Kirje Amerikasta (Calumet 15.5.1880)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje Amerikasta
[Calumet 15.5.1880]
Kirjoittanut Alexander Leinonen
Julkaistu alun perin: Keski-Suomi, 12.6.1880, nro 47, s. 1. Artikkelin verkkoversio.


Kirje Amerikasta.

Calumet, toukok. 15 p. 1880.

Pitkän ajan takaa on iloni kertoa kunn. Keski-Suomen lukioille sananen Amerikassa asuvien Suomalaisten pesäpaikoilta. — Koska tuon uuden asevelvollisuus-lain luullaan tähän aikaan herättäneen entistä enemmän ulosmuuton halua Suomesta, ja koska se kysymys hyvin läheltä etenkin meikäläisiä liikuttaa, niin lienee soiveliasta virkkaa täältäkin sananen siihen asiaan. Olemme jolloinkin kuulleet mainittavan jostakin semmoisesta nuoresta miehestä, joka on juuri ehtimäisillänsä yhdenkolmatta vuoden ikään, ja joka on nyt päättänyt matkustaa Amerikaan aivan siitä syystä, kun hän ei muka halua ”sotamieheksi.” Mutta aina olemme täällä uskoneet, että nämät muutamat herrat ovat takasaloissa kasvaneita poikia, joilla ei ole selkoa asevelvollisuudesta, ja että heitäkään ei ole pakoittanut häpeällinen pelko tämmöiseen päätökseen, vaan sanovat sen joksikin tekosyyksi, päästäksensä tyydyttämään seikkailia haluansa maailmalle. Vaikea on uskoa ketään nuorta miestä niin mielettömäksi, joka ei oivaltaisi, että lähteminen etsimään elatustansa kaukaiselta vieraalta maalta, vaatii sata kertaa enemmän rohkeutta, lujuutta ja ponnistuksia, kuin ne muutamat viikot kesässä harjoitus-leirissä, jota Ruotsalaisten kuullaan aina muistelevan, rippikoulussa käyntinsä rinnalla, unhottumattomimpana nuoruutensa aikana. Ulosmuutto on todellakin tainnut tähän aikaan tulla kotimaastamme yleisemmäksi, kuin koskaan ennen, mutta sitä emme voi uskoa asevelmollisuuslain sanottavasti vaikuttaneen; me voimme täällä Amerikassa oivaltaa todenmukaisemman syyn, jota kotimaassa ei voida niin hyvin huomaita. Se on varsin vähän, mitä sanomalehdet voivat herättää tahi estää ulosmuuttoa, jota vastaan yksityisen kirjevaihdon salainen vaikutus on tässä asiassa sangen suuri. Ystävä kertoo ystävällensä, kuinka ovat ajat siellä, kuinka täällä, ja Amerikassa oleva on usein taipuvainen kuvaamaan asiat liiankin loistavilla väreillä, jota lukiessansa kotimaassa oleva tuttu on kerkeä kuvittelemaan liiankin mustaksi oman kohtalonsa. Viime aikoina ovat ajat tuntuvasti vaurastuneet Amerikalaiselle työmiehelle, jota vastaan Suomessa on ollut työmiehelle tavallista kovempi aika, ja tästä voimme melkein varmasti päättää, että nuot pienet, lukemattomat Atlantinmeren poikki lentäneet kirjeet ovat tähän aikaan herättäneet Suomessa ulosmuuton halua enemmän kuin mitkään muut syyt. Noita monista kotimaasta tulleista kirjeistä voimme täällä parhaiden nähdä, minkälaista väkeä sieltä enimmän aikoo Amerikaan. Melkein aina on joku onnirikkoinen, taikka se, joka luulee itsensä semmoiseksi. Hyvin usein on se joku onni-rikkoinen herras-mies, jota puute pakoittaisi työhön, mutta ylen suuri oman arvonsa tunto pitää sen häpeällisenä. Moni alkeiskoulun tai seminaarin läpi käynyt nuorukainen, joka ei luule köyhän kotimaansa ikinä voivan hänen korkeata oppiansa kyllin palkita, tiedustelee kuinka helppo olisi herrana elää Amerikassa. Kovaa kokenut työmies, joka parhaiden voisi koettaa onneansa Amerikassa, kyselee sitä vähemmän, mitä onnea siellä olisi tarjona, kuta enemmän hänessä on itseensä luottamusta. Moni ”kylän komea”, kaikki nuoret miehet narrattuansa, haluaapi Amerikaan, huomaittuansa kohta vanhain piikain joukkoon joutuvansa. Sanalla sanoen, Amerikaan haluaapi ihmisiä kaikkinaisten syiden tähden, mutta asevelvollisuutta pakoon olemme kuulleet vaan jonkun ihmeeksi aikovan. Se olisikin kamala keksintö, jos muutamien vuosikymmenien rauhan-aika olisi veltostuttanut Lemminkäisen jälkeläiset semmoisiksi raukoiksi, että jättäisivät kotimaansa juuri silloin, kun heille on kullekin sallittu tilaisuus, ollaksensa kelpaavia palvelemaan sitä sekä miekalla että auralla. Me Amerikan Suomalaiset, vaikk’emme koskaan kehoita ketään keveämielisesti synnyinmaatansa jättämään, näemme ilolla, että raittiiden, ahkeroiden ja kunniallisten kansalaistemme joukko täälläkin vuosi vuodelta karttuisi. Etenkin jokainen kova-onninen on täällä meidän keskuudessamme tervetullut, jolla tiedämme olevan halua karttamaan entisiä virheitänsä. Mutta pelkuri — semmoisen ei pitäisi lähteä Amerikaan, sillä kotona hänen häpeänsä jääpi vähemmän muilta huomaamatta, kuin täällä meidän pienensä, karaistussa joukossamme. Mutta jos todellakin löytynee meidän nuorten kansalaistemme joukossa joku semmoinen, jota tahtoo paeta Amerikaan asevelvollisuuden tähden, niin me varoitamme heitä jo edeltäpäin, että eivät ikinä ilmaiseisi Amerikassa kenellekään kansalaisuuttansa, vaan panisivat myssyn päähänsäja alkaisivat keträtä rukilla elatustansa.

