Ihminen (1908)

Ihminen Kirjoittanut Mikko Uotinen

Nykyään:

Pappi hänet ristivi

kaunihisti kastavi;

antaa nimen, ristinmerkin,

sitte hän on lapsi herkin

lammaslaumaan pappien.

Sitten pääsee ripille –

kiitos siitä papille;

lantteja hän siitä maksoi,

seurakuntaan päästä jaksoi

seuraan toisten lampaiden.

Sitte kun hän rakastuu

pappi häneen takertuu:

määrää hänet vaimon pääksi,

naisen sanoo synnikkääksi,

vihkimyksin yhteen sitoo.

Muistain papin käskyä:

lisääntyä, täyttyä,

tulee heille mukuloita

pappi taas saa kolikoita –.

Rientää pienet kastamaan

lammaslaumaan ottamaan.

Nainen, joka synnytti

papin käskyn noudatti,

hän se on nyt saastainen

sikspä pappi uudelleen

ottaa »kirkkoon» hänen nyt.

Sanoin pesee hänet siin’

puhtahaks’ kuin karitsan.

Ihminen kun sairastuu

aukee taaskin papin suu:

sakramentti suuhun vaan

sanoin alas painetaan –

ja niin se veri »kristuksen»

priskaa synnist’ ihmisen.

Sattuu vielä kuolemaan

pappi saapuu pauhaamaan,

sanoo: maasta olitkin

maaksi pitää tullakin.

Vielä ylösnousemusta

sivumennen muistuttaa –.

Siin’ on loppu kulusta

nykyajan syntisen –.

– Sellainen on ihminen

tuo niin suuri syntinen –

aina papin kaulassa

kuin narrintakki naulassa.

Huomenna:

Ihminen kun kohoaa

unestansa virkoaa,

kissanpäivät papilta

tuolta synnin tapilta –

loppuvat, käy laihaksi

elo muuttuu vaivaksi.

»Välittäjän» virkansa

museon on naulassa.

Tarvis ei oo pappia,

tuota turhaa nappia

ajan narritakissa –.

Isä antaa lapselleen

nimen aivan hiljalleen.

Itse huoltaa, opettaa,

ihmisenä kulkemaan.

Kun hän kasvaa, rakastuu,

ripittäkin voimistuu.

Itse sitoo liittonsa –

ilman herra pappia.

Kun he sitten ilokseen

saavat lahjaks’ itselleen

parven pienokaisia,

tulee toimeen papitta.

Nimet heille lahjovat,

äiti, siihen uskovat:

puhdas on ja ihana,

ilman papin tahroja.

Sairastuu, niin lääkäri

tulee siihen avuksi,

verta, sakramenttia,

– tuskin käskee nauttia.

Kunpa sitten nukahtaa:

omaisien parvi vaan

häntä muistaa, kaihoaa,

ilman papin pasunaa.

* * *

Se on silloin ihminen,

sitä aina kaipailen –.

Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.