Joki

Joki. Kirjoittanut Bernhard Elis Malmström

Suomentanut Gustaf Gideon Forsman.

Oi, miten leikittelee elo ihmis-kohtaloin kanssa!

   Niin elo virtaelee, kuin joki vaihetellen.

Tienoilla lapsuuden hymyää kuni lähde se ensin,

   Kallastaan kuvastaa, kukkaisaa, vihantaa.

Aaltolo sen solisee kisaten kodin lehtojen helmass’,

   Raikas ja unhottunut, haltiain tuntema vaan.

Helmassaan, uneten, sepä taivahan tähtiä kantaa;

   Huoleti niiden kanss’ leikkivi onnellinen.

Hyppäelee esihin vähitellen se kätkyestänsä,

   Voimistelee, – joki niin kasvavi siit’ välehen.

Riemulla nuoruuden jo se tanssivi, toivoa täynnä,

   Virtansa halkaisee, sen toki taas kokoaa.

Milloin se miekkoisten sulo-saarien rannalla huokaa,

   Milloin sen väki taas sortuvi kalliohon.

Joskus se uppoutuu utu-järvihin surren, ja joskus

   Riemulla, mainehikas, syöksyvi taas merehen.

Päämäärää elämäin joki ei ikävöitse, Amanda!

   Luotolot nuoruuden tuskin se jättänyt on.

Vielä se onneva on, laheat sen lainehet kaartaa

   Saaren kukkivan, min sulkenut on sylihin.

Järveksi paisuvi siellä se, kuin meno päättynyt oisi.

   Lempien tahtovat sen lainehet kierrellä vain.

Sen pisaroist’ haluaa kuvastaa joka ainoa rantaa,

   Sen joka aaltolokin kuin povi huokaelee.

Oi, sulo-saari se on! Omenoita se oivia kantaa;

   Siell’ suvi-tuuletkin laulelevat lemuten.

Sielläpä huokausten sini-pilvistä temppeli näyttää

   Arkaadin komean, myrtillä varjostetun.

Mun elämän kevät-virtoa ain’ syleilee tämä saari;

   Virtani nousevi, – koht’ on yli-pääsemätön.

Silloin se huoleton on: ei laiturit sen yli yl’ty.

   Sinne jos purjehtis, riehuisi lainehet sen.

Sie sulo-saareni oot, syleän sua aina, Amanda!

   Temppeli loistelias on iloisen jumalan.

On valat siltana sen, raketut rukouksista patsaat;

   Holvi on huokauksist’: temppeli lemmen se on.

Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.