Kansanhuollon muistolle
| Nuorison viihtymisestä | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Kansanhuollon muistolle[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Ihanaa on saunominen |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 11.8.1949, s. 7. |
Kun tässä taannoittain havaitsin, että lehtemme koht’sillään täyttää viisikolmatta vuotta, niin aluksi oikein pitkästi ihmettelin tätä ajan nopeata kulumista. Juri äskettäinhän Paikallissanomat vietti nuorukaisvuosiensa 20-vuotispäivää ja nyt se on jo päässyt täyteen miehuusikään. Niin e ajat vain kuluvat. — Koska takavuosina tuli silloin tällöin seurustelua lehtemme lukijakunnan kanssa näillä petiittinikkarin palstoilla, niin ajattelin oikein vakavissani jotakin riipustella lehtemme merkkipäivän johdosta, mutta lähemmin asiaa ajateltuani havaitsin, että sehän on oikeastaan tarpeetonta. Ensinnäkin senvuoksi, että jotkut toiset siitä varmasti kirjoittavat ja toiseksi on 25-vuotias jo niin varttunut, että se tulee touhuun omin nokkinsa, ilman turhia kirjoitteluja. Jätänkin siis omasta puolestani lehtemme kasvamaan iässä, viisaudessa ja lukijakunnan ystävällisessä suosiossa sekä siirryn vaihteen vuoksi turinoimaan eräästä toisesta lukijakuntaa suuresti kiinnostavasta merkkipäivästä.
— — —
Aikaansa valppaasti seuraava lukija on varmasti suurella ja vilpittömällä ilolla todennut, että kansanhuolto vajaan kahden kuukauden kuluttua täyttää kymmenen vuotta ja tekee jo ennen tätä merkkipäiväänsä hitaasti mutta varmasti kuolemaa. Käänne pahempaan päin tapahtui tämän elokuun 1. päivänä, jolloin leipä- ja voikortit nakattiin pesään ja vain yleisostokortti jätettiin nuhraantuneena ennen niin tärkeän korttikotelon pohjalle. Niin sitä katoaa maailman kunnia. — Syksyllä 1939 otettiin kansanhuollon toimistoista vastaan hieman hymyillen ensimmäiset säännöstelykortit, joista uskottiin pian taas päästävän. Perustettiin myös noin vain niinkuin tilapäisyyttä ja silloisen muodin vaatimuksia ajatellen oikein toimistotkin kansan huoltamista varten. Näihin täytyi tietysti saada johtajatkin, mikä monasti oli vaikeata, kun nuorempi miesväki lähti »yyhoohon» ja vanhemmilla oli kädet täynnä työtä. Mutta viskaalit saatiin kuin saatiinkin, ja niin alkoivat putiikit pelata. Aikaa voittaen kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin tarveaineet ja -esineet määrättiin säännöstelyyn, mistä automaattisesti seurasi, että kaikki tavara hävisi tiskien alle. Korteilla tosin sai yhtä ja toista, mutta useimmiten niin peräti vähän, ettei sellaisilla annoksilla mitenkään touhuun tullut, vaan itse kunkin täytyi kääntyä mustan pörssin puoleen, ellei sattumalta ollut sukulaisia kansanhuollossa. Näinä vuosina, jolloin kansa hiljalleen laihtui ja nälkiintyi, paisui itse kansanhuolto mahtitekijäksi, jota täytyi nöyrästi pokata, kutsua ylimpänä vieraana pitoihin ja muutenkin katsoa ylöspäin hunöörillä sekä kunnioituksella. Muuten saatettiin äkkiä viedä tukka pois ja linnaan, — niin, ja mikä vieläkin pahempaa: viedä yleiseen kulutukseen perheelle varattu joulukinkku.
Annettakoon kuitenkin kansanhuollolle täysi tunnustus siitä, että se ymmärryksensä mukaan »yritti säännöstellä kansan nälkää», kuten Väinö Tanner sanoi ensimmäisen maailmansodan aikaisista elintarvelautakunnista. Mutta vielä suurempi tunnustus, kiitos ja kunnia tulkoon Suomen perheenemäntien osaksi. Eikös vain juuri naisväki kaikissa huusholleissa huolehtinut korttipelistä. He tiesivät tarkalleen yyn, äksän, tsetan ja satojen muiden kirjaimien merkityksen yleisostokorteissa ja olivat aina selvillä siitä, mitä kullakin kirjaimella minäkin viikonpäivänä kaupoista jaettiin. Allepainettu ei milloinkaan edes yrittänyt näiden outojen kirjaimien salaisuuksiin perehtyä, ja luulen, että kauppiaita lukuunottamatta useimmat perheenisät olivat kutakuinkin yhtä tyhmiä. Tupakkakortti oli tietenkin erikseen! Voi, kuinka hellästi sen kuponkeja vaalittiin! Ja kuitenkin ne aina loppuivat jo puolikuussa. Silloin turvauduttiin kessuun tai ystävälliseen kauppiaaseen. Tosin kauppias joutui hyvän sydämensä takia pahaan kiipeliin, mutta jos hänelle ystävällisyytensä vuoksi tuli linnareissu, niin sinne häntä saattoivat tupakkamiesten veljeskunnan hartaat kiitokset ja siunaukset.
