Kirje Amerikasta (Ontario, 9.9.1884)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje Amerikasta

Kirjoittanut Anonyymi
Julkaistu alun perin: Waasan Lehti, 15.10.1884, nro 83, s. 3–4. Artikkelin verkkoversio.


Kirje Amerikasta.
Canadan Ontario, syyskuun 9 p. 1884.

Aivonpa vähän antaa täältä Canadan Pacifiicien työpaikalta tietoja maamme miehille. Sanonpahan ensiksi: ”ei kaikki ole kultaa kun kiiltää.” Täällä on meitä toista kymmentä suomalaista tässäkin parvessa. Olimme tehneet yhdelle kontrahdille kaksi kuukautta. Kun sitten litviikin eli palkanmakson-aika lähestyi, niin sanoi kontrahtöri, pari päivää ennen maksupäivää meille: ”en minä nyt välitä teidän työhön tulostanne.” Mutta kun me sitten litviikkipäivänä vaadeimme palkkaamme, niin saimme vastaukseksi tämän kylmän sanoman: palkkaa ei teidän tule saada, vaan sitävastoin sakkoa syystä, kun ette olleet litviikkiin asti työssä.” — Noin kavala saattaa täällä toisensa pei’ata, ja omasta tunnosta ei sellaisessa ole puhettakaan. — ”Noh, sanotte ehkä, ”onhan sielläkin esivalta.” Niinpä niinkin, mutta esivalta ei hyödytä täällä kielentaitamatonta miestä enempää jos ei sitä olisikaan; sillä täällä vapauden maassa vasta herrat juuri osaavatkin oikein yhteen hiileen puhaltaa. Huut tahan tämän maan olevan vapaan veroituksistakin, mutta Suomen edelle tämä menee siinäkin. Työmies saa maksaa 25 senttiä tohtorille, 25 postitoimitukselle ja 25 sairastolalle kuukaudessa; siis noin 45 markkaa vuodessa yhdeltä mieheltä. Eipä toden totta Suomi siihen riitä.

Huoneista ei täällä ole mitään turvaa kesällä, teltit ovat ainutta suojaa. Talveksi taas kyhätään koppi aina sinne, missä työpaikka kulloinkin on. Se tehdään vielä sammaltamatta ja kun siellä sitten täytyy maata huonoilla peitteillä, niin arvaatte hyvät ystävät, mikä on seurauksena siitä eikä todistuksiakaan tuosta puutu, sillä monta kristiveljeämme makaa radan sivuun kuopattuna. Nämä haudat panevat ajattelevan ihmisen kylmäksi isänmaan hylkäämisestä.

Ruoka on kallista ja vaatteet vielä kalliimpia. Sanomme siis suoraan, ett’ei ainakaan tänne pidä kenenkään tulla, eikä juuri Yhdysvaltoihinkaan, sillä sieltäkin tulvii tänne ehtimiseen miehiä, jotka valittavat, ettei seillä saa töitä.

Amerikan kultaista hyvyyttä ei siis pidä kenenkään uskoa, vaikka täältä kuinkakin lupaavia kiertokirjeitä ja sanomalehti-kirjoituksia leviteltäisiin; sillä suurin niistä puhuu sulaa valhetta, pettaäksensä Suomen kansaa kurjuuteen.

Tätä emme ole kirjoittaneet kateudesta, vaan rakkaudesta kristiveljiämme kohtaan. Jo joka ei siis tahdo tätä uskoa, niin tie jäi auki kun me tulimme. Taitaapa olla parempi, että ihminen vähän matkustaakin. Ainahan siitäkin vähän valistuukin, sillä eipä taida mies vaivassa paheta, eikä silakka suolassa märätä; siis koettaa sopii sanoo: Vöyrin Poika.