Hyvä päivä – kirvesvarsi

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hyvä päivä – kirvesvarsi.

Kirjoittanut Juhani Aho


Meidän kirjeenvaihtajamme jo viime numerossa mainitsi muutamalla sanalla noista lukemattomista vastalauseista, joita oli Helsingin lehdissä tehty, ei sitä vastaan, mitä hra G. af Geijerstam oli sanonut, mutta sitä vastaan, mitä hän ei ollut sanonut. Kun tuo tuollainen rajaton protesteeraaminen jo yleensä on erinomaisen koomillista ja kun tälle tämän talviselle protesteeraamiselle harva entinen vertoja vetänee, niin eihän sitä malta olla noista toisen viikkoisista vastalauseista vielä vähäsen lukijoilleen kertomatta.

Me olemme ne kaikki lukeneet, kaikista Helsingin lehdistä, ja meillä on niitä lukiessa ollut armottoman hauska.

Ensiksi huvittaa meitä äärettömästi tuo ääretön taipumus vastalauseisin, joka ilmautuu sekä helsinkiläisissä että niissä, joita he maaseutulaisiksi kutsuvat. Se taipumus se on niin suuri, että se on muodostunut ankaraksi velvollisuuden tunnoksi, melkeinpä siveelliseksi pakoksi. Ihmiset näyttävät ikäänkuin pelkäävän, että heistä voidaan luulla mitä pahaa tahansa, jos he eivät pane vastalauseita kaikkeen, mitä eivät hyväksy. Jos siis esimerkiksi joku julkisuudessa lausuu jotakin, jolle joku taputtaa käsiään, niin ei toinen joku voi rauhoittua, ennenkun hän saa kaiken kansan kuullen huudetuksi, että hän ei suinkaan ole taputtanut käsiään. Vieläpä nekin, jotka eivät ole olleet samassa huoneessakaan, eivät edes siinä kaupungissakaan, jossa käsiä on taputettu, julistavat juhlallisesti, etteivät he ole sille käsiään taputtaneet; sillä muuten saattaisi olla niitä, jotka luulisivat, että he todellakin ovat taputtaneet käsiään sille, jota eivät ole edes kuulleet.

Tuo se on ensiksi tässä vastalausetten panemisessa meidän mielestämme ”julman koomillista.”

Mutta vielä koomillisempaa on se, että suuri joukko noista vastalauseitten tekijöistä ei ilmoita, ketä he ovat. Sen sijaan, että painaisivat nimensä vastalauseittensa perään, pujahtavat he ”urhoollisesti” nimimerkkien ja salanimien taaksi. Kun esim. herra Geijerstam esiintyy paljain päin ja avosilmin, pukeutuvat hänen vastustajansa mustaan dominoon, joka on niin tiivisti suljettuna, ettei siinä ole kuin pari pikkuista reikää, ne, mistä nyrkit pistetään puimaan. Tällä lailla varustettuina hyökätään sitten totuutta puolustamaan isoissa ryhmissä. Ja niin vilisikin tuollaisia nimimerkki- ja salanimi-kummituksia Helsingfors Dagbladissa, Nya Pressenissä ja osaksi myöskin Finlandissa ja Uudessa Suomettaressa kuin hiiriä heinikossa. Siellä suikkelehti epämääräisiä, hämäriä ”yhteiskunnan jäseniä”, ”naineita miehiä”, ”humaniteetin ystäviä”, ”miehen siveellisyyden ystäviä”, ”säädyllisyyden ystäviä”, ”ääniä maaseudulta”, ”qvinnoria”, ”männeriä” ynnä kaikenkarvaisia olentoja, joista ei vielä tänäkään päivänä tiedetä, olivatko ne kaloja vai lintuja. Toiset olivat vähän selvemmin sukupuolensa ilmaisseet. Sellaisia olivat ”Liedot”, ”Matit”, ”A–i–a’t” ja ”Aarnet”, joka viime mainittu kuitenkin ilmoitti ainoastaan sentähden ottavansa naamion silmillään, että hänen naamionsa tunnetaan paremmin kuin hänen nimensä. Ainoastaan jotkut uskalsivat avosilmin esiintyä ja sen he tekivät luultavasti siksi, että heidän naamionsa olisi ollut vähemmin tunnettu kuin heidän nimensä. Mathilda Asp, Viktor Heikel ja Minna Canth ottivat osaa yhteisiin maskeraadiin tavallisessa baalipuvussa.

