Ilo harmaiden töllien akkunoista loistaa
Ulkoasu
Ilo harmaiden töllien akkunoista loistaa. Kirjoittanut Eero Eerola |
- Ilo harmaiden töllien akkunoista loistaa,
- kun kevätpäivän sätehet jo leikkiä lyö,
- ja myrtit, verenpisarat ne päivään päänsä nostaa,
- ne ulos kurkkii, katsovat, kun kevät talven kostaa
- ja kuinka taittuu pimeän ja pakkasen yö.
- Taas heloittavat kunnaillansa talot punapäädyt,
- taas metsäkin lumiturkin päältänsä luo:
- jo saapuu kevät, kaulassansa kukka-kirjokäädyt,
- jo etelätär lämpimän suutelon suo.
- Ja niinkuin taikasauvoin nyt päivän poika maita
- taas koskevi ja vapauden huumaus soi,
- ja korpi, metsän kohina ja kaikki ilman pielet
- ja vellamoisten, vedenneitten vapahitten kielet
- ne riemuissansa laulavat: oi kevät, kevät, oi!
- Ja kaino vuokko kätkössänsä terälehdet avaa
- ja päivän pojan syleilyyn nyt unhoittuu,
- ja nurmi, talven nukkunut, se elämään jo havaa
- ja hiirenkorva-lehtiänsä aukovi puu...
- Taas kevätmahlat juoksevat ja joka suoni sykkii
- ja kirkkahamman silmä nyt loisteen saa,
- ja kiurun virret korkealla päitten päällä helää
- ja ihminen taas täysin rinnoin riemuansa elää –
- ah, autuasta talvensa on unhoittaa...
Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.