Suomalaisia arvellaan tähän aikaan löytyvän Yhdysvalloissa 10,000 paikoille, joista suurin osa asuu Michiganin, Minnesotan, Kalifornian ja Oregonin valtioissa. Paljon asuu kansalaisiamme hajallaan siellä ja täällä, mutta noin seitsemässä eri paikassa on jo semmoinen suomalaisen siirtokuntakin, joissa luultavasti maanmiehemme eivät koskaan katoa, vaan vuosi vuodelta karttuvat. Calumet’issä ja sen ympäristöillä asuvat enimmät Suomalaiset yhdessä paikassa, nykyänsä noin 2,000 hengen paikoille, ja tämä on siis joka suhteessa Amerikassa asuvien Suomalaisten keskuspaikka. Se onkin onneksi, että Suomalaisten pesäpaikka on sattunut tämmöiseen seutuun — maailman suurimman kuparikaivannon vierelle. Tänne tulevat joka kesä usemmat Suomalaiset Suomesta ja Norjasta, ja niin pian kun ovat tarpeeksi rahoja ansainneet, he muuttavat täältä lännemmäksi maanviljeliöiksi, muiden maanmiesten asuinpaikoille. Suomalaiset siirtolaiset rientävät liiankin suuressa määrässä näille tienoille, jonka he ovat tulleet parhaiten tuntemaan, ja jossa ovat kuulleet hyviä palkkoja maksettavan, ajattelematta, jos kaikki voivat täällä työtä saada. Näihin saakka ovat tietääkseni kaikki työtä löytäneet, jotka ovat tänne tulleet, mutta jos ulosmuutto käypi Suomesta paljon entistä suuremmaksi, niin vastaisille tulioille sopii huomauttaa, että heidän ei pitäisi mennä sivu kelvollisten työpaikkojen matkallansa tänne pohjoisimmalle perukalle, josta ei voi kukaan rahatta päästä jälleen eteläisempiin tienoihin. — Vähän ovat vielä Amerikassa asuvat kansalaisemme ehtineet mitään pysyväistä aikaan saada, mutta eihän ole vielä monta vuotta siitä kulunutkaan, kun ensimmäiset Suomalaiset tänne muuttivat.