Ja kaikki nämä ne nyt kohottivat nyrkkinsä korkealle ilmaan ja panivat ”vastalauseita ja ”yhä uusia vastalauseita” yhtä ainoata sanaa vastaan, ja se sana oli sana ”hävytöntä”. Eikä siinä auttanut, vaikka hra Geijerstam olisi kuinka monta kertaa tahansa selittänyt, ett’ei hän ole sanonut sitä, mitä hänen on sanottu sanoneen. Ei kukaan ollut kuullut mitään muuta kuin tuon yhden ainoan sanan: ”hävytöntä” ja siinä ”hävyttömyydessään” riippuivat he kynsin hampain kiinni. Eivätkä hellittäneet sitä enemmän kuin pieni penikka luupalasta, jonka se on saanut jostain siepatuksi. ”Tämän minä olen saanut ja tämän minä pidän ja jos sinä tahdot tämän multa ottaa, niin minä purasen”. Ja oikein näkyvällä mielihyvällä ne sitä heiluttavat ja puistelevat eikä siinä auta houkuttelemiset. Vaikka hra Geijerstam kokee selittää, että hänet on väärin käsitetty ja että hän ei ole sillä sanallaan tarkoittanut sitä, mitä hänen luultiin tarkoittaneen, niin vastataan hänelle vaan: ”jaa, jaa, mutta sinä sanoit sen, sinä sanoit sen!” – ”Niin, mutta en minä tarkoittanut sillä sitä, mitä te luulette minun tarkoittaneen”. – ”Jaa, jaa, mutta sinä sanoit sen, sinä sanoit sen”. Eikä siinä auta houkuttelemiset.

Yksi oli vielä joukossa, joka sekä oli kuullut, mitä herra G. oli sanonut, että myöskin tiesi, että hra G. oli tarkoittanut toista kuin mitä hän oli sanonut tarkoittamansa. Se oli ”Aarne” ja vailla hra G. oli sanonut ei mitään sen hartaammin toivovansa kuin että miesten siveellisyys saataisiin samalle kannalle kuin naisten, niin väitti hän kuitenkin kiven kovaan, että ”hra G. pitää miehen puhtaana pysymistä luonnottomana”. Eikä ainoastaan väittänyt, mutta koetti sitä todistaakin. Sillä kyllä hän tuntee sen miehen jo ennestään ja tietää, ettei sen sanoihin ole luottamista. Se on toki semmoinen velikulta, että vaikka se esim. sanoo suorastaan tuomitsevansa laillisen haureuden vääräksi, ”tahtoo hän kuitenkin saattaa työtä laillisen prostitutionin poistamista varten naurettavaksi”. – Ja samalla kuin tuo mainittu nimimerkki panee tätä vastaan vastalauseensa, protesteeraa hän vielä paremmaksi vakuudeksi kansan naisen puolesta, joka tietysti ei itse kykene protesteeraamaan. Kansan nainen se näet aina joutuu sivistyneen miehen uhriksi ja pelastaakseen häntä noiden hirviöiden käsistä, täytyy sivistyneiden naisten saada tehdä sellainen päätös, etteivät he mene naimisiin miehille, jotta eivät ole sitä ennen täydellisesti ”puhtaita”. Onhan se tuo ihan selvää logiikkaa (naisten logikaa). Sen mukaan täytyy sinun siis, jos näet suden lammaslaumassa liehuvan, pelastaaksesi karitsoita itse kuta kiireemmän kautta kiivetä korkealle kivelle katsomaan.

