Kirje Jyväskylästä (4.1.1878)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirje Jyväskylästä.

Kirjoittanut Minna Canth


Tänään on siis Jyväskylässä naamiais-huvit. Ken muistanee, milloin senlaisia viimeksi on täällä vietetty? Kyllä siitä mahtanee aikaa olla, sillä en ainakaan viimeisestä vuosi-kymmenestä voi moista merkillistä tapausta mieleeni johdattaa. Luultavasti näin harvinaiset huvit houkuttelevatkin kosolta yleisöä saapuville sekä kaupungistamme että myöskin ympäristöltä maalta, – mutta kuinka moni meidän yksivakaisista Jyväskyläläisistä vale-naamoihin pukeutuu, se vielä lienee epätietoista. Olen kumminkin nähnyt monet pienet hyppiset ahkerasti valmistelevan eriskummallisia ruumiin-verhoja, olen samassa ihaellut suloisten silmäin salaperäistä hymyä, olenpa vielä kuullut ruusuisten huultenkin kuiskaavan, – mutta –st! – ei niistä vielä saa kovaa puhua, ne kun salassa ovat pidettävät aina iltaan saakka. Oletko ystäväni utelias, niin menehän katsomaan tänä iltana Lundbergin seurahuoneesen!

Rauhassa lepää nyt Jyväsjärvi talvisissa jää-kahleissaan, – mutta Päijänteen selät ne yhä vieläkin vapaina aaltoelevat. Saa nähdä, menevätkö jäähän talvi-markkinoiksikaan. Muuten tämä Päijänteen poikkeaminen iki-vanhoista tavoistaan tuotti suuren kiusan ”Keski-Suomellekin”. Oli, näet, valmiiksi ladottu, tai ainakin sommiteltu oikkupuhe, jota siitä syystä kuoli ennen syntymistään, putosi läjään kuin vanhat lammasnahka-turkit. ”Päijänne jäätyi ennenkuin ehti näyttönumeronsa ulos-antaa” – eikö olisi, ystäväni, tuo oiva sukkeluus sinunkin suutasi hymyyn vetänyt? Näin oli asia valmiiksi tuumailtuna ja voiton riemussa siitä jo ennakolta hiljaa kuiskailtiin ystäväin korviin. Mutta kuinkas kävikään! Lieneekö Päijänne sattunut tuon kuiskauksen kuulemaan ja lieneeköhän tahtonut sorretun puolia pitää, sitä en tiedä, mutta varma on, että vanhoista tavoistaan hän poikkesi ja odotteli vapaudessa kaimansa ilmestymistä Jyväskylässä. Näin siis tuo oiva sukkeluus meni mitättömiin kuin tuhka tuuleen. Voi maailmaa! Moni harras toivo täällä turhaan raukee, moni nerokas aate jo kapaloissaan surkastuu ja kuolee, kovilta kohtaloilta kehkeymisessään estettynä.

Sanomista näin Tamperelainen oikeen toden teolla ryhtyvän susien hätyyttämiseen. Suotava olisi, että muuallakin seurattaisiin tätä Tamperelaisten antamaa esimerkkiä, sillä ikuinen häpeä on Suomen miehille, kun sallivat petojen ryöstää saaliiksensa ihmis-lapsia, miten viime vuonna tavan takaa maassamme tapahtui. Tuosta muuten juohtuu mieleeni muuan lystikäs juttu. Matkustin, näet, viime kesänä Savossa ja keskustelin siellä erään kyytipojan kanssa muun muassa susien silloisesta tavattomasta rohkeudesta ja raatelevaisuudesta. Seikka oli minusta varsin kummallinen enkä voinut syytä siihen ymmärtää. Mutta poika selitti, ett’ei nämä sudet olisikaan kotomaisia, vaan kaukaa tänne tulleita, ulkomailta, sieltä missä sota silloin parastaikaa riehui ja vielä nytkin riehuu. Säikytettyinä kanuunain paukkeelta ja pyssyin rätinältä olisivat he muka ottaneet pakonsa tänne Suomen rauhallisiin ja hiljaisiin saloihin. Jos niin on, ja nämä sudet niinmuodoin ovatkin oikeastaan turkkilaista sukuperää, niin eipä ihme, että kristittyin lapsia vainoovat. En minä puolestani takaa, että asiassa perää on, mutta niin sen poika kertoi, eikä hänkään sitä taas omasta päästään jaaritellut, vaan oli vuoronsa kuullut muitten näin puhuvan. Mutta olivatpa pedot kotoisin mistä tahansa, säälimättä ne kumminkin olisivat maastamme hävitettävät.

Matkustavaiset kertovat että Kuhmoisissa joulun edellisellä viikolla eräs renki oli vahingossa ampunut isäntänsä kuoliaaksi metsästys-retkellä. Samanlaisen tapaturman kertoo Tapio muutamia viikkoja takaperin tapahtuneen Karhulassa. Kaksi torpan poikaa oli nimittäin mennyt metsästämään; aidan yli kiivetessä laukesi toisen pyssy ja luoti meni veljen reiteen sillä seurauksella, että tämä viikon kuluttua heitti henkensä. Usein on viime syksyn kuluessa tänlaisia onnettomuuksia tapahtunut maassamme, ja muistuttavat ne pyssymiehiämme varovasti liikuttelemaan vaarallisia ampuma-neuvojaan. Viimeiseksi pyydän nöyrimmästi Päijänteen kunn. toimitusta säälivästi menettelemään tämän köyhän kirjeeni kanssa, etteivät sitä varsin paljon karsisi. Vakaita ja totisia kuin vastarannan kiiskit tosin kirjoitukset ovat Päijänteessä olleet, mutta sallikaa kumminkin Tepon joskus leikkiäkin laskea, – ei Teppo sillä ”tepposia” kenellekään te’e. ”Eikä nyt muuta kun ”morjens" sanoo savolainen ja siihen kaikin puolin yhdistyy nöyrin palvelijanne

Teppo.


Lähde: Päijänne 4.1.1878.