Kevät tulee

Wikiaineistosta
Kevät tulee.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Jo tulevi sotkan siivin
kurkiparvien keralla,
voimalla vihurin viien,
kuuen myrskyn myötäellen,
kevät kultainen kotihin,
näille maille, mantereille,
kauan poissa piiltyänsä,
värjötettyä vilussa.
Jo tulevi, tulonsa kuulen,
kuulen sen humussa tuulen,
rannan raian laulelossa,
korpikuusien kohussa,
ärjyissä vihaisen virran,
virsissä purosen pienen.
Näen sen päivän nousennasta,
kultakehrän laskennasta,
näen silmistä inehmon,
lapsen, naisen naurannasta,
käynnistä vakaisten miesten,
poikaparvien pelistä.
Kaikkipa odotus täytti,
ilo, riemu yllättävi:
jo tulevi, jo tulevi
kevät kultainen kotihin.
Huhtikuu, hereä impi,
kevytkenkä, hulmuhuivi,
jo vilahti viidakossa,
kurkistihe kuusikossa,
pellon pientaren polulla
huntu hieno hulmahteli.
Mökki on pahanen, pieni,
mäen töyryllä tupanen,
lapsi tuvan lattialla,
pieni poika palleroinen,
tuvan nurkassa lavitsa,
lavitsalla vaimo vanha.
Huhtikuu, hereä impi,
katsoi töllin akkunasta –
valoläikkä lattialla,
pimennoissa pirtin pienen –
lapsi huudahti ilosta,
kurotti kätöset pienet
vangitaksensa valoa,
lavitsalla vaimo vanha
rujon runkonsa kohotti,
huoaten kohotti kamman,
alkoi hasta harjaella.
Näki mies vakava, vankka,
neion pellon pientarella –
rinta kaartuva kohosi,
käsi vankka jännittyvi,
kasvot päättävät, vakaiset,
katsoi kauan taivon kantta.
Jo vilahti immen huntu
kautokenkä koivikossa –
poika nuori, nousevainen,
mieheksi ylenemässä,
partasuuksi saapumassa,
tempasi tupesta puukon,
koivun kulkenen upotti,
laski mettä tuokkosehen,
suulle tuokkosen ylensi:
»juon simasi, hulmuhuivi,
kevytkenkä, hienohelma,
sirkkusilmä, kuoppaposki,
juon simasi, siitä päihdyn,
kevät, tunnen jo tulosi
poltossa veren väkevän,
tullessa tulisen lemmen.«
Kiuru pilvihin kohosi,
siellä virtensä viritti –
Joudu jo kevät suloisin,
tervetultua takaisin.
Jo tuletkin, tulosi kuulen,
näen, tunnen ja tajuan.
Terve, terve tultuasi
kevät kultainen kotihin.


Lähde: Pakarinen, Eino 1928: Laulu ja elämä. Liikepaino, Turku.