Mutta vielä loogillisempia kuin ”Aarne” ovat hänen sisarensa M. Asp ja ”A–i–a.” Kun herra G. on moittinut tuota Tukholman naisyhdistyksen tekemää päätöstä, niin nämä ovat ymmärtäneet sen niin, että hra G. on kieltänyt nuoria tyttöjä ”tekemästä itsensä, sielunsa, ruumiinsa ja tulevaisuutensa kanssa mitä heille hyväksi näkyy.” Oikein näkyy tänne asti, kuinka siinä niskaa nakeltiin ja kuinka nenä nypykkä kohosi korkealle. – ”Mekö emme saisi tehdä, mitä päätöksiä tahansa! Kuka meiltä sitä voi kieltää! Eikö meillä ole vapaus tehdä itsemme kanssa, mitä me tahdomme.” – Herra Jumala, kuka teitä on siitä kieltänyt. Tehkää veikkoset mitä päätöksiä tahansa, jos teitä vaan huvittaa. Olettehan huviksenne ennenkin tehneet koko joukon asioita, joista on ollut yhtä vähän hyötyä kuin tästäkin tulee olemaan. Sen olisimme hra G:n sijassa vastanneet.

Nämä tässä mainitut huvittavat kohdat eivät kuitenkaan ole aivan puhtaasti koomillisia, sillä niitä lukiessa sekoittuu nauruun harmi melkein tahallisesta väärin käsityksestä. Aivan puhtaasti koomillisia ja viattomasti hullunkurisia ovat kuitenkin muutamat muut.

Professorin rouva Aspin esiintymisestä on jo kirjeenvaihtajamme maininnut. Pääkaupungin lehdet kertovat tarkemmin, miten mainittu rouva esiintyi. Kun näet hra Geijerstam oli luentonsa lopettamaisillaan, nähtiin hento naisen haamu lähenevän puhujalavaa, siinä selvässä tarkoituksessa, että hän aikoo jotakin yleisölle puhua. Pantuansa vastalauseen herra Geijerstamin käsityksiä ja mielipiteitä vastaan siveellisyyden asiassa sanoi tuo vihastunut nainen (den indignerade damen) sen tekevänsä siksi, etteivät ihmiset Ruotsinmaassa saisi (!) sitä käsitystä, jotta käsien taputukset hra G:n kunniaksi osoittivat kuittien läsnäolleiden mielipidettä. Kun hän oli loppuun puhunut, sai hänkin käsientaputuksia ja kimeitä (!) hyvä-huutoja läsnäolevilta emansipationinaisilta.

No, se oli kai se näytelmä ja semmoisenaankin aika lystimäinen. Mutta yhä somemmalta se rupesi seuraavina päivinä näyttämään. Kohta huomispäivän sanomalehdissä luetaan lyhyt pätkä, jossa ”joukko yhteiskunnan jäseniä” (kuinka suuri tuo joukko oli ja ketä siihen kuului, sitä ei tietysti mainita) ihmettelee Mathilda Aspin rohkeutta ja kiittää häntä siitä, että hän on uskaltanut panna tuon protestin. Vaan jos luulette, että rouva oli siihen tyytyväinen, niin on teillä hänen rohkeudestaan hyvin huonot käsitykset. Ei, hän haluaa vielä enemmän kiitosta ja niin hän painattaa sanomalehtiin kirjoituksen, jossa hän kiittää niitä, jotka ovat häntä kiittäneet. Vieläpä julkaisee Setä Topeliukselta saamansa kirjeenkin, jossa tämäkin häntä kiittää. Olisi tietysti ilkeintä parjaamista, jos sanoisi, että kaiken sen tekee hän niin ilmeisellä mielihyvällä, että syrjäinen tulee ajatelleeksi, että ehkä tämä loppukohtaus olikin näytelmän sisimmäisin tarkoitus. Paha vaan, että tekijä itse esiintyi sekä näyttelijänä, että arvostelijana.

Se Aspista. Sitten tulee neiti A–i–a. Hänenkin kohtansa on yhtä koomillinen. Vaikka hän kummastelee sitä, kuinka rohjetaan, niinkuin hra Geijerstam, pitää peittelemätöntä puhetta naisia kohtaan, ei hän kuitenkaan katso itselleen sopimattomaksi lausua miehistä sanoja, jotka monessa kohden ovat aivan rivouden rajalla .. ihan tipahtamaisillaan. Sitten hän ilmoittaa, että on niitä koko joukko ”jaloja, nerokkaita ja vähemmän erootillisia naisia”, jotka tuntien voimansa, – voivat (joshan ei juuri emigreerata, niin kuitenkin) yksin elättää henkensä ilman miehen apua. Vielä hän ilmoittaa, ett’ei mies ennen 25 vuoden ikää voi täyttää perheen isän velvollisuuksia sekä olla loppumattomasti uskollinen vaimolleen. Niin että hän puhuu kuin mies tuo A–i–a.

