Kesä-aamu v. 1868

Kesä-aamu v. 1868. Kirjoittanut anonyymi

Jopa koitti koillisesta,

Ruskoisesta, ruusuisesta,

Kesä-aurinko,

Säteitänsä säihkyviä

Suloisia, lämpimiä

Suitsutteli jo.

Kukka, kyynel kasvoillansa,

Nousi ylös levoltansa,

Kiitti Luojoaan.

Lintu lauloi lehvältänsä,

Viserteli vesaltansa,

Suurta onneaan.

Jopa joutui yhteisehen

Iloon kukkain, lintusien

Itse ihminen.

Peltomieskin unestansa,

Voimaa uutta koottuansa,

Puuttui toimehen.

Käyskenteli pientarilla,

Pellon laajan penkerillä,

Ilomielellä,

Katselipa kasvujansa,

Tarkasteli toukojansa,

Kiitos kielellä.

Mieleen juontui viime vuosi,

Jolloin hallan jäinen käsi

Kävi pellollaan,

Näljän sirpin viritteli,

Yli Suomen kierrätteli

Viitakkehellaan.

Kuinka syödä olkee särki,

Kuinka petäjätä nylki

Talven ajaksi,

Kuinka riutui ruumihinsa,

Vaaleni myös poskipäänsä

Näljän kynsissä.

Näitä näin hän muistellessaan

Kurjuuttansa miettiessään

Tulee lehtohon;

Istuutuupi mättähälle,

Lehtipuilta varjotulle,

Jossa mietti näin.

”Kyllä kasvu kaunis ompi,

Tähkät varsin täyteläisnä

Halmehillani;

Vaan kentiesi vilu viepi,

Tulee nälkä kauheampi

Ensi talveksi.”

Lintu lauloi lehvältänsä,

Viserteli vesaltansa:

”Älä epäile!

Suoja sull’ on voimakkaimpi,

Luoja, joka varjeleepi;

Pane mielees sei”

”Ei Hän hylkää, Hän vaan koettaa,

Ihmis-ynse’yden voittaa

Lemmen vitsalla;

Hänenpä siis puolehensa

Käänny, kiitä neuvostansa

Riemu-laululla!”

Lintu lauloi täyden toden:

Luoja antoi hyvän vuoden

Tulla kansalleen.

Ole, Suomi, kiitollinen,

Köyhä kansa kelvollinen,

Aina iloinen!

Hl.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.