Kieltolaista
| Yksityiskauppiaita | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Kieltolaista Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Nyt se sitten tulee |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 10.12.1931, s. 2-3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3184934?page=2 / Viitattu 10.2.2026 |
on tätä nykyä pidetty maamme sanomalehdissä ankaraa suukopua. On puhuttu ja kirjoitettu puolesta ja vastaan sekä esitetty lukuisa joukko tilastonumeroita, jotka useinkin ovat niin ristiriitaisia, ettei ukko mustalainenkaan ota niistä selvää. Ihmekös sitten, jos tavallinen kansanmies tuskastuneena kysyy — kuten Pilatus muinoin —, että missä lopultakin on totuus. — Tuskinpa lopullista totuutta tiedetäänkään ilman kansanäänestystä ja senkin jälkeen vain sillä edellytyksellä, että kaikki uskovat, kansan enemmistön olevan aina oikeassa, olkoon kyseessä mikä asia tahansa.
Kieltolakiasiaan kajoaminen olisi minulta jäänyt tekemättä, huolimatta aiheen kiintoisuudesta, ellei eräs pitäjäläinen olisi tullut paki parastaan siitä minulle juttelemaan. Tämä tuttavani (sanottakoon häntä tässä vaikka Kalle Koikkalaksi, koska hän ei vaatimattomana miehenä halua antaa oikeata nimeään julkisuuteen) tuli tässä tuonnottain luokseni ja heti hyvän päivän sanottuaan kysyi, mikä on allepainetun kanta kieltolakiasiassa.
— »Jaa, hm, tuota», sanoin minä vältellen. »Minulla ei ole siinä mitään ehdottomasti varmaa kantaa».
— »Se on ikävä asia se», sanoi Kalle Koikkala, »nykyaikana pitäisi jokaisella kansalaisella olla varma kanta kaikissa asioissa olkoon kysymys sitten tulleista tai uusista lakiteknillisistä seikoista. Vaikka, totta puhuen, on minunkin mielipiteeni pahasti horjahdellut sen jälkeen, kun eräs puhuja selitti, ettei nykyisin enää tapaa ollenkaan juopuneita. Tämän jälkeen en voi enää uskoa omiin silmiinikään ja siksi omaksunkin sen savolaisukon esittämän kompromissi-kannan, että »kieltolaki on parempi kuin vallan ilman troppia» — Mutta oikeastaan tulinkin tänne pahoittelemaan sitä, että viinankeittäjille tehdään vääryyttä.»
— »Jassoo, vai viinankeittäjien etua sinä olet ruvennut ajamaan» sanoin ihmetellen. Heidän tehtaitaanko ei muka saisi särkeä— Kenties pitäisi parhaille viinankeittäjille sinun mielestäsi jakaa valtion puolesta kehoituspalkintoja? — Jopa on sinun oikeustajuntasi pahasti vinossa»
— »Älä hassuttele!», kivahti Kalle Koikkala. »Tietenkin pitää särkeä, sehän on selvä. Mutta minä tarkoitin sitä, että yleinen mielipide tuomitsee viinankeittäjät ankarammin kuin muut rikolliset.»
— »Jaa, jaa. Se on niin tässä maailmassa, että yleinen mielipide tuomitsee aina rikollisen. Ja se on hyvä se.»
— »No, miksi — paratkoon — ei yleinen mielipide sitten tuomitse ’’muitakin’’ kieltolakirikoksia?» kiivaili tuttavani aivan ilmeisesti kiukkuisena. »Viinankeittäjää osoitetaan kyllä sormella, mutta annapas, jos joku panee marjaviiniastian pihisemään kotinsa nurkassa! Häntä ei kukaan tuomitse. Päinvastoin häntä kiitetään ja ihaillaan, varsinkin silloin, kun panos onnistuu hyvin ja viinistä pääsee tarpeelliseen tuntemukseen. Silloin kyllä, kun viinistä tulee huonoa ja hapanta, näytetään äreätä naamaa, mutta se johtuu pettyneistä toiveista. Itse viininvalmistusta ei kukaan tuomitse. — Sanos, mistä tuo johtuu?»
