Siirry sisältöön

Kesä-aamu v. 1868

Wikiaineistosta
Kesä-aamu v. 1868.

Kirjoittanut anonyymi


Jopa koitti koillisesta,
Ruskoisesta, ruusuisesta,
Kesä-aurinko,
Säteitänsä säihkyviä
Suloisia, lämpimiä
Suitsutteli jo.
Kukka, kyynel kasvoillansa,
Nousi ylös levoltansa,
Kiitti Luojoaan.
Lintu lauloi lehvältänsä,
Viserteli vesaltansa,
Suurta onneaan.
Jopa joutui yhteisehen
Iloon kukkain, lintusien
Itse ihminen.
Peltomieskin unestansa,
Voimaa uutta koottuansa,
Puuttui toimehen.
Käyskenteli pientarilla,
Pellon laajan penkerillä,
Ilomielellä,
Katselipa kasvujansa,
Tarkasteli toukojansa,
Kiitos kielellä.
Mieleen juontui viime vuosi,
Jolloin hallan jäinen käsi
Kävi pellollaan,
Näljän sirpin viritteli,
Yli Suomen kierrätteli
Viitakkehellaan.
Kuinka syödä olkee särki,
Kuinka petäjätä nylki
Talven ajaksi,
Kuinka riutui ruumihinsa,
Vaaleni myös poskipäänsä
Näljän kynsissä.
Näitä näin hän muistellessaan
Kurjuuttansa miettiessään
Tulee lehtohon;
Istuutuupi mättähälle,
Lehtipuilta varjotulle,
Jossa mietti näin.
”Kyllä kasvu kaunis ompi,
Tähkät varsin täyteläisnä
Halmehillani;
Vaan kentiesi vilu viepi,
Tulee nälkä kauheampi
Ensi talveksi.”
Lintu lauloi lehvältänsä,
Viserteli vesaltansa:
”Älä epäile!
Suoja sull’ on voimakkaimpi,
Luoja, joka varjeleepi;
Pane mielees sei”
”Ei Hän hylkää, Hän vaan koettaa,
Ihmis-ynse’yden voittaa
Lemmen vitsalla;
Hänenpä siis puolehensa
Käänny, kiitä neuvostansa
Riemu-laululla!”
Lintu lauloi täyden toden:
Luoja antoi hyvän vuoden
Tulla kansalleen.
Ole, Suomi, kiitollinen,
Köyhä kansa kelvollinen,
Aina iloinen!

Hl.


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.