Kaarinan veri (1911)

Kaarinan veri. Kirjoittanut Oskar Uotila

Nuor Kaarina, Kuussalon kukkainen –

Niin kertoi mummoni kerta –

Oli immyt tuuheatukkainen. –

Taru uhkuu syyttömän verta.

Tuon kauniin Kaarinan seudullaan

Moni alkoi noidaksi luulla,

Niin loitsi hän miehet katseillaan. –

Taru neidon on rattosa kuulla.

Hovin aatelisknaapeista uljain, Klaas,

Näki impyen messussa kerta;

Hän katsoi neittä ja katsoi taas. –

Taru uhkuu syyttömän verta.

Klaas ratsasti kirkolta Kuussalohon.

Ken ois sitä saattanut luulla:

Hän aneli immyttä aviohon –

Taru neidon on rattosa kuulla.

Isä knaapin tästä on vimmainen:

«Peri poikani noidan merta;

Mut noidan saatan ma syytteesen,

Rikos tahraa aatelisverta!»

Niin Kaarina noitana tuomittiin.

Et voi sitä tehdyksi luulla:

Hän Kalmankankaalla mestattiin. –

Taru neidon on kauhea kuulla.

Ja mestauspaadella Kaarina huus

Avuks taivasta, maata ja merta:

«Oi salliman vallat, mik’ onnettomuus!

Te vaaditte syytöntä verta!»

«Niin totta kuin mieleni puhdas on»,

Hän parkasi kurjalla suulla,

«Tää paasi mun vertani vuotakohon!» –

Taru neidon on kauhea kuulla.

Mut pyövelin paasi se paikan sai

Kivikirkon seinähän kerta;

Punapaatosen siin’ olet nähnyt kai:

Yhä vuotaa se Kaarinan verta.

Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.