— »Taivaan ja maan välillä tapahtuu paljon sellaista, jota järki ei tajua», lausuin jotakin sanoakseni, sillä kysymykseen oli todella vaikea muutakaan vastata. »Kaipa tähänkin sopii se Tasala Vilkun sana: »On aika suuri ero snuun bumpullas ja mnuun gurkullan» — Asioita, näes, arvostellaan myös hienousnäkökohtien ja tunnesyiden perusteella eikä aina lain kirjainta perustana pitäen».
— »Niinpä kait», lausui Koikkala ivallisesti. »Viini on kyllä hienompaa ja ehkäpä »tunnepitoisempaakin» kuin »maisemasamppanja». Mutta kyllä vaan pirtuakin väärin käytetään, vaikka aineen »hienous» on kyseenalaista. — Jos esim. lääkäri hyväntahtoisena ja potilaittensa parasta katsovana miehenä antaa, useinkin liikuttavien pyyntöjen jälkeen, potilaalleen spriireseptin, niin ani harvassa tapauksessa ainetta käytetään lääkärin määräysten mukaan. Reseptissä saattaa lukea: »ruokalusikallinen 3:sti päivässä syönnin jälkeen». Kuinkahan moni tuota ohjetta noudattaa? Uskallan epäillä, että monen »lusikka» on tavallista isompaa kokoa, eikä taideta useinkaan sovittaa lääkkeen nauttimista ruoka-aikoihin. — Ja vielä toinen esimerkki. Jos lääkäri määrää aineen pyyhkeisiin, niin maallikkonakin luulen ymmärtäväni, että pyyhkeilyn pitäisi toimittaa ulkopuolitse, siis ihon pintaa hangaten. Ei siis ole lääkärin syy, jos potilas »pyyhkii» tuolla pirtulla kurkkuaan ja sisäelimiään ja korkeintaan vain pullolla kroppansa ulkokuorta. Kyllähän minä sen myönnän, että sisus on ulkokuorta arvokkaampi, mutta ihmeellistä on, että ilmeinen lainrikkominen tässä pidetään maailman luonnollisimpana asiana, jopa niin, että lain kirjaimen noudattajaa pidetään joskus hassahtavana. Minäkin kun kerran koiruuttani pyyhkin pyyhkeisiin määrätyllä spriillä koipiani enkä antanut siitä tippaakaan vieressä istuvalle tuttavalleni, niin tämäkös suuttui ja sanoi tuttavuutensa irti. Nyt hän takanapäin kertoo ihmisille, että minä muka olen päästäni vialla. — Onko tuo oikein?»
— »Jaa, tuota. Sinun pitää varmuuden vuoksi kysyä sitä lääkäriltä — —.»
— »Jaa, ettäkö järkevyyttäni lääkäriltä!» kiljaisi Kalle. »En sitä kysymykselläni tarkoittanut sillä tiedän olevani täysin järjellinen ja viisas mies. — Jos meidän lainlaatijamme olisivat yhtä viisaita, niin käskisivät hävittää hiivasienen maailmasta tai ainakin Suomesta, jotta kieltolaki kerrankin saataisiin toteutettua.» — Tämän sanottuaan Kalle Koikkala lähti hyvästi sanomatta.
Jäin itsekseni tuumimaan Kallen puheita ja minun täytyi pakostakin myöntää, että yleinen mielipide todella suhtautuu tavallaan puolueellisesti erilaisiin kieltolakirikoksiin. Ja se »hiivasienten tappaminen» sitten! Eihän tuo ajatus ollut Kallen päästä lähtöisin, mutta sukkela tuuma joka tapauksessa. Ellen tietäisi, »ettei sääsken ääni kuulu taivaaseen», ehdottaisin Kalleen yhtyen, että kieltolain koventajat ottaisivat ohjelmaansa myös hiivasienten hävittämisen maailmasta. — Kun lisäksi vielä kuningas Alkoholia vastaan toisella rintamalla taistelevat poliisiviranomaiset, raittiusvalvojat, merivartijat, tullimiehet ja — tärkeimmän tekijän olin unohtaa — myös ’’köyhäinhoitolautakunnat’’, niin eiköhän, totta vie, tuloksiin päästä ilman kansanäänestystäkin.
Sivukulman Santeri