Jahtikauden alkaessa

Keväistä lempeä

Syrjäseutulaisen näkökulmasta Jahtikauden alkaessa[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Akanotto vai veronkorotus?

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 29.8.1935, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889672?page=3 / Viitattu 17.2.2026

Kun viime sunnuntain maissa kuuntelin pahaisella kidekoneella Suomi — Saksa maaottelun selostusta, muistui siinä pahimman jännityksen lauettua mieleen Jukolan Juhani »Seitsemästä veljeksestä». Jussi-isäntä kun kerran pärmänttäsi eukolleen jostakin arvatenkin aiheellisesta asiasta ja kun häntä haukkumassa avittamaan rupesi myös Karkkulan Aapeli, niin eiköstäs vaan Aapeli saanut saappaankärjestä takalistoonsa. Ei Juhani antanut sivullisen sekaantua kodokkeskisiin kahnauksiin, vaan ajoi Aapelin ulos vähän äkisti. Niin, ja taputti vielä Venlaansakin päällepäätteeksi.

Urheilulla on myös erinomainen kyky yhdistää ja sovittaa. Jos me tavallisessa elämässä hieman tukistelemmekin lähimmäisiämme, lyömme joskus nyrkkiä pöytään ja pauhaamme toisillemme kuin ukkonen, niin annapas olla, kun seurataan esim. yleisurheilumaaottelua. Silloin ollaan sovinnossa, ollaan pelkästään suomalaisia. Varmasti viime lauantaina ja sunnuntaina siellä Eläintarhan kentän katselijapenkeillä niinkuin radiokuuntelijain keskenkin unohdettiin puolueohjelmat ja vieläpä kieliriitakin. Kokoomusporvari ja maalaisliittolainen, sos. demokraatti sekä iikooälläläinen, vieläpä »suomenmaalaisiksi» itseään karahteeraavat ruotsikkommekin odottivat vain jännityksellä, pystyvätkö poikamme antamaan päihin saksmanneille. — Tiukalle otti, mutta saivat kuin saivatkin rökkiinsä Hitlerin pojat ja sekös teki meille niin mukavata-taa. Penkkiurheilijatkin pudistivat rintaansa ja oikeutetulla ylpeydellä tuumivat, että kyllä me suomalaiset sentään olemme eri hakoja.

* * *

Urheilusta puheenollen mainittakoon, että niin monasti parjatut kirnuan »isät» ymmärtävät myös urheilun arvon ja koettavat urheilutoimintaa tukea. Äskettäinhän kerrottiin lehdissä kankaanpääläisten urheilukenttähankkeista ja aikaisemmin päätti jo Suodenniemen kunnanvaltuusto luovuttaa kenttää varten tarvittavan alueen kunnan maalta. — Nuoret miehet, ja miks’ei myös naiset, pankaahan töpinäksi, jotta kenttä aikanaan olisi valmis! Silloin, kun sopiva kentänpaikka on tiedossa, vieläpä ilmaisena, ei sovi puolustella silläkään, että »kyllähän sitä täälläkin urheiltaisiin, mutta kun ei ole kenttää — —»

* * *

Meille vanhemmille miehille, joille vuosien varrella on siunaantunut vatsaa sikäli kuin hiukset harvenevat ja harmenevat, meille alkaa urheilukausi vasta ensi sunnuntaina. Silloin päästään metsälle jäniksiä ja lintuja pelottelemaan. Vaikkakin saalis jää joskus pienenlaiseksi (keväällä se kyllä on jo suuri, niin vietävän suuri ja vuoden kuluessa se on ennättänyt kolminkertaistua; jaa-a; mitäs’ ihminen tekisi mielikuvituksellaan) niin, vaikka ei joka päivä saataisikaan viittä jänistä, niin välikös tuolla. Onhan sitä kolmessakin ja kahdessakin, jota vähempää emme saa koskaan, eiks’niin.

Saamme myös siinä ohella liiat kilomme vähän supistumaan, opimme ampumaan ja valeh— ei kun tuota kävelemään metsässä. Niin, ja ennen kaikkea saamme olla Luojan raittiissa luonnossa mukavien toverien seurassa. Ja milloin ilman kumppania lähdemme metsälle, on meillä silloinkin mukana koiramme, joka lehtori Väänäsen ekinokokeista huolimatta sittenkin on luotettava sekä ymmärtäväinen toveri ja — jos niin saan sanoa — monessa suhteessa pienempi »ekinokokki» kuin monet pitkiä housuja kantavat ihmiset.

— — —

Näin voittoisan maaottelun jälkiviikolla ja jahtikauden alkaessa pyydän aktiivisena ratapenkkiurheilijana ja »mettämiehenä» lausua lehtemme lukijakuntaan kuuluville urheilijoille, erikoisesti jänismiehille, jahtimies-urheilulliset terveiset.

Pian käy ajo! Miehet passipaikoille!

Sivukulman Santeri

1. Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.