Jos niitä on Suomessa suuri joukko sellaisia, joilla on kaikkiin tilaisuuksiin vastalauseet valmiina, niin on niitä senkinlaisia, jotka osaavat antaa ”neuvoja” ja tehdä ”ehdotuksia”, tulkoon pula eteen minkälainen hyvänsä. Tuollaisia tyyppejä ovat ”nainut mies” ja Viktor Heikel. Edellinen neuvoo hyväntahtoisesti Geijerstamia, mitenkä hänen olisi pitänyt sanoa ja mitenkä ei. Ei olisi pitänyt sanoa: ”kaikkti miehet maailmassa ovat taipuvaisia tekemään syntiä siveellisyyttä vastaan”, vaan olisi pitänyt sanoa: ”suuri osa miehiä maailmassa j. n. e.” Taikka vielä paremmin: ”vähänen osa miehiä”, kun näet on pohjoismaiden miehistä puhe. – Jälkimäinen taas on varmasti vakuutettu siitä ja neuvoo muillekin sitä, että epäsiveellisyydestä parhaiten päästään siten, ett’ei olla epäsiveellisiä. Ja lisäksi määrää hän jokaiselle, jolla on taipumusta epäsiveellisyyteen – kylmiä kylpyjä. Se neuvo ei suinkaan ole hulluimpia. Paitse sitä, että se kaikesta pahasta päästää, niin voi se juuri senkautta olla vastaisuudessa suuresta käytännöllisestä merkityksestä. Kun näet tulee – niinkuin luultavasti tulee – tuo Tukholman naisten päätös täälläkin noudatettavaksi, niin eihän muuta tarvitse kuin ottaa selko siitä, ottaako se tai se nuorukainen kylmiä kylpyjä, ja silloin saa olla jotenkin varma siitä, että hän .. ett’ei hän .. että hän – niin, emme tiedä, kuinka sitä sanoisimme. Paras on ehkä olla sanomatta mitään.

Vaikka tässä ehkä olisi kylliksi, niin emme kuitenkaan malta olla mainitsematta, että oli niitä hulluja, jotka pitkin katuja riputtelivat paperipalasia, joihin oli kirjoitettu sanat: ”kääntykää takaisin! Antakaa hra Geijerstamin pitää hävytön katsantotapansa itseänsä varten”, ja että oli myöskin toisia huhuja, jotka luultavasti sitä varten, ett’ei heitä luultaisi yhteen puulaakiin kuuluviksi, tekivät .. niin, mitä he tekivät?.. juu, tekivät vastalauseen hekin. Kun toiset sanoivat, ”ett’ei saa mennä sisään”, niin toiset panivat protestin sitä vastaan, ett’ei saa sanoa, ”ett’ei saa mennä sisään.” Sillä jokaisella täytyy saada olla vapaus mennä sisään, jos hän tahtoo. Molemmat ne olivat nämä ”suomalaisia naisia, äitejä”.

Ja kaiken tämän siunatuksi lopuksi tulee muutamia päiviä myöhemmin vielä Minna Canth, joka tämän hälinän aikana on oleskellut Helsingissä, ja ei tosin enää pane protestia, mutta ilmoittaa, että ”hän sattuneista syistä (?) saa täten tietää antaa, että hänen kantansa siveellisyysasiassa on ”just se sama”, joka oli – ennenkin. Ken siitä entisestä haluaa selkoa ottaa, hän saa sen ”Valvojasta”, ”Exelsiorista” ja ”Ajatuksista”.

Mutta nyt emme enää jatka. Sanomme vaan, että semmoista se oli se suuri protesteeraaminen, joka oli protesteeraamista, ei sitä vastaan, mitä hra Geijerstam oli sanonut, mutta sitä vastaan mitä hän ei ollut sanonut. Kun yksi puhui pellosta, niin toinen piti pitkiä puheita pellon aidasta. Kun yksi sanoi: ”hyvä päivä”, niin toinen vastasi: ”kirves varsi!”

Ja sellainen keskustelu se on aina syrjäisen kuulla ”julman koomillista”.


Lähde: Savo 17.3.1887.