Siirry sisältöön

Koirien ystävyys

Wikiaineistosta
Koirien ystävyys.

Kirjoittanut Ivan Krylov
Suom. Sakari Putro.


Kyökin seinustalla, lämmitellen
päivän paistehessa, loikoi Halli
toverinsa Pörrö-Mustin kanssa.
Tosin portin luona oikeastaan
heidän vahtipaikkansa ois’ ollut,
mutta syöneetkin kun kylliksensä
juuri olivat ja paitsi sitä
höylit koirat kun ei päivin hauku
niinpä joutivatkin keskenänsä
puhelemaan siinä yhtä, toista;
keskusteltiin koiran ammatista,
hyvyydestä, pahuudesta täällä
ja jos mistä. Jouduttihin viimein
ylistelemähän ystävyyttä.
»Mikä voikaan olla kaunihimpi»,
sanoo Musti, »suloisempi mikä
kuin on sopu toverusten kesken?
Antaa aina apu toisellensa,
maata ei, ei syödä edes yksin;
kalliona seistä ystävänsä
puolesta ja katsoa vain, että
eikö voisi, hetken tullen, häntä
jollain hauskuuttaa ja hyvitellä
omaa hyötyänsä ajamatta!
Esimerkiksi jos meidän kesken
moinen olis ystävyyden liitto –
etpä usko, sanon, kuinka kuluisivat
päivät pääksytysten rattoisasti.»
»Ylevästi, jalosti sä haastat»,
sanoo siihen Halli vastatellen:
»Minäkin jo, Musti-kulta, kauan
olen mietiskellyt väliämme,
että, vaikka saman talon koirat,
päivää meilt’ ei mene tappelutta.
Syytä onko? Kiitos herrasväen –
ahtautta ei, ei nälkää meillä!
Jopa tunnustaa mun täytyy, että
ihan häpeä on, totta, tuota:
koirat ajoista jo muinaisista
kuulut uskollisuudestansa ja
ystävyydestänsä samoin ovat,
mutta sitä meidän välillämme –
aivan kuten ihmisien kesken –
tuskin nimeksi on nähtävänä.»
»Mutta – näytetäänpä esimerkki
aikalaisillemme!» – huusi Musti:
»Tänne käpäläsi!» – »Se on tuossa!»
Ja nyt uudet ystävykset siinä
syleilevät jo, jo suutelevat,
tietämättä enää innoissansa
kehen vertaisivat toisiansa:
»Oma Pylades!» – »Orestes kulta!»
»Pois nyt kateus ja viha, riita!»
Silloin juuri – paha onni! – piika
kyökin ikkunasta pihaan heitti
luun. No eihän muuta! Ystävykset
kumpikin sen kimppuun kiirehtivät!
Mihin joutui ystävyys ja sopu?
»Orestes» ja »Pylades» nyt toistaan
harventavat, että tuprun karvat.
Vettä valamalla vihdoin saatiin
ystävykset eroon toisistansa.
Useinkin voi nyky-ystävistä
sanoa, ett’ ovat samaa maata:
puheissansa ovat ystäviä,
vilpittömimpiä kerrassaan;
heitä luu –: kuin koirat konsanaan!


Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.