Kehittymisoppi ja uskonto

Kehittymisoppi ja uskonto. Kirjoittanut anonyymi

Päivä päivältä saa kehittymisoppi kaikkialla yhä enemmän kannattajia ja puolustajia, vaikka sillä myöskin on paljon vastustajia, varsinkin sellaisia, jotka peloittelevat sen sotivan uskontoa vastaan. Luulemme siis tekevämme lukijaimme mieliksi kertoessamme mitä kuuluisa amerikkalainen pappi, Henry Ward Beecher, lausuu kehitysopin ja uskonnon suhteesta toisiinsa. Että tämän hurskaan ja lahjakkaan sananpalvelijan lausunnolle on annettava suurempi armo kuin ”kaikenlaisten sanomalehtien kirjoittajan ja kypsymättömäin maailman parantajan” kirjotuksille, myöntänee jokainen. Otamme tähän lyhennettynä erään, hänen v. 1386 Englannissa pitämänsä esitelmän:

– – – Moni katsoo kehitysoppia vielä samalla pelolla ja epäilyksellä, jolla oppia painovoimaan aikanaan katsottiin. Sitä ei ainoastaan pidetä itsessään vaarallisena kerettiläisyytenä, vaan väitetään sen olevan alku syynä koko joukkoon muita kerettiläisyyksiä. Samaa on kokemus kaikilta ajoilta osoittanut. Ei mitään katsota niin vaaralliseksi kuin kehitystä alhaisemmalla elämän tai uskon asteelta korkeammalle. Ihmisten siveellinen, uskonnollinen ja filosofinen usko määrää heidän koko katsantokantansa, ja kun siis uusi, syvempi käsitys Jumalasta ja hänen töistänsä syntyy, täytyy ihmisen ikäänkuin tulla muutetuksi toiseen maanlaatuun. Nuoren puun uudelleen istuttaminen ei ole vaikeata, mutta vanhaa ei voi toiseen paikkaan istuttaa katkaisematta sekä juuria että latvaa, ja siitä eivät ihmiset pidä. Sentähden tapahtuu melkein aina, että poistettavain katsantotapojen puolustajat muuttuvat uusien vihollisiksi. –minä en väitä heidän tekevän sitä huonoista ja rumista syistä; se tulee siitä, että ihmiset, jotka kaiken aikansa ovat olleet vanhan puolustajia ja saavuttaneet koko arvonsa ja vaikutusvoimansa sen perustuksella, luonnollisesti omat taipuvaisia katsomaan epäluulolla uutta ja otaksumaan sen tuottavan turmiota ja perikatoa.

Tarkoitukseni ei ole tuoda esiin todistuksia kehittymisopin totuudesta tai edes antaa pintapuolista katsausta näistä todistuksista. Minun tarvitsee ainoastaan mainita että 95 sadasta, kaikista luonnontutkijoista Euroopassa ja Amerikassa pääasiallisesti ovat kehittymisopin kannattajia. Sen kaikki rajat ja yksityiskohdat eivät vielä ole määrätyt, mutta sen voi jo väittää että jokainen yhdellä tai toisella tavalla sitä kannattaa. Sitä on ruvettu opettamaan kouluissa ja yliopistoissa, sanomalehdet sitä levittävät, ja, mikä on vaarallisinta, sitä aletaan julistaa saarnastuolistakin. Mikä on tulokseksi kaikesta tästä tuleva, sen jätän teidän itsenne päätettäväksi; te voitte sen yhtä hyvin kuin minäkin. Kahtakymmentä vuotta ei kulu, ennenkuin jokainen sanoo: ”Kehitys, luonnollisesti! Minä olen aina uskonut kehitykseen!”

Mitä on kehittyminen?

