Kohtia teoksesta ”Työ”

Kohtia teoksesta ”Työ”. Käännös »Työläisnaiselle». Kirjoittanut Émile Zola

Katkelmat ovat teoksesta Travail (1901), jota ei ole ilmestynyt suomeksi.

Tämä huone, laatuaan suurimpia, kaikui päivät päästään valssilaitosten synnyttämästä melusta. Mutta nyt, yöllä seisoivat ne hiljaisina, ja enemmän kuin puoli huonetta oli synkän pimeyden vallassa. Kymmenestä raudanpuhdistusuunista oli vain neljä käynnissä kahdella puristusvasaralla. Ilmanvedosta liehui siellä ja täällä heikkoja kaasuliekkejä sammuen sakeaan pimeyteen, jonka läpi töin tuskin saattoi nähdä savun mustuttamia, kattotukia tekeviä kantajia. Vesisuihkua tuli pimeydestä esiin, se syöksähti lattialle, kiemurteli, muodosteli siellä ja täällä lätäkköjä, tuolla taas putouksia. Kaikkialla likaa, ilottomuutta, epätoivoa, kiroukselta maistuvaa työtä tässä mustassa, savun täyttämässä vastenmielisessä luolassa. – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Luukas tuli paikalle valimouunia täytettäessä. Työmiehet laskivat alas tulistetut sulatuskattilat ja kaasivat niihin suppilon avulla teräskappaleita, 30 kilogrammaa kuhunkin. Kolmessa tahi neljässä tunnissa oli sulaminen tapahtunut, sitten alkoi murhaava työ kattilain tyhjentämiseksi. Kun Luukas lähestyi toista uunia, missä apulaiset pitkien tankojen avulla tunnustelivat, oliko valuu valmis, huomasi hän Fauchard’in toisten joukossa. Kalpeana, uupuneen näköisenä, kuihtunein kasvoin teki Fauchard työtä jättiläisvoimin. Tuo hirvittävän näköinen, 15 vuotta suorittamansa työ ei ollut ainoastaan hänen ruumiistaan kuluttanut ja käyristänyt, vaan vielä enemmän hänen henkeään tukahduttanut. Hänen yksilöllisyytensä oli hävinnyt, hän oli vaipunut koneeksi, joka ajattelematta, toistaen yhä samoja liikkeitä suoritti tehtävänsä. Hän oli ikäänkuin tullut sieluttomaksi luonnonvoimaksi, joka taisteli toisen luonnon voiman, tulen kanssa.

Rujoine ruumiineensa, sisäänpainuneine harteineen, suhteettomasti kehittyneine jäsenineen ja tulen polttamine, heikontuneine silmineen seisoi hän huolestuneen näköisenä. Hän tunsi vaipuneensa 15:ssa vuodessa hirviön kitaan. Puutteellisen ja äkkiä ehkäistyn kasvatuksen saaneena, muisti hän omanneensa älyllisiä lahjoja, jotka nyt olivat sammumassa, murhaavan ja hajoittavan työn hävittäminä tässä sydämettömässä myllyssä, missä hän sokean eläimen tavoin teki työtä. Hänellä oli vielä eräs tarvis, eräs ilo, se oli juominen. Hänen ilonsa oli juoda 4 litrainen viinaa joka päivä eli joka yö, milloin hän oli työssä, juoda, ettei uuni hänen kuivannutta ihoaan kuin taulaa polttaisi, juoda, ettei pölyyn tukehtuisi, juoda, hankkiakseen siten viimeisen onnentunteen ja saadakseen ololleen tässä loppumattomassa melussa tylsää viehätystä. – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Tuolla tarttui seppä tuliseen kappaleeseen ja nosti sen alasimelle, millä vasara nopeasti alkoi ylös ja alas tanssia. Se oli korvia huumaavaa ja silmiä häikäisevää. Maa vapisi ja kellojen jyrinän tavoin soi ilma sepän nahkaesiliinoineen ja nahkakintaineen hävitessä sakean kipunasateen keskelle. Säihky oli muutamina silmänräpäyksinä niin nopea, että se kuularuiskun tulen tavoin syöksyi kaikille suunnille. Tämän ulvovan metelin keskellä seisoi työntekijä käännellen rautaa, että se paremmin vasaran alla muodostui tarkoituksen mukaiseksi. Vasara löi, iski eri kohtiin hitaammin ja nopeammin totellen hoitajaansa, joka sitä vivun avulla johti.

Luukas tätä lähestyessään tunsi vivunhoitajan Fauchard’in nuoreksi langoksi, joka istui korkealla liikkumattomana ainoastaan pienellä koneellisella kädenliikkeellä ohjaten vipua, keskellä pauhinaa, jonka hän oli valloilleen laskenut. Vipu vasemmalle, niin putosi vasara; vipu oikealle, vasara nousi, siinä kaikki. Pojan henkinen elämä rajoittui tuohon piiriin. Silmänräpäyksen saattoi häntä kipunain syöksyn lomassa nähdä. Miten pieni ja heikko hän oli kalpeine kasvoineen, värittömine hiuksineen, tuijottavine katseineen, pieni raukka olento, jonka ruumiillinen ja henkinen kehitys oli katkaistu eläimellisellä työllä ilman iloa, ilman vapaata valintaa. – – – – – – – – – –

Lähde: Työläisnainen 25. 4.1907.