Karjalan mies

Karjalan mies Kirjoittanut Mikko Uotinen

Solakka, sorja,

kirkas otsa, norja,

kohosi kuin kuningas

pimeässä pirtissänsä.

Välähti kirkas salama

hänen surusilmissänsä.

Näin sanoi mies Karjalan,

näin puheli polttavasti:

»Voi teitä te katalat

voi teitä te ounahaiset,

tahdotte taaskin tuhoja

näillä raukoilla rajoilla.

Irtikö tahdotte reväistä

meidät emon liepeheltä?

Painaa meidät pojiksenne

hallaisehen helmahanne?

Voi teitä te katalat,

voi teitä te ounahaiset!

Tahdotte viedä kantelomme,

eihän teistä soittajaksi,

tahdotte viedä korpemmekin,

eihän niiden voittajaksi

ole teistä viinan veikot,

miehet maireen mustan mullan. –

Eihän teistä kyntäjiksi

Karjalaisten kivikoiden,

eihän teistä perkaajiksi

meidän hallavainioiden.

Tehän maasta mustan mullan

kylmän kalmiston kynnitte, –

tääll’ ei leipä leikin kasva

tääll’ ei viinalla vihitä.

Täällä miestä tarvitahan

kyntäjäksi, kylväjäksi,

Väinön virren veistäjäksi,

korven herraksi Karjalan.

Voi teitä te kavalat,

voi teitä te ounahaiset!

Ette te meitä eroita

paina ette polvellenne,

ette ilmoisna ikinä!

Ei meitä itä murra

eikä pohja poies syökse,

me elämme iki eloa,

kaadumme vain karjalaisna,

niinkuin kuuset naavalatvat

meidän korpien povessa.

Ette miehet mustan mullan

kaada Karjalan kotia,

särje kansan kanteletta!

Ne ovat verin vahvistettu,

ne ovat kyynelin kastettu.»

Näin sanoi mies Karjalan.

Uskoi syvästi sanansa. –

Lähde: Uotinen, Mikko 1908: Iltaruskoja. Työväen sanomalehtiosakeyhtiö, Helsinki.