Niin, olisihan sitä paljonkin muistelemista tuosta mahtavasta jättiläisestä, joka nyt hiljalleen tekee kuolemaa ja kiusakseen näkee sairasvuoteensa ääressä yksinomaan iloisia naamoja. Suomen kansaa sanotaan riitaiseksi ja kaikissa asioissa erimieliseksi kansaksi, mutta uskallan pannan veikkaan vanhan paitani, jos yksikään kansanhuollon virkakuntaan kuulumaton suree sen kuolemaa. Siitäkin huolimatta, että jokainen ajatteleva kansalainen rehellisesti näin jälestäpäinkin myöntää kansanhuollon tarpeellisuuden, jopa välttämättömyyden aikanaan. Tietenkin jo pelkkä vapautuminen pakkokahleista tekee ihmisen iloiseksi ja onnelliseksi, mutta syy kansan iloon lienee vielä syvemmällä. Itse järjestelmän oikeutuksen jokainen myöntää, mutta kun kansa näki niin paljon puolueellisuutta, väärinkäytöksiä ja suosikkien edun ajamista kansanhuollon valtavaksi paisuneen virkakunnan piirissä, niin se oli valmis hylkäämään ennen hyväksytyn sanonnan: »Ei riihtä tappavan härjän suuta pidä tukittaman.» Tuo »riihtä tappava härkä» kun niin useasti kahmaisi päältäpäin parhaat ja makoisimmat palat, toisten saadessa nuolla vain näppejään.
Eräässä mielessä on kohta edesmenevä kansanhuolto virkakuntineen vielä määrätynlaisia ajatuksia antava. — Meillähän on ikimuistoisista ajoista asti moitittu virkakuntaa laiskuudesta, tylsyydestä asiakkaita kohtaan, liiasta kaavamaisuudesta y.m. pahoista virheistä, joiden pohjimmaisena syynä on totuttu pitämään koko virkamieskasvatusta ja sen »herraskaisuutta». Noissa syytöksissä on usein ollut aihettakin, eipä silti. Mutta kun kansanhuoltovirkakunta perustettiin, niin ei virkailijain painolastina useastikaan ollut turha oppineisuus tai kirjaviisaus sillä jos esim. kansanhuollon johtajina on toiminut opillisen sivistyksen saaneita henkilöitä, niin on samalla vakanssilla saattanut olla ehkä enemmän kirjaviisaudesta niin kemiallisen puhtaita, ettei mikään itseään kunnioittava liike voisi heitä hyväksyä edes konttoriapulaisikseen. — Ja mikä tästä oli seurauksena? — Onko yleensä nähty niin byrokraattista laitosta sitten Bobbrikoffin aikojen kuin kansanhuolto? Ja mistähän virkakunnasta on pidätetty ja tuomittu niin suuri prosentti, kuin juuri tuosta tilapäisesti tehtäviinsä haalitusta virkailija-armeijasta? — Eiköhän vain Ernesti Hentunen ollut oikeassa tunnustaessaan olevansa yhtä huono suutarina, kuin on tärkeässä virassa sellainen henkilö, jolla ei tähän tehtävään ole määrätynlaisia opiskelun kautta saatuja edellytyksiä.
— — —
»Murheell’ ei saa muistoansa viettää, niinkuin sen, mi kuoltuaan jää unhoon», kirjoitti muistaakseni itse Ruuneperi aikoinaan. Ei hän varmastikaan tarkoittanut kansanhuoltoa, mutta hyvin sanat sopivat sillekin. — Emmehän me, arvoisa lukija sen paremmin kuin allepainettukaan, kansanhuollon muistoa murheella vietä, mutta kun tuo laitos nyt kerran kuolee, niin älköön enää ikipäivinä nousko kummittelemaan!
Toivoo
Sivukulman Santeri
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.