Kansamme kohtalonhetkiltä
| Vapauden arvo | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Kansamme kohtalonhetkiltä[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Nuorison viihtymisestä |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 29.6.1944, s. 3-4. |
Ohi on taasen juhannus, suven juhla, joka varmaankin tulee säilymään Suomen kansan mielissä kauemmin kuin yksikään aikaisempi. Ei suinkaan huolettoman leppoisana, kuten niin moni varhemmin vietetty juhannusjuhla, vaan harmaan raskaana ja koleana sekä ulkonaisilta, sään aiheuttamilta puitteiltaan, että varsinkin juhannusajan mukanaan tuoman painostavan tunnelman vuoksi.
Mitä kaikkia harmeja eletyt sotavuodet ovatkin mukanaan tuoneet, on kuitenkin rehellisesti tunnustettava, että me täällä kaukana Länsi-Suomessa olemme saaneet elää riittävän leivän ääressä ja kaiken aikaa sodan todellisia kasvoja näkemättä. Vasta juhannuksen etuviikolla havahduimme huomaamaan, että kansamme käy sotaa, totaalista sotaa, joka asettaa koetukselle kansamme koko kestokyvyn. Samalla me suruksemme näimme Karjalan kansan toisen Golgatantien alkavan.
— — —
Tätä kirjoittaessani ovat ensimmäiset evakot saapuneet kyläämme. Mitä kaikkea he ovat matkallaan kokeneet, sen voi jokainen ajatteleva ihminen mielikuvituksessaan läpikäydä. Vastavalmistunut, raunioille rakennettu koti täytyi jättää äkkiä ja mukaan siepata mitä siinä kiireessä ennätti. Kannaksen tiet olivat täynnä länteen matkaavia pakolaisia, joita ryssän »gentlemannilentäjät» tulittivat konekivääreillä ja ruhjoivat pommeilla. Karja hajaantui metsiin kiireisen vaelluksen aikana, ja tavarat jäivät monelta tien oheen. Kun vihdoin päästiin radan varteen, alkoi pitkä, uuvuttava matkaaminen kohti tuntemattomia asuinsijoja. Varmaankin jokainen toistamiseen evakkojunassa länteen matkaava karjalainen lähetti korkeuteen palavan rukouksen, että laupias Kaitselmus johtaisi hänen ja hänen rakkaittensa tien sydämellisten ihmisten luo. — Niin, mitä kaikkea tuolla matkalla ajateltiin, sen tietää vain Jumala. Ehkä kalpeasti osaamme sen mekin aavistaa, sikäli kuin meille sydäntä on annettu.
— — —
Me onnellisemmissa olosuhteissa eläneet otamme paraillaan vastaan sijaiskärsijöitämme, karjalaisia. Mutta kysymyksen ydin on siinä, miten me heidät vastaan otamme. Vieläkö nytkin oma aineellinen etu ja mukavuus määrää käytöksemme, vai onko kansamme ahdinkotila voinut sulattaa sydämen jäät. Toivottavasti lähimmäisenrakkaus tällä kerralla voittaa itsekkyyden. Ehkäpä nekin, jotka eivät ole koskaan oppineet muita rakastamaan kuin itseään, nyt osaavat ajatella, miltä tuntuisi olla Karjalan evakkoväen asemassa. — Jos heidän asemaansa osaa edes joten kuten eläytyä, niin varmasti silloin muistuu mieleen ammoin sitten opittu suuren Mestarin lausuma elämänohje: »Kaikki mitä toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille.»
— — —
Niin, kansamme elää nykyisin vakavaa aikaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta niinkuin myrskyä seuraa tyven ja sadetta pouta niin myös kaikki on vielä kansamme kohdalta kirkastuva. Emme ole ensimmäistä kertaa torjumassa idän tuhotulvaa, vaan tämä työ on ollut kansamme osana vuosisatojen ajat milteipä polvesta polveen. Ja aina on lopulta selviydytty hyvin, on selvitty monin verroin pahemmista tilanteista kuin nyt. Asiamme on puhdas ja oikea: puolustamme kaikkea sitä, mikä on niin yksilölle kuin koko kansallemmekin kalleinta ja arvokkainta. Siksi onkin tämä taistelu kerran päättyvä voittoomme, sillä lopultakin aina on oikeus voittava vääryyden.