Herbert Spencer selittää kehittymisen olevan ”jatkuvain muuttumisen ja täydellisentymisien kautta tapahtuva muutos epämääräisestä, kokonaisesta samanlaatuisesta, määrättyyn, järjestykselliseen erilaatuiseen”. Mutta koettakaamme löytää joku helppotajuisempi selvitys asialle. Minun mielestäni on kehittyminen tieto Jumalan luomisessa käyttämästä menettelytavasta. Aikaisemmin uskoimme, että Jumala oli toimittanut luomisen yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä; mutta mitään todistuksia ei löydy että niin olisi ollut. Päinvastoin on Jumala mennyt asteettain eteenpäin, antaen aina korkeamman syntyä aikaisemmasta, ja kehittymisopin tehtävä on osoittaa meille eri kehityskannat tässä vielä jatkuvassa toiminnassa. Arvellaan maan kerran olleen höyrynmuodossa ja siitä vähitellen, lakien vaikutuksesta, joita me kenties emme vielä täydelleen tunnekaan, tihentyneen, alkaneen kulkea pitkin rataansa ja muuttuneen hehkuvaksi, samallaiset kuin aurinko nyt on, että lämpö vähitellen säteili pois ja pallomme sai kovemman muodon ja että se veden, jään ja ruhjautuneitten alku-ainetten vaikutuksesta alkoi saada irtonaisen maakuoren. Tässä maa alassa alkoi vähitellen muodostua kasvi, vähän kehittynyt ja alhaista lajia. Myöhemmin tulivat eläimet, ensin alhaisemmat lisko-eläimet, sitten luurankoiset. Lukemattomina ajanjaksoina tapahtuu kehittyminen kalan, matelijan, pussi-eläimen, lintujen, apinan kautta ihmiseen. Minä luulen ettei kenelläkään olisi mitään sitä vastaan että maailma olisi noin asteittain muodostunut aineellisten lakien vaikutuksesta, kun vaan tehtäisiin poikkeus ihmisen luomisen suhteen. Moni nimittäin kammoksuu sitä ajatusta että ihminenkin olisi tällä tavoin tullut maailmaan. Minulla puolestani ei ole mitään sellaista otaksumista vastaan. Pääasia on että olen nyt tullut tarpeeksi kauvas kehittymisessäni, ja varmaa on että ihmiset nyt ovat päässeet ensimmäisestä kehityskannastaan; he ovat nyt järjellisiä, siveellisiä olentoja. Mitä he ovat olleet ja mikä heidän alkuperänsä on ollut, se kysymys on vähempi arvoinen; sen ei kuitenkaan pitäisi ketään niin kammoksuttaman että ihmiset sen vuoksi kieltävät sen tosiasian, että kaikkialla luomisessa muutoin löytyy kehitystä. Tämä otaksuminen sotii kuitenkin useita ihmisen romanttisia tunteita ja montaa teoloogista opin kappalettaan vastaan jonka tähden ihmiset, joilla muutoin ei ole mitään sitä vastaan luonnon piirissä, hylkäävät sen uskonopin alalla.

Minä puolestani uskon ettei kehittymisoppi ole vähääkään ristiriidassa todellisen uskonnon kanssa, päin vastoin tulee se, enemmän kuin mikään muu tieteellinen oppi vahvistamaan ja tukemaan uskontoa. Tulee aika, jolloin kiitetään Jumalaa siitä, jota nyt kauhistutaan. Minä uskon, että itse kristillisyyskin ei tule varjoon asetetuksi tai muulla tavoin kärsimään vaurioita, vaan päin vastoin kehittymisopin järjellisen huomioon ottamisen kautta tulee selitetyksi ja leviää helpommin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole pakoittaa teille kehittymisoppia, vaan koettaa selvittää, ettei se vahingoita kristillisyyttä, vaan päin vastoin hyödyttää.

Mitä on kristillisyys, mitä Kristuksen uskonto?