Semmoista on aina siirtolaisen elämä, yksityisen ja kansallisuudenkin, että ensi vuosina häilytään vieraalla maalla onnea tavoitellen ja tuulentupia salvaen, kunnes on tultu käsittämään, että onnea ei tieltä löydetä, vaan se on kunkin sepittäminen omilla käsillänsä. Ensi aikoina pakoitti uskonnollinen tarve maanmiehiämme liittymään yhteisiin toimiin, ja kaksi kirkkoakin rakennettiin tässä paikassa, mutta kansalliset harrastukset jäivät monena vuotena kokonaan unhohduksiin. Vihdoin aljettiin oivaltaa, että uskonto ja seurakunta voi sitoa meitä täällä ainoastaan vähäisen osan yhdeksi, jota vastaan kansallistunto, jos se kaikissa tarpeeksi vireille saataisiin, olisi kaikille yhtä voimallinen yhteysside. Siinä tarkoituksessa aljettiin toimeen panna kansallisiakin yrityksiä, ja vaikka niille on ollut paljon haittaa uskonnollisista, niin alku on kuitenkin saatu niihinkin keinoihin, joidenka avulla toivomme voivamme aina säilyttää kielemme ja kansallisuutemme Amerikassakin. Hyvinkin puolet Amerikassa asuvista Suomalaisista ovat Pohjanmaan kristityitä, ja kun ulosmuutto näyttää varsinkin lisääntyvän Suomen pohjoisimmista pitäjistä, niin on luultavaa, että etenkin heidän, lukumääränsä on Amerikassa lisääntyvä. Tämä kristillismielinen väestö on täällä osoittanut enimmän halua kansallisiin harrastuksiinkin, jota vastaan ne, joille uskonto on ainoastaan ulkokuorena, ovat kaikissa asioissansa enemmän häilyväisiä, ja välinpitämättömiä kansallisissa pyrinnöissäkin. Calumet on se paikka, jossa löytyy aina enimmän äskentulleita, tämän maan oloihin tutustumattomia kansalaisiamme yhdessä, ja täällä näytäksen selvimmin kansalaisissamme ilmestyvä pahin epäkohta — eripuraisuus uskonnollisten mielipiteiden tähden. Suomen valtiokirkon helmoissa kasvanut mies luulee olevan itsellensä yhtä luvallista täällä kuin kotimaassakin, että halveksia ja panetella uskonnon asioissa toisin ajattelevia lähimmäisiänsä. Ne kansalaisemme, jotka toivovat täällä saavansa, vapaasti seurata omantuntonsa vakuutuksia, voivat ainoastaan surkutellen katsella tuota kevytmielisten kanssaveljiensä kiukkua. Näille vastakohdille on vielä aivan mahdotointa liittyä yhteisiin kansallisiin harrastuksiin, sillä mitä yksi suosii, sen hylkää toinen, ja tämä on kaikki — uskonnollisten erimielisyyksien tähden! Mutta toivottava on, että se aika on kerran tuleva, jolloinka kaikki Suomalaiset tuntevat, uskonnollisista mielipiteistä huolimatta, toisensa Amerikassakin veljiksensä, ja vasta silloin voivat he yhtenä miehenä ryhtyä yhteisiin yrityksiimme, kielemme ja kansallisuutemme säilyttämiseksi.

Ensi syksynä on taas ratkaistava Yhdysvalloissa se tärkeä kansallinen kysymys, kumpiko puolue on pitävä neljänä ensitulevana vuotena maan hallitus-ohjat käsissänsä. Tasavallan puolueessa vallitsee nyt suurempi yksimielisyys kuin neljä vuotta sitten, ja nyt kun Grant’in kokelaaksi nimityksestä ei ole enää toivoakaan, niin valtiovarain ministeri Sherman ja senaatori Blaine ovat yleisön mielityimmät miehet presidentin virkaan. Demokraati-puolueessa ilmaantuu samanlainen erimielisyys, kuin tasavaltalaisissa viimeisen presidentin vaalin aikana.

—der —nen.