Laki kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi
1901
N:o 15
Me NIKOLAI Toinen, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Tsaari, Suomen Suuriruhtinas y. m., y. m., y. m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä Me, kumoten Naimiskaaren 5 luvun 3 §:n, mikäli se koskee avioliiton purkautumista siinä §:ssä mainitulla edellytyksellä, ja muuttaen saman kaaren 13 luvun 6 §:ää sekä Perintökaaren 15 luvun 5 §:ää, täten armossa säädämme niinkuin seuraa:
Jos Suomen mies on ollut pitemmän aikaa kadoksissa antamatta itsestään tietoja, saakoon tuomioistuin julistaa hänet kuolleeksi siinä järjestyksessä kuin tämä laki säätää.
Kuolleeksi julistaminen olkoon sallittu, jos vähintään kymmenen vuotta on kulunut siitä kalenterivuodesta, jolloin kadonnut henkilö tiettävästi viimeksi oli elossa. Kuitenkin tapahtukoon kuolleeksi julistaminen viiden vuoden kuluttua samasta ajasta, jos hänen ikänsä, silloin kun sellaista julistamista vaaditaan, olisi enemmän kuin viisikahdeksatta vuotta.
Jos kaivattu henkilö kadotessaan oli alaikäinen, on aika luettava sen vuoden lopusta, jonka kuluessa hän, jos olisi elänyt, olisi tullut täysikäiseksi.
Jos kadonnut henkilö on ollut sodassa ja sen kestäessä joutunut tietymättömiin, taikka ollut laivassa, joka on haaksirikkoutunut tai josta vähintään kahteen vuoteen ei ole saatu tietoa, tahi muuten ollut hengenvaarassa, eikä tiedetä hänen pelastuneen, saatakoon hänet julistaa kuolleeksi kolmen vuoden kuluttua siitä kalenterivuodesta, jolloin hän viimeksi tiettävästi oli elossa.
Hakemus kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi on tehtävä sen paikkakunnan yleisessä alioikeudessa, jossa hänellä viimeksi on ollut asunto ja koti tahi, jos hänellä ei ole ollut vakinaista kotia, sen paikkakunnan, jossa hän tiettävästi on viimeksi oleskellut, taikka, ellei tätä säännöstä jossakin tapauksessa käy soveltaminen, hakijan asuinpaikan oikeudessa; ja olkoon kadonneen puoliso, lähin sukulainen tai muu henkilö, jonka oikeus saattaa kuolleeksi julistamisesta riippua, oikeutettu sitä hakemaan ja myös ajamaan perille toisen henkilön alkuunpaneman hakemuksen.
Hakemuksen johdosta oikeus kuulustakoon kadonneen puolisoa ja lähintä sukulaista, jos he ovat maassa, sekä toimitsijaa, uskottua miestä tai holhojaa, jos semmoinen on asetettu hänen asioitaan hoitamaan, niin myös virallista syyttäjää.
Jos kuolleeksi julistamisen hakemiseen tarvittavat asianhaarat on näytetty todennäköisiksi, päättäköön oikeus julkisella kuulutuksella kutsua kadonneen henkilön viimeistään määräpäivänä, jota ei ole pantava aikaisemmaksi kuin kuuden kuukauden päähän päätöksen tekemisestä, eikä myöhemmäksi kuin siksi varsinaiseksi oikeudenkäyntipäiväksi, joka yö ja vuosi sen jälkeen ensiksi sattuu, ilmoittautumaan oikeudelle, uhalla että oikeus muuten, ellei laillista estettä ilmaannu, julistaa hänet kuolleeksi.
Kuulutuksen tulee myös sisältää kehotus kaikille, jotka voivat antaa tietoa elääkö kadonnut henkilö vai onko kuollut, saman ajan kuluessa sen oikeudelle ilmoittamaan.
Kuulutus on tiedoksi pantava oikeuden ovelle ja hakijan toimesta julkaistava kolme kertaa virallisissa sanomalehdissä, niistä kerran jonkun vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka kuukausi siitä kuin päätös kuulutuksesta on tehty ensiksi alkaa.
Oikeudella olkoon myös valta, jos tarpeelliseksi harkitsee, määrätä kuulutus julkaistavaksi muussakin sanomalehdessä.
Ellei tiedoksipanoaikana tai ennen asian ottamista ratkaistavaksi tehdä väitettä hakemusta vastaan, tahi jos oikeus havaitsee tehdyn väitteen perusteettomaksi, julistettakoon, jos tuomioistuin vapaasti harkittuaan kaikkea mitä asiassa on esiintullut, katsoo kuolleeksi julistamiseen tarvittavat asianhaarat toteennäytetyiksi, kadonnut henkilö oikeuden päätöksellä kuolleeksi.
Jos hakija on jäänyt saapumispäivänä oikeuteen tulematta, lykätköön oikeus asian toiseen aikaan ja määrätköön hänen silloin tulemaan saapuville uhalla että, jos sekin laiminlyödään, asia raukee.
Jos oikeus, asianosaisen vaatimuksesta tai muuten, havaitsee asiaan tarvittavan selvitystä, saatakoon asia silloinkin lykätä.
