Joutsenen lento

Joutsenen lento. Kirjoittanut Eino Pakarinen

Oli kerran joutseno nuori,

Kenokaula ja puhtoinen.

Oli lammen rannalla vuori

Ja lummekin valkoinen.

Ja joutsen se lammella sousi

Yhä ympäri ulpukkaa;

Vaan joskus kun ilmahan nousi,

Hyvin siipensä kannattaa.

Nyt joutsenon syömmessä kumma

Halu rohkea riehahtaa

– On lampi niin synkkä, niin tumma –

Joutsen lentohon lehahtaa.

Hän tunsi, ett’ siipensä kantaa

Yläilmoihin lentonsa vie;

Jo kohtavi pilvien rantaa –

On valoon joutsenen tie.

Kenokaula, joutseno nuori,

Voi joutseno puhtoinen!

– Oli vakaa harmaja vuori

– Oli ulpukka kaunoinen.

Yhä lentää joutseno, kiitää

Päin päiveä loistavaa;

On hekkuma ilmassa liitää,

Välin riemusta joikuttaa.

Voi, päivä sun siipesi poltti,

Valo tummensi valkeutes;

Halu huima se turmion tuotti,

Raunioina on rakkautes.

Pois pilvistä joutseno syöksee,

Alas lampehen loiskahtaa;

Hän vaipuvi lumpehen luokse

Ja henkensä hengähtää.

Sai rauhan jo kaihorinta

Nuor’ joutseno puhtoinen.

– Niin tyyni on lammen pinta,

– Niin ulpukka suruinen!

Hän hellien joutsenon päätä

Vain tuutivi helmassaan;

Näin oottavi syksyistä säätä –

Viel’ lempivi kuollessaan.

14-3 1900.

Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.