Klara Zács
| Klara Zács.[1] Kirjoittanut János Arany |
| Suomentanut Paavo Cajander. |
- Kuningattarell’ on
- Tarha kukkivainen:
- Toinen impi puna-ruusu,
- Toinen valkeainen.
- ”Kuningatar, sisko,
- Taivas! jos ma saisin
- Ruusun tuon, tuon punaruusun,
- Kuin sit’ armastaisin!
- Sydämeni tykkii,
- Hän jo taudin tuopi:
- Jos ma kuolen, kukkanen se
- Haudan mulle luopi!”
- ”Voi sua, veli Kázmér,
- Sit’ en kultiin vaihda –
- Pois! ma suutun... etkö häpee!...
- Huolta tuot... oi kaihda!
- Huomenkirkkoon aion,
- Viipyä en saata;
- Jos sa sairas olet, laske
- Sohvalleni maata”.
- Kuningatar lähtee,
- Lähtee, kirkkoon saapi;
- Kukat kauniit, sulo-immet
- Häntä seurajaapi.
- Rukoilla ei voi hän,
- Rukoella soisi;
- Helminauhan kotiin jätti:
- Ken sen sieltä toisi?
- ”Armas tyttö, Klara,
- Lapseni, se nouda!
- Polvi-tyynyll’ on se taikka
- Sohvallani... joudu!”
- Klara etsii, etsii,
- Eikä löydä vielä:
- Kuningatar kirkoss’ oottaa
- Raskahalla miellä!
- Klara etsii, etsii,
- Tuntikauden vielä:
- Kuningatar kirkoss’ oottaa,
- Turhaan oottaa siellä.
- Kaunokaisten parveen
- Imp’ ei enää palaa:
- Ennen kuollehitten joukkoon
- Kirkkotarhaan halaa.
- Ennen kirkkotarhaan
- Alle mustan mullan,
- Kuin on suureen linnaan, eteen
- Vanhan isä-kullan.
- ”Lapsi, oi! mi sulla
- Mikä murhe karvas?
- Sylihini tule tänne,
- Kerro, lapsi armas!”
- ”Voi, voi, isä! en – en –
- Mihin joutunenki!
- Jalkas tomut suutelen ma, –
- Tallaa multa henki!....”
- Lounahalle kello
- Hovin kutsuu pian;
- Silloin kuninkahan eteen
- Astuu Felicián.
- Kuninkahan eteen,
- Ruoalle ei vainen:
- Kädessänsä häll’ on miekka
- Julma, kostavainen.
- ”Tyttärestä henkes,
- Kuningatar nurja!”
- Onneks neljään heikkoon sormeen
- Henkens’ ostaa kurja.
- ”Lajos, Endre kuolkoot:
- Lapsi lapsen hinta!”
- Onneks miekkaa vastaan syöksee
- Nyt Gryulafin rinta.
- ”Joutuun konna kiinni!...
- Oi, Cselenyi! – Pian!....”
- Siinä hovimiesten teuraaks
- Joutuu Felicián.
- ”Veriss’ on sun sormes,
- Turhaan tuo ei vuoda:
- Mitä tahdot, puolisoin,
- Kivun kostoks suoda?”
- ”Etusormestani
- Immen ihanaisen,
- Pitkäsormest’ uhkasurman
- Nuoren nuorukaisen;
- Molemmista muista
- Vävyn sekä nadon;
- Punaisesta verestäni
- Koko heimon kadon!”
- Nurjat ajat pääll’ on,
- Nurjain tähtein valta:
- Torju, Luoja, kovat iskut
- Magyarien maalta!
- ↑ Tämän balladin sisällys perustuu historialliseen tapaukseen. Kuningas Kaarlo Robert I:n hovissa Wisegrad’in linnassa oli hänen uskotun neuvoksensa, Felicián Zács’in ihana tytär Klara hovineitenä. Kuningattaren veli, Puolan herttua Kasimir, joka kerran oli tullut sisartansa tervehtimään, houkutteli Klaraa pauloihinsa ja häväisi hänet väkivaltaisella tavalla. Tästä raivostunut Felicián, joka ei voinut sen jälkeen pois lähtenyttä Kasimiria enää tavata, päätti kostaa tyttärensä häväistyksen kuningattarelle, jonka luuli olleen herttualle avullisna tämän rikostyössä. Huhtik. 17 p:nä 1330 syöksi hän, miekka kädessä, päivällispöydässä istuvaa kuninkaallista perhettä vastaan, haavoitti kuningasta käsivarteen ja löi kuningattarelta, joka oli nostanut oikean kätensä molempien lastensa suojelukseksi, neljä sormea poikki. Enempää hän ei ehtinyt tehdä, ennenkuin sisään rientävät hovipalvelijat heittivät hänet lattiaan ja silpoivat hänen ruumiinsa kappaleiksi. Rangaistukseksi tästä murha-yrityksestä tapettiin sitte Zács’in kaikki lapset (kaksi tytärtä ja yksi poika) ja koko hänen muu sukunsa hävitettiin ilman armotta kolmanteen polveen asti. – Vielä tänäpänä seisoo Wisegrad’in linnavuoren (joka on noin viisi peninkulmaa Budapestista pohjoiseen päin, Tonavan oikealla rannalla) kupeella kullattu risti onnettoman Klaran muistoksi. Toim. muist.
Lähde: Unkarin albumi. I. 1881. Toimittanut Antti Jalava. Weilin ja Göös, Jyväskylä.