Jumalalleni

Jumalalleni Kirjoittanut Mikko Uotinen

En tiedä, ken sinä lienet –?

Ootko sä henki, vai ootko sä lihaa,

ootko sä lempeä kuin suviaamu

vai ainako iskevät silmäsi vihaa?

En tiedä, missä sun majasi ovat –?

Onko ne taivaassa, maassa vai puissa,

asutko virroissa, tuulissa, öissä,

vai onko sun linnasi tähdissä, kuissa?

Vai onko sun kotisi ihmisen povi –

siihen mä sentään enimmän luotan,

siellä mä aina sun äänesi kuulen

kun tuskassa lohtua, ohjetta vuotan.

Ken sinä lienet, sun valtas on suurta

sen tunnustan aina kun mieltäsi mietin,

sinä oot kuni yö, sinä oot kuni päivä

yläpuolella oot sinä järjen ja vietin.

Ken sinä lienet, kuule mun rintani kuohu,

sua palvele en minä kaavojen lailla,

en armoas etsi, en anteeks mä tahdo

en polvistu etees, en päätäni paina,

tätä nöyryyttä on minun rintani vailla.

Jos ylväs sä oot, on mielesi jalo,

et madoksi tahdo mun tallaantua,

en imarruslaulua sulle mä haasta,

en vihaasi pelkää, en lempeäs etsi,

mutt’ yhtä mä pyydän: ymmärrä mua.

Minä en sua sanoilla palvele täällä

työlläni koitan mä kaunista kantaa,

jos minä rikon, niin rankaise mua,

anna sä leimuta vihasi virran

kostosi tulen voit syttyä antaa.

Älä valhetta vaadi, en tekopyhäks taltu

minä ihmisnä synnyin ja ihmisnä kuolen,

en kirkkohon kiidä, en templihin tyydy

minä povessani äänesi ankaran kuulen

ja nään sinun silmäsi lempeän puolen.

Ken sinä lienet –? Ymmärrä mua,

mulle on nimesi pyhä ja kallis,

jos sinä sielussas synnytät suurta

niin sinä ymmärrät rintani riehut,

ja tuntos ei tuomita syytöntä sallis.

Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.