Ikävöinnälle

Ikävöinnälle. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Maan jumaloille laulamaan en hanki,

Vaan uhrikseen nyt lyyrynsointujain

Saa ikävyys, tuo itkeentynyt vanki,

Niin outona ku piilee rinnassain.

Siell’ elon huolten kesken viipyy jalo,

Hämärät entismuistot sielussaan;

Hämärtyy kyyneliin sen silmäin valo,

Hapuilee helmans’ avoin tyhjää vaan.

Oi, miks’ en onnee luoda voi ma sille,

En viilistää sen mieltä polttavaa!

Mi siipi veis mun valon lähtehille,

Kuink’ isänmaansa vieras saavuttaa?

Ah! ikuisuus vaan voipi lahjoillansa

Tuon kaipuun polttotuskat viihdyttää;

Kuin valtiaskin kylmää kruunuansa,

Niin enkel maiset riemut hylkäjää.

Siks’ katselee, ain’ aamun sarastellen,

Hän inhaa päivää kohden itkien,

Eloni hetket mittaa huoahdellen

Ja lukee sykkimätkin sydämmen.

Oi, vieras kaukomailta, mieles malta!

Ei pitkä oo tää kova koitukses:

Tuleepi yö, kun horto vahtis valtaa

Ja hiljaa murtaa sortokahlehes.

Vapaana lentäin heität maisen huolen,

Kirkastuneena täältä heilahdat,

Ja maaliman ja tähtein tuolla puolen

Kotoisen taivahas sa saavutat.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.