— — —
Kuluneet sotavuodet — talvisodan aatosta nykypäiviin saakka — ovat niin monella tavalla tuoneet esille kansassamme piilevät suunnattomat voimavarat. Yhtä sitkeästi kuin poikamme ovat taistelleet rintamalla suunnatonta ylivoimaa vastaan, yhtä lujin ottein ja turhia valittamatta on kotirintaman väestö suorittanut mitä moninaisemmat tehtävänsä. Juuri tämä sitkeys, peräänantamattomuus ja vankkumaton usko asiamme oikeuteen on ollut voimamme ankarassa puolustussodassamme. Tätä voimaa me tarvitsemme edelleenkin, tulevina kuukausina vielä enemmän kuin aikaisemmin. Me tiedämme jokainen — ja sen tietävät hyvin myös vihollisemme — että kansamme sitkeys on rajaton ja että vaikeissakin olosuhteissa kykenemme antamaan viholliselle kipeitä iskuja. — Mutta juuri siksi koettaakin vihollinen kaikin käytettävissä olevin keinoin murtaa kansamme kestokyvyn ja yhteisen rintamamme. Se on lähettänyt ja lähettää edelleenkin eetterin läpi kuultavaksemme sekä törkeitä että sievisteltyjä valheita. Kun »Moskovan Tiltun» paksut jutut eivät menneet täydestä, pantiin asialle »Lontoon Jenny», joka koettaa kansamme yksinkertaisinta väkeä hämätä hienoimpaan muotoon puetuilla valheillaan. Englantilaiset tietävät hyvin, miten herkkäuskoisia on pimitettävä. Pannaan sekaisin joku totuuden jyvä ja siinä ohella runsaasti paksua valhetta. Tämä on vanha patenttikonsti jo viime maailmansodan ajoilta. Valistunut ihminen huomaan pukinsorkan heti, mutta yksinkertainen menee ansaan hyvin näpsästi. — Sikäli kuin olen kuullut, löytyy valistuneen Suomen kansan keskuudessa joitakin yksilöitä, jotka noita »Lontoon Jennyn» propagandavalheita pitävät aivan täytenä totena.
Tietenkin koettaa vihollisemme käyttää hyväkseen myös oman maamme kansalaisia. Monet palvelevat vihollista aivan tietämättään levittämällä kaikenlaisia huhuja, jotka saattavat vaarantaa puolustustaisteluamme tai muuten esiintyä mustamaalareina toisten kansalaisten joukossa. Nykyisen tilanteen aikana onkin huhujenlevittäjiä tavallista enemmän. Kansalaisten on syytä joka tilanteessa katkaista huhuilta siivet ja asettaa niiden levittäjät heille kuuluvaan arvoonsa.
Vihollistamme tietoisesti palvelevat yksilöt on taas asetettava kokonaan eri luokkaan, joihin ei hempeys missään olosuhteissa sovi. Valitettavasti on jokaisen kansan keskuudessa — myöskin meillä — henkilöitä, jotka joko maksusta tai kateudesta kanssaihmisiään kohtaan koettavat kaikin tavoin toimia vihollisemme hyödyksi. Niinpä he syyttelevät hallitusmiehiämme koko sodan aiheuttajaksi, unohtaen kokonaan vihollisemme karkean hyökkäyksen ja tahtomatta muistaa sitä tosiseikkaa, että meillä on kansanvaltainen hallitusmuoto, jonka mukaan asioista päättää meidän yhteisesti valitsemamme eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus. Tietenkin viholliselle olisi eduksi, jos kansan luottamus valitsemiinsa johtomiehiin saataisiin horjumaan, ja siksi nämä vihollisemme kätyrit koettavatkin tehdä kaikkensa selitellessään työnantajiensa käskystä puolustussotamme riippuvan vain muutamien kansamme johtomiesten pelkästä pirullisuudesta ja taistelunhalusta. Kansaneduskunnastamme ja sen päätöksistä eivät nämä maansa petturit mielellään puhu, koska se voisi pilata heidän työantajansa — ryssän — asian.
— — —
Nykyisenä aikana on jokaisen vakavasti ajattelevan ja terveellä järjellä varustetun kansalaisen pidettävä päänsä kylmänä ja samalla myös kielensä kurissa. Radiomme ja sanomalehtemme kertovat meille kyllä totuuden, joten vihollistemme propagandan kuuntelu ja heidän uutistietojensa edelleen levittely on, paitsi joutavaa ajanhukkaa, myöskin yksinkertaisille ihmisille tarpeetonta rauhattomuutta aiheuttavaa. Aivan varmaa on myös, että kansamme johtomiehet, jotka kaiken lisäksi me äänestäjät olemme asioitamme johtamaan itse valinneet, tekevät kaikkensa, jotta maamme ja kansamme selviäisi parhaalla mahdollisella tavalla tästä hullunmyllystä, jota sanotaan toiseksi maailmansodaksi. Vai olisiko todella joku täysi-ikäinen ja viisaan kirjoissa kulkeva kansalainen niin tömähtänyt näinä levottomina viikkoina, että uskoisi mieluummin vihollisen tai hänen kätyriensä valheita, kuin omien, monissa tuiskuissa ja tuulissa koeteltujen ja kaikin puolin kunnollisten johtomiestemme rehellisiä puheita ja selostuksia. — Jos tällaisia tärähtäneitä missä on, niin lausukaamme heille yhteinen surkuttelumme.
— — —
Niin se on, että nyt tarvitaan kovaa tahtoa, kylmää järkeä ja lämmintä sydäntä, mutta ei joutavaa ruikuttelua, ei syyttelyä eikä myöskään mustamaalausta.
Sivukulman Santeri
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.