Jos oikeus kuolleeksi julistamista koskevaa asiaa käsitellessään totuuden selville saamiseksi harkitsee tarpeelliseksi, saakoon se, olipa hakemusta vastaan väitettä tehty tahi ei, sallia hakijan valalla vahvistaa jonkun tekemänsä ilmoituksen.
Päätöksessä, joka sisältää kuolleeksi julistamisen, on myös määrättävä aika, jolloin kadonneen henkilön katsotaan kuolleen.
Ellei ole syytä muuhun olettamiseen, katsottakoon täksi ajaksi se päivä, jolloin kuolleeksi julistaminen 2 ja 3 §:n mukaan aikaisimmin olisi saattanut tapahtua. Pesänkirjoituksen ja testamentin valvonnan aika luetaan kuitenkin päätöksen antopäivästä.
Jos kadonnut henkilö on julistettu kuolleeksi, on oikeuden toimesta siitä kuulutettava virallisissa sanomalehdissä jonkun vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka kuukauden kuluttua siitä kuin päätös on saanut lain voiman ensiksi alkaa, ja hakija maksakoon edeltäkäsin kustannuksen.
Kadonneen henkilön kuolleeksi julistamisen kustannus on maksettava hänen jäämistöstään. Ellei jäämistöä ole, suorittakoon hakija kustannuksen.
Jos asianosainen ei tyydy päätökseen, joka sisältää kuolleeksi julistuksen, tai jolla sellaista julistusta tarkoittava hakemus on hyljätty, hakekoon siihen muutosta valittamalla.
Jos kuolleeksi julistettu henkilö sittemmin havaitaan olevan elossa, ja jos hänen puolisonsa sillä välin on mennyt uuteen avioliittoon, purkautukoon tämä avioliitto, jos uusiin naimisiin mennyt puoliso sitä vaatii ja entisen puolisonsa kanssa oikeuden edessä sopii jälleen yhdistymään hänen kanssaan solmittuun avioliittoon. Jos myöhempi avioliitto on purettu, nauttikoot sen avioliiton puolisot ja lapset sitä oikeutta, kuin Naimiskaaren 5 luvun 2 ja 3 §:ssä säädetään.
1 momentissa mainittua vaatimusta älköön enää nostettako kuuden kuukauden kuluttua siitä kuin myöhemmässä avioliitossa oleva puoliso sai tiedon, että kadonnut henkilö elää.
Joka kuolleeksi julistamisen johdosta on ottanut haltuunsa kadonneen henkilön omaisuutta, antakoon, jos tämä sittemmin havaitaan olevan elossa, hänelle omaisuuden takaisin, jos viimeksimainittu sitä vaatii yön ja vuoden kuluessa siitä kuin hän kuolleeksi julistamisesta sai tiedon.
Jos joku, näin otettuaan omaisuuden haltuunsa, on luovuttanut sen toiselle tai pantannut, pysyköön luovutus tai panttaus voimassa, jos haltija on saanut omaisuuden tai pantin haltuunsa vilpittömässä mielessä; ja hakekoon kuolleeksi julistettu siinä tapauksessa korvausta siltä, joka omaisuuden luovutti tai panttasi.
Jos kuolleeksi julistetun henkilön havaitaan kuolleen muuna aikana kuin päätöksessä on sanottu ja hän kuollessaan jätti jälkeensä muun perillisen kuin sen, joka on ottanut omaisuuden haltuunsa; antakoon sen haltija perinnön oikealle perilliselle, jos tämä sitä vaatii yön ja vuoden kuluessa siitä kuin sai tiedon, että kuolemantapaus oli sattunut muuna kuin päätöksessä mainittuna aikana; ja muuten olkoon oikeaan perilliseen nähden voimassa mitä 16 §:n 2 momentissa on siinä mainittua tapausta varten säädetty.
Joka on velvollinen luopumaan omaisuudesta niinkuin 16 ja 17 §:ssä on säädetty, suorittakoon myös siitä lähteneen koron tai tulon, ellei hän ottaessaan omaisuuden haltuunsa ollut vilpittömässä mielessä.
Jos hän oli vilpittömässä mielessä, älköön olko velvollinen suorittamaan korkoa tahi tuloa pitemmältä ajalta kuin siitä lähtien, jolloin sai tiedon että kuolleeksi julistettu oli elossa tai että hän oli kuollut muuna aikana kuin päätöksessä oli sanottu. Kuitenkin saakoon se, jonka hallinnassa omaisuus on ollut, korvauksen kaikesta tarpeellisesta ja hyödyllisestä kustannuksesta, minkä hän omaisuuteen on pannut.
Tätä kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingissä, 23 p:nä Huhtikuuta 1901.
Huomautukset[muokkaa]
- Lain nimike muutettu lailla 351/1975 muotoon laki kuolleeksi julistamisesta.
Katso myös[muokkaa]
- Lain muutokset löytyvät Finlex-tietokannasta
- Lain kumosi Finlexistä löytyvä laki kuolleeksi julistamisesta (127/2005)
- Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus siitä, että tapahtuneet kuolleeksi julistamiset ovat ilmoitettavat papistolle
- Laki sotaan osallistuneen ja siinä kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi