Kuormamies
| Kuormamies. Suomennos J. L. Runebergin teoksesta. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Vanha Spelt ei unhotuksiin jäädä saa,
- Kuormamiehen virkaa tek’, ei korkeempaa.
- Hän, kuin vertaisensa, unhottua saiskin,
- Jos hän nimeltään ei oisi ollut laiskin.
- Maksoipahan silmät luoda vanhukseen,
- Häneen, samoin ajamaansa hevosten:
- Josko kaksijalka askeleitaan säästi,
- Nelijalka potkat tuskin rientoon päästi.
- Miten kulku kävi, ruokko samoiten,
- Karru ukon pää ol’, häntä hevosen;
- Kiplo kantoi maille tomun tallistansa,
- Spelt hän nenällään toi noen pankoltansa.
- Janan jälkipäässä aina nähtiin ne,
- Ettei naurust’ ollut puute, tietty se,
- Hepo torkkuin astui, rattaill’ lepäs miesi,
- Miten kuormall’ ukko pysyi, lempo tiesi.
- Hiljaa sentään matkustettiin, vähittäin
- Yhä etemäksi tultiin Pohjaan päin,
- Kuljettu koht’ oli Pohjanmaata puoli,
- Hän, kuin Uudellamaalla, yhtä vähät huoli.
- Samaan tapaan myöskin matka edistyi,
- Sama nauru hän miss’ ajoi, pysähtyi,
- Naurain roiskoittiin, sep’ oli täsmällänsä,
- Selkään sekä ulkoa ett’ eläintänsä.
- Tiess’ ei muutosta, ei mieless’, olossa,
- Spelt ei parantunut, tiettiin tapansa;
- Selkäsaunat kesti ukon virkanuttu,
- Löylyttynä virkaa teki Kiplo tuttu.
- Niinpä viimein päästään Siikajoellen,
- Jäljell’ on vaan jääkkö maasta isien.
- Sekin kohta saalihiksi jäädä saattaa,
- Vaan voi heikko kostaa, vahva voidaan kaataa.
- Ennen iltaa ensi voitto saatihin,
- Paon päivä voiton päiväks tehtihin,
- Takaisin viel’ laine syösty kuohahtaisi,
- Virta muuttuis, karkoitettu karkoittaisi.
- Kohta kävi kehoitus mies miehellen:
- Aamull’ olkaa kaikki valmiit matkallen,
- Kuormat, väki kuntoon illan alkaessa
- Riemuin etelään päin aamun koittehessa.
- Ol’ yö, kaikki valmis, maattiin rauhoissaan,
- Nuori Blume vänrikki ei maannut vaan,
- Urho oli tulikiihkoisalla miellä,
- Tupa kuumaks tul’, ei saanut rauhaa siellä.
- Ulos astui. Oli synkkää, hiljaista,
- Taivon tähdet tyynet loisti kirkkaina
- Idässä vaan metsän lehväsillä palo’
- Punertava koitteen juova, päivän salo.
- Ketään ihmistä ei nähty, vaunut vaan
- Hevositta, Pohjaa kohti, paikallaan;
- Kaikki oli kuin ol’ ollut, eikä toisin,
- Matka taaskin alkais tavoin yhtämoisin.
- Eipä, – vähän toisin oli sentään nyt,
- Vaikkei varjoss’ sitä silmä keksinyt:
- Hepo valjaissa ja rattaat perimäiset
- Olivat nyt käännetyt ja esimäiset.
- Mies ol’ ohjiin käynyt valmiiks kärryin luo
- Blume luottanut ei silmiins ”Spelthän tuo”.
- Vanha Spelt, jok’ ajoi maata kyyryssänsä
- Päätä korkeampi nyt ol’ entistänsä.
- Niinkuin nuori ol’ hän pystö varreltaan,
- Harmaa tukka riippui hänen harteillaan,
- Muoto, nenä pesty, poskein hohde myössä
- Kirkkaammin kuin päiväll’ loistivat kesk’-yössä.
- Nuori Blume tuskin oiskaan tajunnut:
- ”Mikä ihme, ukko, sun on muuttanut,
- Sinä, nokisin ja laiskin maasta mennen,
- Olet siisti, valmis rientoon muita ennen”.
- ”Ken on lian, noen pessyt kasvoiltas,
- Ken on kamman iskenyt sun tukkahas?
- Vaan pääseikka, ken sun valveelle saanut,
- Jok’ et päivilläkään torkkumasta laannut?”
- ”Nuori herra”, vastas vanhus tyynissään,
- ”Hiljaa käydään, oma maa kun jätetään,
- Tietäin, että pakeneepi oma kansa,
- Maata paremp’ on, kuin olla valveillansa”.
- ”Pessyt miksi vanhat kasvon’ olisin?
- Häpeä niill’ loistanut ois selvemmin;
- Kärsin pilkkaa, häväistystä mielelläni,
- Kävin suruss’, siitä noki nenälläni”.
- ”Muuttunut on, väki voitti taistelon,
- Suomi sangen laajan’ edessämme on,
- Enää tahraa ei jää maamme kunniahan,
- Kehtaa mies nyt olla puhdas kasvoiltahan”.
- ”Rumpu käymään saakaa, kansa kokohon,
- Yö on kulunut, jo kirkas päivä on!
- Kun tul’ levähtää juur, silloin sen kuin lennä;
- Jalo herra nuor, nyt aik’ on joutuin mennä!”
Lähde: Ilmarinen 28.4.1871.