Kuvernöörin koira
Ulkoasu
Kuvernöörin koira Kirjoittanut Eino Leino |
- Niin vakavan varmana istuvi hän
- Torin pielessä portillansa
- Ja kirkkoa, koulua katsastaa –
- Ja kaukaa kiertävi kansa.
- Kas, silläpä sitä vasta turkkia on!
- Ja entä sen paksua selkää!
- Ja milloin ääni sen ärjähtää
- Koko kaupungin pennut pelkää.
- Mut kulkurikoirat, ne hulttiot maan,
- Ne nostavat olkapäitä
- Ja syrjässä korvahan nuorempain
- Ne kuiskivat niitä ja näitä:
- »On hänkin laihana laukannut
- Ja ulvonut meidän lailla
- Ja haukkunut, haukkunut näljissään,
- Mut haukkunut kahletta vailla.
- Ja kaikkia niin sitä haukuttiin,
- Kuka vaan tuli vastahan tiellä,
- Oli kerjuri taikka kenraali –
- Sen vasta me tahdoimme niellä!
- Mut silloin kuoli se maaherran Fox
- Ja silloin meidät hän heitti,
- Ja maaherran piikoja mairittain
- Hän jälkensä entiset peitti.
- Näin Murre Murreksi se porstattiin,
- Ja kun aamulla aateloitiin,
- Niin illalla isien mainehet jo
- Satavuosihin näyttää voitiin.
- Nyt herroille häntää hän heiluttaa
- Ja kansalle karvoja nostaa,
- Ja meihin kun tohdi hän koskea ei,
- Niin teille hän koittavi kostaa.
- Mut älkää te pentuset peljätkö,
- Jos kuinka sen kiiltävi hammas,
- Kun Murresta vaan häntä muistuttaa,
- Hän lauhkea on kuin lammas».
- Näin hallit ne haasteli irvistäin,
- Mut mennä ja uskoa heitä! –
- Kuka koskaan koirilta rauhassa
- Lie astunut arvon teitä?
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.