Minusta tuntuu kuin ei Kristuksen uskonto eroaisi hänen maanmiestensä uskonnosta niin paljon etsittäviin tarkoituksiin kuin niihin keinoihin katsoen, joilla niitä etsitään. Läpi koko vanhan testamentin, läpi koko tuon ihmeellisen kansan ihmeellisen historian kulki yksi ainoa tarkoitus, joka oli kaiken keskipisteenä, se oli vanhurskauttaminen. Ja mitä on vanhurskauttaminen? Se on ihmisyys. Vanha testamentti tahtoi kehittää ihmisiä siihen määrään kuin heidän rajansa sen sallivat, jotta he olisivat tulleet omistamaan ja käyttämään kaikkea, mikä kuului todelliseen ihmisyyteen. Kuinka vähän tämä onnistui sen osoittaa Herran oppi uudessa testamentissa. Uusi testamentti tarttuu ihanteesen siinä, mihin vanha testamentti sen jätti, ja kristillisyyden tarkoitus on antaa ihmisille sellainen kehitys, joka voi korottaa heitä mahdollisimman korkealle ja täydellisentää Jumalan kuvaa heissä. Se ei ole teologiaa, vaikka se on synnyttänyt teologian; se ei ole kirkollisuutta, vaikka se myöhemmin on muodostanut kirkollisen yhteiskunnan; se ei ole yleistä siveys-oppia, – se on kristin uskon koe kehittää ihmisiä ja saattaa heidän henkisen luontonsa, heidän luontonsa yhteiskunta-olentoina ja heidän ruumiillisen luontonsa mahdollisimman korkeaan täydellisyyteen. Tullessaan alkoi Kristus saarnansa: ”tehkää parannus, sillä taivaan valtakunta lähestyy.” Hän opetti, että kaikki ihmiset olivat syntisiä, että he olivat alhaisessa, kehittymättömässä tilassa, ja hän vaati heitä muuttamaan itseänsä, hylkäämään vanhan ja alhaisen sekä pyrkimään uuteen ja korkeampaan. Hän kääntyi suorastaan ihmisiin; ”tehkää parannus” oli se sotahuuto, jolla hän alotti vaikutuksensa. Toinen tärkeä kohta Kristuksen opissa oli, ettei ihmisten tullut ainoastaan tehdä parannusta ja hyljätä vanha, vaan että uudistuminenkin oli mahdollinen heille, että he voivat tulla käännetyiksi ja korotetuiksi uuteen, korkeampaan valtakuntaan. Hän alkoi yksityisestä; hän ei ryhtynyt kääntämään koko yhteiskuntaa yhdellä kertaa, vaan hän sanoi yksityiselle: ”käänny, astu korkeammalle henkisen elämän kehitys asteelle!” Nykyjään koetetaan kaikkialla muodostaa yhteiskuntaa ja eri tavoilla parantaa ihmisten elinehtoja; mutta koskaan ei voida suuren joukon asemain muuttaa paremmalla keinolla, kuin se, jota Vapahtaja käytti. Koeta ensin saada yksityinen muuttumaan, niin muuttuu suuri joukkokin. Puhutaan tasaarvoisuudesta ja yhteiskunnan järjestämisestä niin, että jokainen saa osansa. Takaperoista! Kun yksityinen muuttuu, niin muuttaa ihmiskunta vähitellen itsensä. Kristus opetti myös, että Jumala oli hänen kanssaan, hänessä ja hänen tykönään, että Hän niin sanoakseni, sekoitti elämänsä ja olentonsa meidän alhaisempaan elämäämme, ja että juuri tämän jumalallisen elämän vaikutuksesta ihmiset voivat kohota eläimellisestä tilastaan ja tulla näkymättömään, hengelliseen ja ijankaikkiseen yhteiskuntaan. Minkälaisen ihmisen piti olla, sitä ei niin perinpohjin eikä niin paljon kerrota itse evangeliumeissa kuin apostolein kirjeissä. Nämä eivät suinkaan sano: ”Hengen hedelmät ovat oikea-uskoisuus –”. Ei! ”Hengen hedelmät ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, laupeus, nöyryys, hyvyys, usko ja itsensä hillitseminen.” Sellaisen piti ihmisen olla, Kristuksen opin mukaan.

Jos nyt niin on laita, niin löytyykö viisaustieteessä jotakin tätä vastaan sotivata? Eikö ihminen alkujaan ole eläin? Eikö hän lakkaamatta sivistyksen ja vielä enemmän todellisen uskonnon vaikutuksesta kohoa eläimellisestä tilastaan henkiseen. Löytyykö sitten kristillisyydessä, sen yksinkertaisessa muodossa, jotakin, jota vastaan kehittymis-opilla tai luonnontieteitä on jotakin vältettävää? Ei suinkaan. Mutta evangeliumin yksinkertaisen sisällön ympärille on kasvanut suuri joukko filosofillisia ja teologisia järjestelmiä, jotka ovat tulleet niin toisiinsa sekoitetuiksi, että useimmat ihmiset omat unhottaneet että uskonto on elämää, että se sisältää elämän viisautta, ja että useimmat eivät vielä voi eroittaa uskontunnustusta Kristuksen evangelisesta opista. Heillä on mielessään kaikki se, mikä jälestäpäin on ladottu alkuperäisen kristillisyyden ympärille, – kirkko-yhdyskunta kaikenlaisia asetukseen ja opinkappaleineen, jotka useinkin ovat ristiriidassa keskenään, ja he kutsuvat kaikkea, mikä kuuluu kirkkoon, uskonnoksi. Löytyy aivan varmaan paljon sellaista, joka on jollakin tavoin yhteydessä kirkon ja uskonnon harjoitusten kanssa, olematta itse uskontoa, ja moniin näihin asianhaaroihin katsoen en epäile sanoessani uskovani, että kehittymisen edistys tulee poistamaan niiden nykyisen merkityksen ja viemään ne takaisin siihen asemaan, jossa niillä voi olla joku arvo, mutta ei sitä merkitystä että niille olisi ensi sija annettava.

Lähde: Keski-Suomi 22.1.1889.