Jaakkima Berends

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaakkima Berends

Kirjoittanut Kaarlo Kramsu


Berends herra hovissansa
Mies ol’ aimo aikanaan,
Kauas kaikui kunniansa
Yli suuren Suomenmaan.
Jalo oli herran henki,
Suuria se mietti vaan:
Rovon rosvos viimeisenki
Köyhältä hän miekallaan.
Naapurina Peipon maata
Talonpoika omistaa.
Koskaan tavata et saata
Talonpoikaa parempaa.
Naapurihin Berends kerran
Hovistansa ratsastaa.
Uljas oli ryhti herran,
Uljaast’ orhi korskuaa.
Joutuisasti hepo juoksi,
Kohta kulunut on tie:
Peippolahan, talon luoksi,
Ratsu isäntänsä vie,
Katsojalle kaunoisasti
Viljapellot vihannoi.
Talonpoika taitavasti
Raataa siellä, minkä voi.
Mutkat halpaa halvemmiksi
Herran jalo mieli ties.
Asiansa ajoi siksi
Suoraan Berends, niinkuin mies.
”Maistasi”, hän ärjyy, ”näistä
Luovu, minulle ne suo.
Tieltä voimakkaamman väistä,
Tapa viisahan on tuo.”
Talonpoika joutuisasti,
Herran eessä paljain päin,
Kumartaapi maahan asti,
Vastaa herralle nyt näin:
”Vieroittaa te ette saata
Talonpoikaa tavastaan:
Ei hän tahdo toisen maata
Eikä luovu omastaan.”
Berends herra aikanansa
Aina oli aimo mies.
Työnsä kerran alkamansa
Myöskin lopettaa hän ties.
Maaksi Peippolan ens yönä
Tuli tuima tasoittaa.
Muu ei isännällä työnä:
Vaivojaan vaan valittaa.
”Mut ei hädäst’ itku päästä”,
Niin hän miettii vihdoinkin;
”Itse auttaa itsens hä’ästä,
Se lie keino viisahin.”
Aika riensi. Riemahdellen
Piti Berends pitojaan.
Vieraista yks ilkkuellen
Silloin alkoi kertomaan:
”Hyöty suuri rovioista
Olevan ei näytäkään:
Peippola nous raunioista
Ehompana entistään.”
Hovistansa vielä kerran
Berends herra ratsastaa.
Tulta iski silmä herran,
Tulta orhi korskuaa.
Joutuisasti hepo juoksi,
Kohta kulunut on tie.
Ratsu talon uuden luoksi
Isäntänsä tuiman vie.
Talonpoika pellollansa
Työssä on kuin ennenkin,
Hälle herra ratsultansa
Ärjyy äänin vihaisin:
”Julkeutt’ en vielä moista
Nähnyt ole milloinkaan!
Kuinka taloa teet toista?
Teetkö senkin palamaan?”
Talonpoika joutuisasti,
Herran eessä paljain päin,
Kumartaapi maahan asti,
Vastaa herralle nyt näin:
”Se on talonpojan työksi
Aina tullut Suomenmaass’:
Minkä herra maahan syöksi,
Rakens’ talonpoika taas.”


Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.