joista kummastakin kuitenkin olen m. m. monen etevän naisen tuullut lausuvan ankaria moitteita, pyydän Teiltä ystävällisimmin kysyä, luetteko tosikirjallisuuteemme semmoisetkin ”kukat” kuin esim. Matti Kurikan ”Ailin”? Sillä ilmoitetaanhan siinäkin selvin sanoin näytelmän tarkoitus siveelliseksi! Jos kysymykseeni vastaatte myöntämällä, niin eipä Teidän ihanteittenne mukaan huono kirjallisuus ole maassamme edes idullakaan saatikka sitten oraalla, joten katkeruuttanne hra A. M:ia kohtaan voi ainakin käsittää. Mutta turhaa on Teidän silloin luulotellakaan, että koko nuori Suomi olisi siinä kohden yhtä mieltä kuin Tekin.
Puhuessaan aikakautemme turmeltuneena kauneuden-aistista hra A. M. mainitsee m. m. esimerkkejä maamme pääkaupungista. Siitäkin Te suvaitsette tehdä vaan julkeaa ivaa. Eikö Teitä siis todellisen taiteen ystävänä ollenkaan huoleta tosiasiat semmoiset kuin että suomalaisen teaterin jäsenet näyttelevät klassillisia kappaleita Arkadian tyhjille seinille ja todelliset taiteilijat saavat takavoittoa konserteistaan sillaikaa kuin Helsingin hieno yleisö paukuttelee käsiään sirkuksissa ja Eden-teatereissa taikka jumaloi Petterssonien ja Pikku Bjankain hameenliepeitä? Taikka ennättivätköhän Helsinkiläiset ajattelemaankaan kaunokirjallisuutta silloin kuin nieleskelivät kertomuksia Haapojan petomaisuuksista koko Hufvudstadsbladetin lähes kymmeneen tuhanteen kappaleeseen nousevan painoksen, – muita sanomalehtiä lukuun ottamatta?
On todella surkuteltavaa, että niin lahjakas mies kuin Kasimir Leino, jonka kynän kärestä lähtenyttä Kuopion laulu- ja soittojuhlan ihanaa juhlarunoa moni suomalainen varmaan vieläkin ihastuksella muistelee, on käyttänyt isänmaallista intoaan kunnianarvoisen harmaahapsisen vanhuksen sanojen mielivaltaiseen tulkitsemiseen, vieläpä niin mielivaltaiseen, ettei hän näytä sitä itsekään uskovan. Olkoon kernaasti myönnetty, että hra A. M:n kirjoitustapa minunkin mielestäni on liian katkera ja jyrkkä. Mutta se seikka ei voi ketään oikeuttaa muuttamaan hänen sanojensa selvää tarkoitusta joksikin tilapäiseksi puolue-ohjelmaksi ja koko suomalaisen kirjallisuuden sortamiseksi.
Näillä riveillä en ole ollenkaan tarkoittanut hra A. M:n puolustusta, sillä hän itse kyllä paremmin kykenee itseänsä puolustamaan, jos katsoo asian sitä ansaitsevan. Olen vaan tahtonut lausua julkisen paheksumiseni sitä tapaa vastaan, jolla hra K. L. rohkenee kohdella miestä, jolle jokainen nuori suomalainen on velvollinen osottamaan kiitollisuutta ja kunnioitusta, huolimatta siitä, että hänen vakaumuksensa jostakin asiasta ei ole sama kuin nuorten.
Toinen nuori suomalainen.
Lähde: Uusi Suometar 20.12.1891.