Kalleinta ei kuohut viedä voi
| 13. Kalleinta ei kuohut viedä voi. Kirjoittanut Simo Korpela |
- Ei hätää missään ole hurskahalla,
- Ken pakons’ ottaa ristin-kallioon.
- Hän levoss’ siell’ on, Herra, siipeis alla,
- Jos synninmeri kuinka pauhatkoon.
- Kun myrsky tyyntyy, tuuli taukoaa,
- Hän riemuäänin kiittää Jumalaa.
- Voi rannan ruohot jäädä saaliiks laineen,
- Mut kalleinta ei kuohut viedä voi.
- Voi rikkauden riistää, maan ja maineen,
- Mut kalleimman: sen Herra vartioi.
- Se kallein silloinkin se mulle jää,
- Kun taivas raukee, mailma häviää.
- Ken Herraan turvautuu, ei hätää hällä:
- Hän kallioltaan merta katselee
- Ja nähdä saa, kun hyökky hyrskinällä
- Sen rantaan iskee, taantuu, raukenee.
- Hän armon ihmevoimaa nähdä saa
- Ja kiittää siitä armon Jumalaa.
Lähde: Korpela, Simo 1904: 75 virttä. Werner Söderström, Porvoo.